Viime hetken joululahjavinkki!

Onko osa joululahjoista vielä ostamatta? Ostoskeskusryysiksen (tai jos ovat jo kiinni) sijaan voit joko surffailla netissä tai vain kirjoittaa kortteja kaukana digistä ja datasta. Nimittäin paras joululahja musiikkidiggarille on keikka- tai festarilippu tai vaikka lempibändin levy tai t-paita. Tavalliseen joulukorttiin voi kirjoittaa vapaasti tyyliin "Lippu lempibändisi keikalle, kun ne julkaistaan" tai jotain muuta saajalle mieluista.

Erityisen kiva on, jos lahjakortin ulkonäkökin on tuunattu: viime joulun paras lahja oli siskolta saatu lahjakortti Samulin keikalle, johon hän oli tulostanut Googlesta Samulin ja Mikon kuvat. On vieläkin tallessa! Käytin sen huhtikuun Lahden keikkaan ja toiveissa on, että tänä vuonna saisin vastaavan Maijan keikalle.

Maijasta puheenollen, festarikeikka Tikkurila Festivaalille on varmistunut ja joulunpyhinä voi lukea Hesarin netistä Maijan mielipiteitä kirjallisuudesta. Jos lukeminen loppuu kesken, monessa musiikkiblogissa on viime päivinä listattu vuoden parhaita levyjä ja muita musiikkihetkiä. Itse sulattelen päätöstä vielä joulun yli:Samuli Putron Taitekohdassa vai Kerkko Koskinen Kollektiivin 2. Lisäksi yritän välipäivinä listata teille vuoden parhaita keikkoja ja fanituskohtaamisia.

Mikä on teidän vuoden suosikkilevy tai vuoden lempparikeikka?

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015!

Fanityttö Heidi

Kymmenen syytä päästä Posseen

Tunnelma edellisellä kerralla

Joo, tiedetään, olin Possen liveyleisössä jo kerran. Ajattelin silti kokeilla kepillä jäätä vielä kerran, koska sitä herkkua olisi saatava lisää. Lyhyestä virsi kaunis, joten tässä vetoomuslistani:

1. Fanitus!
Mikko on Possen tiimissä ja aina lähetyksissä ja olis superhyperkiva moikata vielä tänä vuonna. Ensi vuoden kuviot on vielä niiden osalta täysin auki ja sen ihmisen rauhallisuus pitää mut järjissäni.

2. Haluan fanityttöilemään!
Olen perusluonteeltani aika vakava ja tiukka tyyppi, mutta on kaksi tilannetta, joissa musta tulee kikatteleva tyttö: toinen on ihastuminen ja toinen tietenkin fanitus. Se kihelmöivä tunne on ihanan voimauttava ja fanituksesta sen saadessa en voi sössiä mitään kovin pahasti.

3. Älä tyri nyt!
Tosiaan, perjantai-illalle on myös varasuunnitelma ja siinä riskit on valtavat. Olis siistiä olla tyrimättä koko hommaa näin ennen joulua. Ens vuonna vois olla uusi alku ja uusi elämä. Pitäkää mut turvassa vielä hetken.

4. Duudsonit!
Nauroin katketakseni tänään H-P:n ja Jarpin sörsseleille Sokkokokissa ja Jukka ja Jarno on muuten vaan ihania tyyppejä. Kivuuden lisäksi kaikki neljä on ihan tolkuttoman kuumia ja komeita niin puvut päällä kuin ilman rihmankiertämääkin. Nää jätkät muistuttavat yhä uudestaan, kuinka rajoitteet on vain ja ainoastaan omassa päässä.

5. Jaska ja Aku!
Jaakko Saariluomahan on maan parhaita viihdeohjelmien juontajia (outoa nähdä hänet Kingissä alkuvuodesta muussa kuin juontajan roolissa) ja Aku nyt on muuten vaan tän maan vakioviihdyttäjiä. Kunniotan suuresti.

6. Nimmarivalikoimani vaatii täydennystä!
Viime kerta meni pitkälti sinkoillessa ympäriinsä, joten olisi kiva käydä kiittämässä kaikkia henkilökohtaisesti hienosta show'sta ja samalla pyytää puuttuvat nimmarit ja yhteiskuvat: H-P, Jarppi, Aku ja Jaska puuttuvat ainakin + kaikki muut tuotantotiimistä, joita kehtaan käydä häiritsemässä.

7. Markkinointi!
Sanomattakin selvää, että olen joka viikko osallistunut lippukisoihin ja mainostanut Possen ihanuutta jokaisessa keksimässäni kanavassa. Lisäksi läheiseni ovat saaneet yliannoksen siitä, miksi Posse on katsottava joka viikko ja sen aikana ei saa hölistä muita juttuja. Olen myös mahdollisuuksien mukaan aivopessyt porukkaa osallistumaan lippukilpailuihin: uhkailua, kiristystä, lahjontaa ja tämän postauksen kaltaista epätoivoista anelua.

8. Ammatillinen esikuva!
Kaiken tämän fanihörhöilyn ohella opiskelen yritysviestintää ja markkinointia ja erityisesti Possen tapa olla sosiaalisessa mediassa on ollut esimerkillistä. Olen oppinut, kuinka yleisö saadaan sitoutettua antamalla heille vaikutusmahdollisuuksia ja heittäytymistä vastalahjaksi. Tätä ei opeteta kirjoissa.

9.  Fanin joulu- ja synttärilahja!
Niin, joulu olisi tosiaan reilun viikon päästä ja satunpa täyttämään vuosiakin vielä ennen vuodenvaihdetta. Ikäkriisiä ja kaikkea mahdollista muuta stressiä pukkaa, joten parin tunnin nauruterapia ei olisi lainkaan pahitteeksi.

10. Vielä kerran, pojat: POSSE!
Finaalilähetys, jatkosta ei varmuutta ja erittäin ainutlaatuinen ohjelmakonsepti, jota ei takuulla nähdä Suomessa heti uudestaan. Paras tekijätiimi, mahtimeininki. Perjantai tunnetaan nykyään Possentaina!

Fanityttö Heidi

Tykkään susta niin että halkeet

Kuva: James Clayton

Ei, otsikko ei ole se Juha Tapion sinänsä hyvä biisi vaan kuvaus fanituksen pakahduttavasta intohimosta jota kansankielellä kutsutaan överiksi. Meinasin pompata bussissa kattoon kuullessani Maijan esiintyvän Tikkurila-festivaalilla ja seuraan idoleideni tekemisiä lähes hysteerisen intensiivisesti: ravaan kuukausittain keikoilla (onneksi he ovat aktiivisia!) ja somesormeni on aina valmiina tykkäämään.

Aktiivisuudestani huolimatta fanitukseeni on aina kuulunut vahva kunnioitus: en ymmärrä maailmalla esiintyvää fani-ilmiötä, jossa piiritetään supertähtien hotellit tai rynnätään halaamaan tai ottamaan kimppaselfietä ruokakaupassa. On ymmärrettävää, että idolin näkeminen missä tahansa ympäristössä kiinnittää fanin huomion, mutta ajatuksen voi antaa kulkeutua aivoihin asti ennen kuin antaa sen tulla ulos suusta tai käskyn lihaksille juosta.

Mä olen fanina se, joka useimmiten piipittää pienellä äänellä, että saisiko vähän Mikon, Maijan tai Samulin huomiota ja tuntee liian usein olevansa vain vaivaksi. Pyrin olemaan pitämättä itsestäänselvyytenä sitä, että idoleillani olisi aina aikaa jutella, ja jokainen kohtaaminen on aina yhtä erityinen kuin ensimmäisetkin olivat. Blogini satunnaiset negatiiviset kommentit heistä syntyvät usein vahvan tunnereaktion vallassa (ja herättävät ymmärrettävästi teissä halun kommentoida) ja täälläkin varmasti yli 80% sisällöstä on tätä kovaa kolmikkoa ylistävää.

Tämän blogin yksipuolinen ja intensiivinen fanituskulma on herättänyt vähemmän ylistäviä mielikuvia musta ihmisenä: fanityttö, pelottavan intohimoinen ellei pakkomielteinen, ja elämä pyörii vain fanituksen ympärillä. Liiketalouden opiskelijana nään tässä brändiongelman: oikeastihan olen kovin tavallinen 22-vuotias nuori nainen, joka käy koulussa, tapaa kavereita, ihastuu ja rypee sydänsuruissa mutta myös sattuu harrastamaan fanitusta. Tätä mielikuvaa itsestäni muuttaakseni olen perustamassa kotisivuja, jonne on tulossa toinen, täysin erilainen blogi: kolumnityyppistä materiaalia yhteiskunnallisista ja ammatillisista aiheista eikä yhtään fanityttöilyä.

Toinen kriittisempi, ja sekin aiheesta esitetty, kysymys on ollut idolieni suhtautuminen: miten he jaksavat olla näin intensiivisen huomion kohteena? Siihen voin vain vastata, että toivon sydämestäni, etteivät he koe sitä ahdistavana. Olen yrittänyt muokata toimintaani aina, kun heiltä on kuulunut pientäkään vihjailua rauhoittumisen suuntaan. Uskon ja luotan, että he fiksuina ihmisinä uskaltavat ja osaavat sanoa häiritsevistä asioista. Kuuntelen herkällä korvalla, sillä oma jääräpäisyyteni ei ole idolieni suututtamisen arvoista. Kokemuksesta, kolmen vuoden fanituskriisissä aiemmin riutuneena. Mikään ei vaan ole sen arvoista.

Seurasin pari päivää sitten Krista Siegfridsin Instagramia: fanit päätyivät haukkumaan toisiaan kuvan kommenteissa ja Krista päätti puuttua asiaan: lempeä henkinen tukistus käytöstapamuistutuksen muodossa ja meni varmasti perille. Idolin sana on useimmiten fanille laki ja jos ei viesti mene perille idolin suulla, ei se takuulla mene sen paremmin mitään muutakaan kautta. Tässäkin asiassa on jokaisen oppirahat maksettava. Kuunnelkaa kuitenkin edes vähän vanhaa ja viisasta, pääsette helpommalla.

Fanityttö Heidi

Toivepostaus: Suomalainen musiikki sydämessä

Mulle rakasta suomalaista musiikkia: Maija Vilkkumaa Meidän Soitin -tapahtumassa helmikuussa 2014

Tänään vietetään suomalaisen musiikin päivää. Twiittasin tänään aiemmin, että mulle tää on juhlapäivä joka päivä: kuuntelen suomalaista musaa Spotifysta, käyn ahkerasti kotimaisten artistien keikoilla ja lisäksi kirjoitan tätä blogia. Usein teksteissäni seikkailevat kolme ihanaa suomalaista musiikkialan ammattilaista. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka osaa nimetä heidät kaikki kommenttikentässä.

Sen lisäksi että idolini ovat suomalaisia, arvostan kotimaista musiikkikenttää laajemminkin.Viime kesänä debyyttinsä tehneen Tikkurila-festivaalin pelkästään kotimaisuuteen luottava konsepti iski sydämeen. 12 keikkaa kahden päivän aikana, eikä edes idoleitani esiintymässä, on paljon. Äänestin Tiksiä tästä syystä myös Soundin vuosiäänestyksessä vuoden festariksi, vaikka mukana oli myös monta muuta hyvää vaihtoehtoa.

Äänestyksen jälkimmäinen puolisko olikin sitten hankalampi homma: ulkomaisen musiikin tietouteni on sanalla sanoen surkea. Tajusin, etten muista yhdenkään tänä vuonna ilmestyneen ulkomaisen levyn nimeä ja artisteja ja bändejä muistelin Spotify-listoista. Jos kotimaisen musiikin kohdalla hyviä vaihtoehtoja oli joka kohtaan useita (menin lopulta fanituskulmalla), ulkomaisista mikään ei sykähdyttänyt. Kivaa taustamusaa ja onhan esimerkiksi Madonnan ura itsessään vaikuttava, mutta palava into ulkomaiseen musaan on jäänyt syntymättä.

Olen pikkuhiljaa opetellut myös ulkomaisen musiikin klassikoita: Bon Jovit, Beatlesit ja uudemmista Rihannat ja Aviciit kuuluvat yleissivistykseen kuten kotimaiselta puolelta esimerkiksi Eppu Normaalin ja Kolmannen Naisen kaltaiset ikonit sekä stadionit täyttävä Cheek. Subjektiivisesta fanin näkökulmasta tietenkin yläbannerin tyyppien tekemiset ovat yleissivistyksen suurin ilmentymä, mutta en vaadi sitä teiltä.

En vaadi teiltä liikoja, mutta aika usein vaadin kotimaiselta biisiltä aika paljon. Yksi vaatimuksistani on suomenkielinen teksti. En väitä hahmottavani läheskään aina lyriikoiden kokonaissanomaa, mutta silti äidinkielellä kuultu teksti tulee paljon enemmän iholle. Englanninkielisissä biiseissä joudun usein etsimään sanat netistä ennen kuin saan kappaleesta juurikaan rytmiä ja sointuja enempää irti, mutta suomalaisesta biisistä jää mieleen usein heti joku terävä samaistumiskohta tai muu loistava lause. Tänään olen Maijan lisäksi  kuunnellut mm. edesmennyttä Tiktakia ja tein-idoli Robinia: yksinkertaisia tunteita ilman taiteellista häivytystä.

Sain Twitterissä Ainolta toiveen (saa toivoa aiheita kommenttikentässä!), että kirjoittaisin tässä blogissa joskus vähemmän fanituksestani ja enemmän yleisestä suhtautumisestani musiikkiin. Tämä voitaneen laskea sellaiseksi, sillä Smurffien jälkeen suunta on ollut selvä: suomalaista, suomalaista ja vielä lisää suomalaista. Ostakaa suomalaista musaa ja käykää keikoilla, toivokaa lippuja ja levyjä vaikka joululahjaksi.

Hyvää suomalaisen musiikin päivää!

-Fanityttö Heidi

P.S. Mikko johtaa Kingin livebändiä. Eräänlaista kotimaista musaa sekin!

Tulevaisuuden tärkeitä päivämääriä!

Kuva: Ville Miettinen

Moi! Tällä kertaa lyhyesti siitä, mitä fanitusrintamalla tapahtuu vielä joulukuussa ja vähän jo tammikuun juttujakin. Osittain haluan vinkata teille tulevia tapahtumia ja samalla tämä postaus saa toimia fanituskalenterinani: mitä, milloin ja mitä vielä puuttuu.

Jo huomenna tapahtuu. Itsenäisyyspäivän voi halutessaan aloittaa Yle Teeman ohjelmiston parissa ja siellä erityisesti klo 10 tallenne Samuli Putron Ruisrockin keikasta viime vuodelta. Oon nähnyt sen kerran livenä ja muistaakseni jo pari kertaa tv:nkin välityksellä, mutta pakkohan se on taas tsekata.

Symbolisesti Samulin keikat merkitsevät mulle itsenäisyyttä henkilökohtaisella tasolla: aikana jolloin olen fanittanut Samulia,  en ole ollut tilivelvollinen menemisistäni kenellekään. Toki keikkareissuilla on aina ollut avustaja ja/tai kavereita mukana, mutta samalla olen oppinut rohkeutta: pyörätuoli ei estä menemästä Saloon tai Seinäjoelle, jos siellä on jotain erittäin mieleistä. Lisää Samuli-fanitusfiiliksiä löytyy toisen Samuli-fanin Kissanmintuissa-blogista. Minervan sanoihin on helppo yhtyä.

Jos huomista juhlapäivää haluaa jatkaa vielä aamupäivällä vähemmän isänmaallisissa tunnelmissa, suosittelen Maijan kirjoittamaa Videoblogi-radiokuunnelmaa: muutaman minuutin mittaisia havaintoja maailmasta Pia Anderssonin lukemana. Pätkien päähenkilö on loistavasta Nainen katolla -kirjastakin tuttu Linda Perttu: angstinen nuori koomikko, jonka mielestä suunnilleen kaikki maailmassa on paskaa. Hänen jälkeensä oma maailmankuva vaikuttaa erittäin optimistiselta.

Kuten osa teistä on varmasti huomannut, huomenna ei itsenäisyyshulinoiden takia tule SuomiLOVEa, mutta viikon päästä taas normaalisti. Lisäksi tammikuussa räjähtää kunnolla: kuun viimeisenä päivänä Lahden Sibeliustalo täyttyy rakkaudesta suorana lähetettävässä SuomiLOVE-konsertissa. Mikko bändissä ja todennäköisesti Samulikin esiintymässä, joten hankin lipun viivana.

Reilua viikkoa ennen SuomiLOVE-konserttia kannattaa suunnata kulkunsa Helsingin Tavastiaklubille: Kerkko Koskinen Kollektiivi vetää siellä harvinaisen klubikeikan 23. tammikuuta. Tieto tuli tänään kahdeksan jälkeen aamulla ja olin ostanut lipun noin kello 9:05, kun myynti alkoi yhdeksältä. Ihana nähdä Kollektiivi vielä kolmannen kerran. (aiemmin Kulttuuritalo ja Lahti) ja varsinkin Maijaa ennen soolokeikkoja keväällä.

Niin, alkuvuoden listasta puuttuu tosiaan Maijan soolojutut, mahdollinen Kollektiivin Tampereen keikka ja lisäksi mahdolliset Mikon ja Samulin touhuilut. Spekulointi on aina kivaa, niin Mikko SAATTAA olla uuden huumorisarja Kingin tekijätiimissä. Jo epäilys on riittävä syy yrittää tunkea yleisöön. Ainakin ohjelman tuotantoyhtiö on Rabbit Films eli sama kuin Possenkin takana. Possesta puheenollen, kohta se alkaa taas, joten päätän täältä tähän.

Nautinnollista Possentaita!

Fanityttö Heidi

Samuli ja Mikko SuomiLOVEssa tänään klo 19.10!

Kuva: SuomiLOVE

Vaikka Samuli Putro onkin keikkatauolla, jotain herkkua meille faneille on kuitenkin tarjolla eli hänet näkee tänään Kakkosella SuomiLOVE-ohjelmassa. Olen katsonut ohjelman edelliset jaksot ja aion luonnollisesti liimautua telkkarin ääreen myös tänään. SuomiLOVEn  nettisivuilla on äänestys parhaasta rakkauslaulusta ja Samulilta siinä on mukana karuudessaan koskettava ja kaunis Elämä on juhla. Fanitytön mielestä on muuten huutava vääryys, ettei listalla ole yhtään Maijan biisiä. Kandidaatteja hänen laajassa ja loistavassa tuotannossaan kyllä riittäisi. Tällä hetkellä mun rakkausbiisi on epäonnisesti Maijan Kuuraiset puut.

SuomiLOVEn ohjelmaidea on yksinkertainen: ihmiset saivat ilmiantaa heille tärkeän läheisen ja omistaa hänelle biisin alkuperäisen artistin esittämänä. Ohjelmassa on nähty niin pariskuntia kuin perheitä ja ystävyksiäkin muistamassa toisiaan. Oman taustani vuoksi toistaiseksi eniten ovat koskettaneet tarinat perheestä jossa on erityislapsi sekä fani, joka kuuntelee Ismo Alangon musaa päivittäin ja sai mahdollisuuden tavata idolinsa ja yhden biisin yksityiskeikan. Noi on suuria hetkiä faneille aina, pienemmässäkin mittakaavassa.

LOVEband: Mikko toinen oikealta ja keskellä bändin johtaja Ako Kiiski. Kuva: SuomiLOVE

 Vaikka SuomiLOVE on koskettava lauantai-illan tunnin tiivis paketti ja jaksoissa kyynelehditään paljon, se ei kuitenkaan ole sosiaalipornoa. Hienoista tarinoista huolimatta pääosassa SuomiLOVEssa on laadukkaasti toteutettu musiikki, josta vastaavat huippuartistit yhdessä LOVEbandin kanssa. Bändiä johtaa basisti Ako Kiiski ja kitaran varressa on kukapas muu kuin Fanitytön suosikki Mikko Kosonen. Pestistään bändissä Mikko ei ole taiteilijan tyyliinsä hiiskunut sanaakaan, mutta onneksi tarkkaavainen Twitter-partio ilmiantoi  hänen mukanaolonsa. Kiitos siitä!

Jokaisessa jaksossa on siis mulle loistavan musiikkiviihteen lisäksi myös fanituskulma. Siksi vähän ärsyttää, etten ollut hereillä, kun jaksoihin etsittiin yleisöä. Pitäisi vaan änkeä itsensä aivan kaikkialle, ettei varmasti missaa mitään idoliensa tekemisiä. Mutta menee tämä näinkin, telkkarista mukavasti sohvannurkasta käsin. Minä katson, katsokaa tekin.

Kivaa pikkujouluviikonloppua, palataan taas ensi viikolla!

Fanityttö Heidi

Festarit ja krapula

Kuva: Anna B

"Festivaalikesä alkaa/liput täytyy pian hoitaa/Ilosaari loppuun myytiin jo"  lauloi Samuli Putro aika monta kertaa tänä vuonna. Kuluvalla viikolla laini onkin ollut ajankohtainen, sillä ainakin Provinssi julkaisi ensimmäiset ensi kesän kiinnitykset ja ilahduttavan laajenemisensa nelipäiväiseksi. Julkistetuissa artisteissa ei ole ainakaan toistaiseksi "pakko päästä!" -osastoa, mutta Provinssi-neitsyyden menettäminen kiinnostaisi kyllä silti.

Provinssin lisäksi harkinnassa on ensi vuodelle joku juhannusriento sekä viime vuonna hyväksi havaitut Ruisrock ja Tikkurilafestivaali. Ruississa ympäristö ja järjestelyt on ainutlaatuisia ja Tiksissä toivottavasti jatkavat avausvuoden 100 % kotimaisuuden linjalla. Pienemmät kulut ja ainakin itse löysin tarjonnasta täydet kaksi päivää erittäin mieluisia esiintyjiä. Provinssin Muse-kiinnitys ei ole mulle lainkaan niin kova kuin esimerkiksi Juha Tapio ja Irina viime vuonna Tikkurilassa. Puhumattakaan Maijasta tai Samulista mahdollisesti tänä vuonna.

Tästä saadaan kätevä aasinsilta: mitä kesä tarkoittaa fanitukseni kannalta? Samuli on bändeineen ansaitulla tauolla ja Maija palaa pitkästä aikaa keikkalavoille keväällä. Vastaus on siis Maijaa, Maijaa ja vähän lisää Maijaa. Muu tarjonta joustaa sen mukaan, että Maija-keikkojen määrä on maksimi. Näin Samulin viime kesänä (touko-elokuu) yhteensä seitsemän kertaa, joten vähintään samaan pyritään Maijailussa tänä vuonna.

Kuva: Ben Didler

Kesän festarikalenteri, check. Sitten se krapula. Ei, viikonloppu ei mennyt pitkäksi eikä syypää ole edes kuningas Alkoholi. Poden nimittäin huonon fanin krapulaa, koska taas jälleen mokasin. En kovin pahasti (avautumalla asian yksityiskohdista munaisin vaan lisää), mutta kuitenkin sellainen "olisi mun pitänyt tietää" -tilanne. Annoin itseni tulla yllytetyksi tyhmyyksiin ja nyt täytyy ryhdistäytyä.

 Fiilis on vähän ankea, samantyyppinen kuin hyvän keikan jälkeisenä aamuna: miksi puhuin taas ihan tyhmästi, olisi pitänyt mieluummin sanoa näin ja näin ja niin edelleen. Turhaa jossittelua ja itseruoskimista pyörii mielessä tälläkin hetkellä. Kuten alkoholinkin aiheuttama krapula, tämäkin on onneksi vain ohimenevä tila. Jos fanit ovat idoleiden puudeleita, tämä villakoira ei oppinut koskaan kävelemään siivosti hihnassa. On se silti vauhkoudessaan aika söpö.

Fanityttö Heidi

Posse on Parasta

Näkymä eturivistä hetkeä ennen lähetystä

Kuten kerroin viime kerralla, viikkoni huipentui perjantaina Possen livelähetykseen. On aina erikoiskiva päästä seuraamaan ammattilaisten työskentelyä, se on jopa kiinnostavampaa kuin hiottu lopputulos. Ennen shown alkua ja sen loputtua sekä mainoskatkoilla näkee tv-persoonista toisen puolen: fiilistelyä ja rentoa oleilua ilman suorituspaineita. Siinä on jotain kiehtovan inhimillistä.

Oma suhteeni Posseen on lyhykäisyydessään: loistavaa viihdettä, komeita miehiä eikä Mikon mukanaolo ole lainkaan innostusta laskeva tekijä, päinvastoin. Possen ohjelmakonsepti on nerokas: tarpeeksi älyvapaata sekoilua ja mausteeksi vähän jännitystä stunteista ja herkkyyttä haastatteluista. Ylivoimaisesti parasta on, että Duudsonit, Jaska ja Aku ovat valmiita uhrautumaan viihteen nimissä: riisutaan vaatteita, syödään epämiellyttäviä asioita ja otetaan jäävettä niskaan. Usein myös viikoittain vaihtuvat vieraat lähtevät leikkiin mukaan. Oma heittäytymiskykyni voisi olla koetuksella. Lupaan yrittää, jos kutsu tulee!

En viitsi hirveästi spoilata ohjelman sisällöstä, jos jollain on vielä se Katsomosta tsekkaamatta, mutta mukana on ainakin pommeja, alastomia miehiä ja naiskauneutta. Todistin tätä kaikkea aitiopaikalta eturivistä, mutta kuvaamisen sijaan keskityin kiljahtelemaan ja taputtamaan kämmenet punaisina. On muuten vähän yllättäen fyysisempää puuhaa kuin keikoilla fiilistely ja studiolamppujen kuumuus muistuttikin keikkapaikkojen hikitasoa.

Vaikka ohjelma itsessään oli loistava, reissun kohokohdaksi muodostui kuitenkin fanityttöilyhommat sen jälkeen. Ensin kävin pyytämässä nimmarit ja yhteiskuvan Duudsoneiden Jukalta ja Jarnolta, ihania kohteliaita herrasmiehiä molemmat. Ehdin hetken tarkkailla, kuinka kivasti koko Posse-jengi huomioi fanejaan, kunnes oli rynnättävä ulos odottamaan Mikkoa. Tai siis priorisoin, koska halusin.

Niin tosiaan, selvitin etukäteen Twitterissä, että Mikko oli showssa paikalla kulisseissa käsikirjoittajan ominaisuudessa. Ilmeisesti on yleinen käytäntö (ja loogista), että käsikirjoittajat ovat lähetyksissä seuraamassa kättensä jälkeä, joten edellisen kirjoituksen hätäilyni oli turhaa. Kun olin vielä ehtinyt panikoida, että Mikko olisi ehtinyt livahtaa studiolta kotiin ennen kuin tulimme ulos, hymyni taisi olla aika leveä bongatessani hänet pihalta.

Vaikka heillä oli Jenni Pääskysaaren, toisen käsikirjoittajan, kanssa kiire taksiin, Mikko ehti kuitenkin poseeraamaan yhteiskuvassa ja vaihdettiin päällimmäiset fiilikset illasta. Lisäksi toteutin Seinäjoen Putroilun jälkeen antamani uhkauksen ja laitoin sinne tarkoitetut fanilahjat (Mikon, Samulin ja muiden Putro-jätkien kiertueen päätöslahjat) Mikon matkaan. Oli varmasti mielenkiintoista raahata kolme lahjapussia kotiin, kun hänellä oli jo ennestään isot kantamukset. Olin siis jälleen vähän vaikea fani, mutta ainakin osaan arvostaa hänen panostustaan.

Kokonaisuudessaan en olisi tähän hätään keksinyt parempaa tapaa viettää perjantai-iltaa (jos ei Samulin tai Maijan keikkoja lasketa) ja Posse-reissu piristi muuten vähän alavireistä viikkoani. Nyt nauttikaamme viikonlopusta ja ensi viikolla uudet aiheet. Ainakin voisin sanoa sanasen Maijan Videoblogi-radiokuunnelmasta ja mahdollisesti joko Hyvistä ja huonoista uutisista tai sitten vuoron saa toivepostaus omasta musiikillisesta matkastani.

Katsellaan ja palataan asiaan!

-Fanityttö Heidi

Perjantaina Posseen!

 Niin siinä sitten kävi, että ahkera Posse-aiheisiin kilpailuihin osallistuminen yhdistettynä vinkumiseen jokaisessa sosiaalisen median kanavassa tuotti tulosta. Voitin liput videoklippikisasta, joten perjantaina siis fiilistelemään livelähetystä Filmihallille. Odotan innolla! Raportoin kokemuksestani teille varmasti viikonloppuna. En ole varma, onnistunko bongailemaan Mikon samalla reissulla jotta voisin samalla antaa Seinäjoen fanilahjat, mutta yritetään. Jos joku teistä tietää, onko käsikirjoittajilla yleensä tapana pyöriä kirjoittamiensa ohjelmien kuvauksissa, olisin kiitollinen tiedosta vaikka kommenttilaatikkoon.

Kommenteista samalla muutenkin huomio: On kiva että keskustelua on herännyt, mutta keksikää mieluiten nimimerkki itsellenne kommentoidessanne. Ei siksi, että olisin kiinnostunut kommentoijan henkilöllisyydestä (asiallinen kommentti on asiallinen nimellä tai ilman), mutta nimimerkeistä tunnistaisin anonyymit toisistaan.  Tässä vaiheessa kiitän teitä kaikkia kommentoijia keskustelun asiallisuudesta: en ole joutunut poistamaan yhtäkään kommenttia tämän blogin historiassa. Kritiikkiä ja uusia näkökulmia saa esittää mielellään jatkossakin, keskustelen blogin aiheista erittäin mielelläni.

Tällä kertaa olen kerännyt teille kiinnostavia linkkivinkkejä: fanituksesta ja Maijasta tällä kertaa. Jos löydätte muita aihetta liippaavia juttuja netistä, niin heitelkää vaikka kommenttiboksiin. Josko niistä jostain syntyisi keskustelua tai jopa erillinen postaus! Seuraavassa siis omat löytöni lyhyiden kommenttien kera:

Blogiteksti futisfanituksesta: Fanityttöhommat
 Tässä Riikka Kaukisen tekstissä tiivistyy mulle se fanituksen olennainen asia: riippumatta fanituksen kohteesta, sen herättämät fiilikset on samoja: välillä tekisi mieli kyseenalaistaa koko paska, mutta useimmiten fanituksen antamaa euforian tunnetta ei voita mikään maailmassa. Samaa asiaa fanittavista ihmisistä muodostuu heimo: "Yhtäkkiä tuntui, että olen omieni joukossa. Etten ole kummajainen, ettei intoiluni ole epäaitoa, mitätöntä eikä naurettavaa. Että on lupa olla fani."

Rumban kolumni musiikkifanituksesta: Musiikkifanitus voi alentua koiralauman räksytykseksi
Valitsin tämän Rumban kolumnin, koska tähän on kiteytetty monen musiikkifanittajan iso ongelma: oman fanituksen suuruutta ei pitäisi yrittää todistella lynkkaamalla muita bändejä tai artisteja. Vaikka mä fanitan suuresti Maijaa, Mikkoa ja Samulia, mulla ei ole mitään tarvetta olla kuuluttamassa teille kuinka esimerkiksi örinähevi on paskaa. Haluan kunnioittaa heitä, jotka siitä pitävät. Ei se ole meiltä keneltäkään pois, että toiset nauttivat eri musatyylistä kuin mitä itse kuuntelemme. Toivon vilpittömästi, että jokainen löytää oman juttunsa, mistä saada iloa ja hyvää fiilistä.

Ilta-Sanomien juttu Terra Tevajärven Hobitti-fanituksesta: "Tässä on kyse seikkailusta"
Terra on tuttu lukioajoilta ja ihailen häntä suuresti: jätkä on asunut 18 vuorokautta Finnkinon teatterissa vain ollakseen ensimmäisenä Hobitin lippujonossa. Tätä mä kutsun heittäytymiseksi ja omalle intohimolleen antautumiseksi. Jutussa kuvaillaan myös hienosti, kuinka jonottajista on muodostunut oma yhteisö ja fanittamansa leffan piirteet ovat siirtyneet tosielämään: "Minulle tähän kiteytyy samoja teemoja kuin elokuvaankin: seikkailua, sisukkuutta ja ystävyyttä."

Ylen juttu Maijan kirjoittamasta radiokuunnelmasta: Videoblogi
 Ensinnäkin ihanaa että Maijasta kuuluu sittenkin ennen kevättä! Vaikkakaan Maija ei ole itse äänessä vaan hänen tekstinsä tulkitsee näyttelijä Pia Andersson. Silti tämä on kyllä tsekattava aina Areenasta. Videoblogi kertoo Maijan Nainen katolla -kirjan (pitäisi tehdä postaus joskus!) lempihahmostani Linda Pertusta: 24-vuotias rääväsuu, jolla on hauras sydän. Pakko myöntää, että ainakin kirjan perusteella löysin siitä myös itseäni: välillä suu puhuu siksi kun sydän on rikki.

Nyt huomaan, että pian on Hyvien ja huonojen uutisten aika. Maija on paneelissa, joten lopettelen tällä kertaa tähän. Muistakaahan katsoa Posse perjantaina ja kivaa viikonloppua!

Fanityttö Heidi

Idoli, millainen olet somessa? Osa 2/2

Kuva: geekla

Keskiviikkona aloitin parin tekstin mittaisen blogisarjan erilaisista idoleiden tavoista toimia somessa ja miltä ne tuntuvat fanien mielestä. Edellisen osan voit lukea täältä. Kävin läpi aiemmin jo somessa idoleiksi syntyneet sekä sosiaalisessa mediassa vaivatta luovivat idolit. Jäljellä ovat siis he, jotka tuottavat pasiivisesti sisältöä fanit muistaen, tuntuvat haluavan pitää somen fanivapaana alueena tai käyttävät esimerkiksi FB-sivua vain tiedon välittämiseen faneille.

Maijan some-toiminta on ehkäpä lähimpänä passiivisen tuottajan kategoriaa: ei hirveästi reagoi, mutta matskua syntyy. Tosin tällä hetkellä Maija viettää jonkinlaista sosiaalisen median hiljaiseloa: Facebook ja Twitter ovat ihan kuolleita ja Instagramikin selvästi hiljentynyt kivojen muuttokuvien jälkeen. Opiskelen markkinointiviestintää, joten ammatillinen puoleni haistaa somen olevan Maijalle uusien työjuttujen markkinointiväline. Samaan hengenvetoon on todettava, että Fanityttö-puoltani ei kiinnosta pätkääkään, onko idolieni motiivi someiluun vain markkinoinnillinen vai aina puhdas into kohdata faneja myös virtuaalisesti. Ilo heidän päivityksistään, saati vastauksistaan, on aina yhtä suuri.

Ristiriitaisin ryhmä ovat somettajat, jotka kyllä tykkäävät pyöriä kaikissa some-kanavissa aktiivisesti ja vastailevatkin, mutta yleensä vaan omille tutuilleen. He ovat kuin lapsia, jotka haluavat leikkiä hiekkalaatikolla, mutta kaikkien lelut eivät ole yhtä kivoja. Mikko on tätä porukkaa ja yritänkin ymmärtää: oikeus pitää Twitter fanivapaana alueena ja niin edelleen. Ajoittain kuitenkin iskee pikkulapsimainen "Mä haluun!" -kohtaus ja silloin tulee pommitettua twiiteillä niin kauan kun hän vastaa. Usein niissä sentään on joku pointti kuten livetapaamisten sopiminen, mutta välillä hävettää silti olla niin rasittava.

Samuli on idoleistani sosiaalisessa mediassa passiivisin ja hän onkin avoimesti kertonut, että some ei ole häntä varten. Onneksi hänellä on kuitenkin julkinen FB-sivu, jota käytetään keikoista tiedottamiseen ja välillä sivulla myös jaetaan kivoja tunnelmakuvia rundilta. Arvokasta työtä sekin, koska idolilta suoraan saatu tieto on kuitenkin aina fanille arvokkaampaa kuin median välityksellä tulevat uutiset.

Jos idoli tuntee mokaavansa somessa, ei hätää. Sen voi myöntää reilusti eikä tarvitse ruveta ryömimään häpeästä. Fanit ovat lähtökohtaisesti idoleidensa puolella: heillä on aito halu ymmärtää, miksi idoli toimii näin. Toisaalta kaikkia ei vaan kiinnosta somettaminen joko ollenkaan tai fanien kanssa, ja sekin on asia, joka fanin täytyy (nihkeästi) vain hyväksyä. Aina voi vain seurata päivityksiä tai keskittää energiansa muualle. Kerran jopa lopetin Mikon seuraamisen Twitterissä etten olisi länkyttämässä joka väliin jotain, mutta missattu tieto oli liikaa ja palasin kiltisti takaisin. Nyt yritän harjoittaa itsehillintää vaihtelevalla menestyksellä.

Loppuun pieni case-esimerkki idoleiden somettamisesta. Posse-tvsarjalla on eittämättä sosiaalinen media hyvin hallussa. Jos he haluavat vielä kehittyä, he voisivat vielä tarkentaa #mtvposse-twiitteihin reagoimista: Jos fani kirjoittaa esimerkiksi "Aku on ihana! #mtvposse", hänelle nimenomaan Akun reaktio on onnellisuuden ylin ilmentymä. Ohjelmatilin tai toisen posselaisen reaktio ei ole läheskään niin arvokas. Ohjelmatili voi käyttää tätä ohjelman markkinoinnissa ja varmasti Akun vastauksen saanut Aku-fani hehkuttaa Possea jatkossakin somessa ja lähipiirilleen. Jos haluatte vielä lisää pöhinää ohjelman ympärille, tätä kannattaisi kokeilla.

Kivaa viikonloppua, rakkaat lukijat! Ensi viikolla uudet aiheet, mutta ei uudet idolit.

Fanittyttö Heidi

Idoli, millainen olet somessa? Osa 1/2

Kuva: geekla

Vuoden lopussa monet bändit vetäytyvät ansaitulle joululomalle. Pakkasessa rundaaminen tuskin on herkkua ja kesät menee usein festareilla, joten on kohtuullista suoda heille hengähdystauko tähän väliin. Monien fanien tavoin olen nyt suvantovaiheessa: jos en onnistu tunkemaan itseäni keinolla millä hyvänsä Possen tai Hyvien ja huonojen uutisten yleisöön, aika tyhjältä näyttää. Seuraava merkintä kalenterissa fanituselämän livekohtaamisten suhteen löytyy huhtikuulta: Maijan levy ja keikat!

Toistaiseksi tyydyn siis pureskelemaan kynsiäni. Eikun hetkinen, onhan some! Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa voin keskustella Maijan, Mikon ja Samulin kanssa reaaliajassa milloin tahansa! Tässä vaiheessa: Pruut! Olen onnistunut valitsemaan idoleikseni (en tietoisesti) sellaisia tyyppejä, että somessa kontaktointi on aika nihkeää. Mitä tulee sosiaalisen median interaktiivisuuteen fanituksessa, hetkellinen riemuni oli pahasti ennenaikaista.

Laajemmin katsottuna erilaisten idoli-asemassa olevien henkilöiden toiminta sosiaalisessa mediassa voidaan jakaa karkeasti viiteen luokkaan: somessa fanitettavat, somessa aktiivisesti fanien kanssa keskustelevat sisällöntuottajat, fanit jotenkin huomioivat mutta ei-interaktiiviset somettajat, tyypit jotka tuottavat vain sisältöä aktiivisesti ja valitsevat keskustelukumppaninsa tarkkaan sekä tyypit, jotka joko passiivisesti vain välittävät tietoa faneille tai pahimmillaan ovat somessa vain siksi kun levy-yhtiö tai manageri pakotti.

Etäfanituksen kannalta kiitollisin ryhmä on somessa fanitettavat tyypit. Heitä ovat esimerkiksi vloggaajat (videobloggaajat), joiden suosio perustuu heidän tekemiinsä Youtube-videoihin. Kävin vähän vakoilemassa vloggaaja-Soikun Twitter-tiliä: tuottaa sisältöä aktiivisesti ja tuntuu reagoivan monen kiinnostuneen kysymyksiin. Soikku (Sonja Hämäläinen) oli mukana myös MTV:n Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa ja sai varmasti someaktiivisuutensa ansiosta monta ääntä ja tsemppiviestiä. Fanien kannalta Soikun aktiivisuus on suuri ilo: jokainen idolilta saatu vastaus on  niin siistuä.

Toinen kiitollinen etäfanituksen kohde on tyypit, jotka viihtyvät somessa hyvin ja haluavat ottaa myös fanit selvästi mukaan. Tästä esimerkkeinä ovat Aki Tykin toiminta Twitterissä ja Anssi Kelan hyvä pöhinä FB-sivullaan. He tuottavat sisältöä aktiivisesti ja kaikessa faneille annetaan näkyvä rooli: Aki keskustelee keikoista ja biiseistä fanien kanssa ja Anssi pitää videoblogia, jossa muistaa aina kiittää faneja ja vastailee kysymyksiin.

Nyt huomaan, että Hyvät ja huonot uutiset alkaa ihan pian. Maija on paneelissa, joten lopetan tämän vouhkaamisen tältä illalta ja keskityn nauramaan Maijan hyville sutkautuksille. Palataan noihin fanien kannalta ikävämpiin some-kategorioihin seuraavalla kerralla!

Fanityttö Heidi

Kiitos!

Tunne korvaa pikselit. Olette rakkaita.

 Voisin käyttää tämän puheenvuoron valittamalla, kuinka kurjaa oli missata jätkien näkeminen keikan jälkeen viimeistä kertaa pitkään aikaan tai odotella tunnin myöhästynyttä junaa kylmissään ja märkänä Seinäjoen juoppojen keskellä. Se olisi kuitenkin kaiken hyvän halveeraamista. Nyt on Samuli Putro crew'n päivä. Tämä kirjoitus on omistettu teille, ihanat.

On vaikea yrittää kuvailla, kuinka paljon viimeiset pari vuotta teidän mukana kiertäessä on merkinneet mulle. Lukemattomia riemunkiljahduksia eturivissä, parikymmentä kertaa keikka-autojahdissa vaihtelevissa sääolosuhteissa ja teistä riippumattomista syistä myös vaihtelevalla menestyksellä. Mutta voi sitä iloa, kun teidät on tavannut! Sillä energiaboostilla vedetään yö samoilla silmillä ja seuraavan viikkoon mikään murhe ei hetkauta mun maailmaa. Teette työtä, jolla todella on tarkoitus.

 On ollut ihanaa myös huomata, että teille todellakin on väliä, että vakinaamat tulevat katsomaan teitä yhä uudestaan ja uudestaan. Aina siihen ei tarvita edes sanoja: moikkaus, hymy tai muu pieni ele on paljastanut, että te välitätte. Sitä fiilistä ei voita mikään tässä maailmassa. Oli erittäin koskettavaa myös kuulla se eilen ihan sanallisestikin jopa kahdesti: ensin Tuukalta ennen keikkaa ja sitten Samulilta lavalla. Toivottavasti uskotte meidän uskovan. Vilpittömästi tunne on myös molemminpuolinen.

Mulle henkilökohtaisesti tän fanitusmatkan suurin oivallus on ollut: ihmiset on yleensä hyviä, kaikki ei vihaa. Sen sijaan että pelkäisin aina lähtökohtaisesti kuinka kaikki menee taas pieleen, olen oppinut luottamaan elämään. Kaikki ei välttämättä mene aina nappiin, mutta jokaisella tapahtumalla on tarkoituksensa eikä kannata jättää yrittämättä siksi, että voi tulla turpaan. Luultavasti jokaisella niistä 20:stä bändikeikasta soitettu Mitäpä jos alkaa mennä perille: "Mitäpä jos sä pelkäät turhaan ja elämä tapahtuu sinä aikana?"

Eiliseen vielä hetken palatakseni, kiertueen päätöksen fanilahjat jäivät valitettavasti antamatta. Haluan ehdottomasti toimittaa ne teille perille. Jos ette keksi parempaa ideaa, lupaan tyrkätä ne teistä ensimmäisen julkisesti jotain duunaavan matkaan. Ehkä teillä on tulossa jotkut päättäjäiset tai pikkujoulut tai muut illanistujaiset, jossa ne voidaan toimittaa oikeille omistajilleen. Jos ei, nyt on syy järkätä! Juhlikaa mennyttä, kohdistakaa katseet jo tulevaan.

Te olette olleet Se täydellinen ryhmä. Jäljellä on vain yksi kysymys: Milloin jätkät tulee? Encore, anna nyt! Totutusta poiketen nyt ollaan taitekohdassa. Älkää unohtako toisianne, me ei unohdeta teitä.

Fanityttö Heidi

Ei itketä lauantaina

Kuva Helsingin Tavastia-klubilta lokakuussa 2012

Huomenna se sitten on: viimeinen Samuli Putron keikka ennen pitkää taukoa. Tapahtumapaikkana on Seinäjoen Rytmikorjaamo (4-5 tuntia junalla Helsingistä) ja la-su yöksi saamme niskaan joko vettä tai räntää. Fanityttö fanituskavereineen saa siis takuulla koko rahan edestä elämyksiä.

Bändikeikka nro 20 on varmasti yhtä loistava kuin ne 19 edellistäkin, mutta varmasti edeltäjiään haikeampi. Yksi vaihe elämästä on selvästi päättymässä ja erittäin rakkaiksi tulleet Samuli, Mikot ja Tuukka tekevät ainakin hetken jotain muuta kuin kiertävät kimpassa rokkaamassa ympäri Suomea. Silloin faninkin on uudistuttava: löydettävä uusia siistejä juttuja, joista innostua ja joita lähteä seuraamaan. Jääkiekkotermein ilmaistuna pitkä päätyyn ja perään.

En kutsu tätä maailmanlopuksi, sillä olen kokenut samanlaisen muutoksen jo kerran aiemmin. Sehän olin siis minä, joka ei mennyt Maijan viimeisille keikoille, kun ajatteli ettei siitä vollottamisesta tulisi loppua ikinä. Tällä kertaa en ajatellut hajoilla ainakaan kovin pahasti, joten pientä kehitystä on havaittavissa.

Maijan "määrittelemättömän tauon" alussa mua vaivasi fanina ahdistuksen lisäksi näköalattomuus: ei ollut tietoa, että mitäs nyt sitten. Mikon kanssa asiat oli ihan solmussa ja muukin elämä jokseenkin levällään. Syksy ja talvi 2011-2012 menivätkin pitkälti sitä kriiseillessä, kunnes kolmannella Beatles-musikaalireissulla (Mikko oli George Harrisonina) sain vihdoin ystävän tuella fanitussotkut jotenkin järjestykseen. Silloin saatoin lähteä seuraamaan Mikkoa.

 Syksyllä 2012 Mikko liittyi Samulin bändiin ja lähdettiin kaverin kanssa tsekkaamaan heitä Tavastialle. Sen piti olla vain yksi Samuli-keikka "koska Mikko on siinä", mutta sytyinkin niin paljon, että sitä herkkua oli pakko saada lisää. Jossain vaiheessa tajusin, että Samuli on ihan huipputyyppi ja tapasin myös muut kivat bändiläiset ja loppu on historiaa.

Tällä kertaa ainakin alkuasetelma näyttää helpommalta: ei sotkuja fanitus- kuin muussakaan elämässä ja on tieto  siitä, että Maija palaa keväällä soolomusiikin pariin. Fanitytöllä on siis suunta, mihin juosta. Mikko ja Samuli mahtuvat hyvin mukaan myös, kun heidän suunnitelmansa selviävät. Lauantaina kuitenkin nautitaan vielä Putroilusta ikään kuin muuta ei ikinä olisikaan. Veikkaisin, että flunssainen ääneni kähenee entisestään huomenna. Aion huutaa ja kovaa. Me ei itketä lauantaina.

Hehkuvaa Halloweenia, rakkaat lukijat! Jos ei juhliminen kiinnosta, loistava Teppo Vapaus on jatkanut rock-journalismin ruotimista ja viitannut myös tämän blogin edelliseen postaukseen. Tepon asian ytimeen osuvan tekstn löydät täältä.

-Fanityttö Heidi

Fanijournalismia

Kuva julkaistu Soundin ystävällisellä luvalla.

Törmäsin Twitterissä Soundin kolumniin rock-journalismista. Siinä kirjoittaja Teppo Vapaus vaatii rock-journalismilta rohkeutta: pelotonta iholle menemistä informatiivisen musajargonin sijaan. Olen tästä täsmälleen samaa mieltä. Liian monta kertaa olen ostanut lehden kansikuvan perusteella, koska idolini naama on ollut siinä, ja joutunut pettymään: ei mitään uutta, mitä en olisi jo tiennyt. Fanina ostan lehtiä joskus pelkästään yhden artikkelin takia (kuten tämä teksti todistaa) ja silloin vaadin laatua.

Mikä meille krantuille fanitytöille tai -pojille sitten kelpaisi? Vastaus: Kaikki. Mahdollisimman paljon eikä mikään yksityiskohta ole tarpeeton. Otamme innolla vastaan idoleistamme kaiken, mitä meille ei ole vielä kerrottu. Ärsyynnymme, jos meille yritetään tarjota "sitä samaa" kuin mitä kaikki muutkin mediat ovat jo aiemmin kirjoittaneet. Fani ei tarvitse alennuskampanjoita tai mainoksia: idolin naama kanteen ja paukut innostavaan sisältöön.

Soundin kolumnissa tarvittava innostus kiteytetään hyvin: "On päässyt unohtumaan, että lajissamme potku munille herättää enemmän tunteita kuin täydellinen tekninen suoritus." Myöskään fanilukija ei jaksa innostua listasta teknisiä laitteita tai pelkästä biografiasta. Haluamme mukaan keikkabussiin, rokkibäkkäreille ja artistin arkeen. Perustiedot meillä on jo, nyt haluamme mielipiteitä ja tunnetta.

Jos artisti ei tunnu antavan itsestään haastattelussa mitään, tutustukaa hänen fanikulttuuriinsa: sieltä löytyy tunnetta takuulla. Faneilla varmasti on näkemys idolistaan ja he myös jakavat sitä auliisti: tarinoita keikkareissuilta, asiaankuuluvaa hehkutusta ja mahdollisesti myös maltillista kritiikkiä jos aihetta on. Fanit eivät ole vain porukka omassa karsinassaan vaan erittäin sisällä artistin julkisessa elämässä.

Harkitsemisen arvoinen vaihtoehto tunteen luomiseksi on myös "faneilta faneille": kohtuullinen korvaus tai vaikka keikkalippu meet & greet -meininkeineen, niin sisältöä syntyy varmasti. Ei välttämättä viiltävää analyysia artistin tuottamasta taiteesta mutta ruohonjuuritason tunnetta ja fiilistä, johon muut fanit voivat samaistua. Faneistakin toki löytyy myös huonoja kirjoittajia, joiden tekstit vaativat enemmän editointia ja silloin haastattelu voi olla parempi vaihtoehto. Jos kiinnostaa, olen mielelläni käytettävissä kummassakin tapauksessa.

Lopuksi vielä muutama vinkki siihen, millaista musiikkijournalismia haluaisin lukea omista idoleistani . Olen tavannut heidät kaikki useamman kerran ja tiedän, että niissä tyypeissä on valtavasti käyttämätöntä potentiaalia sellaisiin haastatteluihin, jotka minä ja muut fanit haluamme ahmia nenä kiinni lehdessä ja mainostaa niitä myös muille.

Aloitetaan Samulista, koska olen menossa katsomaan häntä fanikaverin kanssa kiertueen päätöskeikalle Rytmikorjaamolle lauantaina. Hänestä on rakennettu mediassa kuva taiteellisesta ja vaikeasti lähestyttävästä hattupäästä ja tämä oli omakin mielikuvani ennen tarkempaa tutustumista. Oikeasti Samuli on rempseä ja reilu tyyppi, jonka lähestymistä ei tarvitse todellakaan jännittää. Verbaliikka ja itseironia ovat hänen suurimpia vahvuuksiaan. Käyttäkää niitä myös journalismia tehdessänne: kommelluksia, sana-assosiaatioita, jotain muuta kuin toimittajan lyriikka-analyysia.

Sitten loogisesti Samulin kitaristiin Mikkoon. Saattaa aluksi olla vähän varautunut (tai sit se olin vaan minä), mutta oikeasti lempeä tyyppi, jolta löytyy vahvaa näkemystä monelta eri osa-alueelta: kitaristi, ruokaharrastaja, bloggari, käsikirjoittaja ja paljon muuta. Mikosta ei ole juurikaan tehty pitkiä artikkeleita johtuen varmasti hänen asemastaan usein artistien jne. taustajoukoissa. Erikoisalan lehdessä voisi kuitenkin olla myös jotain vähemmän mainstreamia ja siihen tilaan Mikko olisi mainio valinta. Paljon enemmän kuin vain Maijan mies.

Viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä fanitukseni alkulähde Maija. Hänestä on varmasti tulossa keväällä juttuja, kun uusi levy ilmestyy huhtikuussa. Voin jo nähdä silmissäni sen comeback-tuuttauksen. Erottukaa, tehkää jotain muuta. Maijasta löytyy sekä särmää että herkkyyttä ja vakavia mielipiteitä sekä rentoa huumoria, joten valinnanvaraa riittää. Lukisin erittäin mielelläni esimerkiksi studiotyöskentelyn kommelluksista, siitä miten Maija on omasta mielestään muuttunut artistina tai vaikka hänen (todennäköisestä) uudesta bändistään. Entä millainen on uusi keikkabussi tai rutiinit ennen keikkaa? Kertokaa heti kaikki.

Fanityttö Heidi

Murut rokkaa

Kuva: Melissa Mäntylä

Kotiuduin juuri Mururockista. Yö on ehdottomasti parasta aikaa bloggailulle kun turha itsekritiikki peittyy väsymykseen, joten nyt mennään. Veikkaisin, että tämä tulee sisältämään aika paljon hehkutusta ja ylisanoja, mutta jokainen varmasti aidosti ja aiheesta.

Ensin on pakko sanoa pari sanaa Murusta. En ole ravintolakriitikko millään mittarilla, mutta hyvän meiningin tuntee silti. Henkilökunta tuntui nauttivan työstään ja sen aisti ulko-ovelle asti. Vastaanotto oli lämmin ja hienostunut olematta yhtään jäykkä tai teennäinen. Pelkäsin etukäteen, osaisinko olla ihmisiksi niin hienossa ravintolassa, mutta riittikin kun oli vaan oma sekopäinen itsensä.

Opin mm. syömään osteria ja maistoin monia muitakin tuntemattomia raaka-aineita: kuusenkerkkää ja Ron Mossin vaimon reseptillä tehtyä Gumbo-keittoa. Ruuat olivat tietenkin kaikki ihan mahtavia : erikoisia, mutta maukkaita niin suussa kuin visuaalisestikin. Oon kerran aiemminkin syönyt Murun luomuksia ja tälläkin kertaa jälkkäri oli suuri suosikki: raikasta, mutta silti niin syntisen sokerista.

Sitten perusasioiden äärelle: vaikka Mururock on konseptina ja tapahtumana  kaunis ja helppo allekirjoittaa, mihinkäs sitä Fanityttö motiiveistaan pääsisi. Mikko oli Henri Alenin lisäksi tapahtuman toisena pääjehuna, joten pakkohan sinne oli päästä. Kun joku asia osuu elämässäni fanituslokeroon, hinta tai muu uhraus on erittäin toisarvoista. Fanitus antaa niin valtavasti, että sille haluaa maksaa avokätisesti takaisin. Jotta ei menisi ihan jeesusteluksi, samaan hengenvetoon on myös todettava, että itsekkäästi myös tarvitsen idoleitani kestääkseni oman elämäni sekasortoa järjissäni.

Mun maailman korjaamisen lisäksi (todennäköisesti tiedostamattaan) Mikko toimi tapahtumassa musiikkimaestrona (oli tehnyt jokaisen ruokalajin teemaan sopivan biisilistan) sekä Henrin apuna hovimestarina. Luontevaa ja viihdyttävää hostaamista! Itse sen sijaan olin kohdatessamme ihan jäässä: missä alkeellisinkaan verbaliikka tai normaali fanitytön innostus. Yleensä se räiskyy niin yli, että siitä sympaattiseksikin kutsutusta sekoilusta ja yli-energisestä hysteriasta ei meinaa tulla loppua.

Ehkä kaikki aistini oli niin kyllästetty ärsykkeillä, että käsittelykyky yksinkertaisesti loppui. Kai mulle uusi ja hallitsematon tilanne toi myös pintaan vanhoja, turhia pelkoja: entä jos kaikki tuijottaa tai Mikko hermostuukin jostain mitä teen tai sanon. Täysin järjetöntä tiedostamatonta epävarmuutta, sillä nykyään Mikko on lempeintä ikinä eikä vuosien takaisesta nihkeydestä ole enää merkkiäkään. Onnistun nykyään yhä useammin jättämään ikävät tapahtumat menneisyyteen, mutta epämukavuusalueella tulee välillä näitä muistumia. Kasvua, pikkuhiljaa eteenpäin ja paremmin.

Joka tapauksessa olin sisäisesti erittäin kiitollinen, että Mikko taas jälleen antoi aikaansa mulle. Olen usein täälläkin ollut kurmuuttamassa Mikkoa Twitter-vastailuista (vastasi muuten tällä kertaa, jess!!) ja muista, mutta pohjimmiltani arvostan häntä ihan valtavasti. Inspiroiva ja ymmärtäväinen tyyppi eli juuri mitä kaltaiseni kaikki vaikutteet imevä pesusieni tarvitsee säännöllisesti lähelleen. Jos ikinä uhkaan lopettavani Mikon (tai Maijan tai Samulin) fanittamisen, tiedätte mun valehtelevan. Ei se luovuttamisvaihe ikinä kestä paria viikkoa kauempaa.

Fanityttö Heidi

Kaikkia ei vaan kiinnosta

Kuva: Steven Shorrock

 Päädyin aamulla Twitterissä keskustelemaan Jari Sarasvuon kanssa viestinnästä: sinun viestisi ei ole kaikille tärkeä. En voinut välttyä liittämästä sitä heti fanitus-kontekstiin. On edelleen aika rankkaa huomata, että vaikka fanitus on mulle rakkaus ja sydämenasia, se ei ole sitä todellakaan kaikille. Moni ei ymmärrä jatkuvan keikoilla juoksemisen pointtia tai pitää fanilahjojen ostamista vain rahojen tuhlaamisena.

Myös tämän blogin lukijamäärät ovat erittäin marginaaliset ja siksi arvostankin teistä jokaista yksilönä valtavasti. Jokainen lukukerta tai kommentti tuottaa suunnatonta iloa. Oman seikkailunsa dokumentoiminen on myös itsessään erittäin hauskaa ja opettavaistakin, mutta on kiva huomata että näitä lukee joku muukin.

Yksi maailmatuskavaihde laitetaan lisää, kun puhutaan idoleista: ei mun fanitus heitä kohtaan ole lainkaan niin olennaista heille kuin se on mulle. Toivottavasti kivaa ja miellyttävää, mutta ei yhtä intohimoista kuin suhtautumiseni heihin. Jokainen tekemiseni tai fanitusajatukseni ei todennäköisesti kiinnosta heitä, vaikka niitä auliisti heille tuputankin. Omassa innostuksessani ja epävarmuudessani en muista ajatella asioita heidän kannaltaan.

Vaikka muiden ihmisten kiinnostus fanitushöpinöitäni kohtaan on kapeaa, se ei suinkaan vähennä mun oikeutta innostua. Mä saan saada fanityttökohtauksia (hysteriaa ja tavarat tippuvat käsistä) idoleideni edessä tai tuntea "fanitusangstia, kun muut irvailevat tai idoleiden huomiota joutuu kerjäämään liikaa. Tunne on yhtä oikeutettu kuin heidän kiinnostumattomuutensakin. Katsomme asioita eri perspektiivistä: välillä ristiriidassa ja välillä tarjoten toisillemme lisää ymmärrystä.

Tässä nopea ajatukseni, palatkaamme asiaan Mururockin yhteydessä. Lupaan olla siellä yhtä fanityttö kuin aina ennenkin. Yritän silti muistaa, että kaikkia ei vaan kiinnosta.

Fanityttö Heidi

Sori fanituksesta

Kuva: *Kicki*

 Katselin lauantaina netistä Vain elämään Elastisen päivää ja Paula Vesalan Sori oli erittäin vaikuttava versio ja vaan paranee jokaisella kuuntelulla. Joku näissä vihaisissa naisissa kiehtoo musiikillisesti. Ei Paula tietenkään ole Maija, mutta nyt oltiin vähän siellä suunnassa. Tunnistan itsessäni aika suuren osan biisin angstia: haistattelua niille, jotka lyttäävät suotta. Ei ole yks eikä kaks kertaa, kun olen saanut fanituksestani halventavaa kommenttia ("Eikö sua ikinä hävetä?" jne.), joten päätin tehdä Sori-biisistä myös oman versioni:

Sori

joo en saa yöllä nukuttuu,
niin paljon mua kaduttaa.
ei ollu tarkotus blogii alottaa
tai äitei suututtaa.
saada ketään tajuu
fanitus ei oo niin rajuu.
joka tunti idoleist puhuu, ei uskoo ihan joka huhuu
oon pahoillani
nyt huomaan et tää oli huono juttu
olin addikti tähän juttuu
nyt vaan yritän muuttuu
en tajuu miten oon voinu laulaa mukan joka biisis
nyt painin itteeni vastaan indentiteettikriisis

yritin olla asiallinen ku jengi tuli puhuu
ja nostaa ylös niitä mun muutamaa muruu.
en kelannu et tälleen koskaan pääsisi käymään
tän piti olla nopee ohi,
nyt loppuu ei näykään.
sori haastatteluista ja kaikist postauksista
en mä voinu sillon tietää jumalten saarnoista.
pahoillani et laitoin lumipallon vierii
nyt poraan himas ja omantunnontuskissa kierin.

sori.
mä oon pahoillani kaikest
nyt ymmärrrän et jengi suuttuu ihan aiheest.
sori näist teksteist näist kliseist ja punchlineist
lauseist, näist sanoist, näist riemuist ja suruist.
sori.
oikeesti pahoillani kaikest
anteeks et tajusin tän vast täs vaihees.
pakko päästä purkaa sydänt täst aiheest
mä oon pahoillani täst kaikest.
sori.

sori et oon tehty tätä vuosii
aina viimeistelly kortit ja lahjat tarpeeks siistii kuosii.
en pahemmin piitannu mitä muut on mieltä
sori et monet teistä mä raivasin pois tieltä.
ku kevyt diggailu ei aina loppupeleis riitä.
vein jutun pidemmälle
niin siis anteeks siitä.
elän unelmaani en tyydy vähempään enää
niin pahoillani et on pakko kysyy saanks mä elää.

en mä oo vastuus siit et pääsin tähän näin
mun mentorit ne kannusti tekemään näin.
sori jos en vielkää osaa niinku runotytöt käyttäytyy
Intohimo anto mulle maalin
en vaa osaa perääntyy
kyl se täytyis vissii käydä ripittäytyy.
tein shittii lapsilles ku annoin fanifiktion räiskyy.
ai että helpottaa saada tää taakka sydämmeltä
oli tarkotus antaa ei ottaa mitää yhtään keltään.

sori.
mä oon pahoillani kaikest
nyt ymmärrrän et jengi suuttuu ihan aiheest.
sori näist teksteist näist kliseist ja punchlineist
lauseist, näist sanoist, näist riemuist ja suruist.
sori.
oikeesti pahoillani kaikest
anteeks et tajusin tän vast täs vaihees.
pakko päästä purkaa sydänt täst aiheest
mä oon pahoillani täst kaikest.
sori.

nyt ehkä joutuu ottaa skidii etäisyyttä,
ehkä tää kaikki ei ollukaa omaa tyhmyyttä.
nöyrät pahoittelut ja siihen vielä lisään
et otan vastuun kaikest mutten muuta siitä mitään.

on haaskannu tähän melkeen puolet mun elämästä
haluun et nuoret jannut vois ottaa oppii tästä.
sori näist reissuist, teksteist, lahjoist ja keikkavaatteista
en tuu luopuu mun fan-aatteista.

sori.
mä oon pahoillani kaikest
nyt ymmärrrän et jengi suuttuu ihan aiheest.
sori näist teksteist näist kliseist ja punchlineist
lauseist, näist sanoist, näist riemuist ja suruist.
sori.
oikeesti pahoillani kaikest
anteeks et tajusin tän vast täs vaihees.
pakko päästä purkaa sydänt täst aiheest
mä oon pahoillani täst kaikest.
sori.

Alkuperäinen teksti Elastinen eli Kimmo Laiho. Ironiahuomautus.

Fanityttö Heidi

Viisi vinkkiä kivaan keikkakokemukseen

Kuva: Pessi & Illusions Photography

Kirjoitan tätä siksi, että olisin tällä hetkellä tuhat kertaa mieluummin Turun Klubin liepeillä valmistautumassa Putroiluun kuin kotona koulutehtävien painostavan katseen alla. Mikään opiskeluvelvollisuus ei kylläkään olisi saanut mua jättämään Turun reissua väliin, mutta kun keikkapaikalle on vain portaat ja kulkupelinäni sisätiloissakin neljä pyörää, on tilanne Fanitytöllekin liian force majeure.

Lievästi katkerana tästä muistelen omia aiempia keikkakokemuksiani ja ajattelin jakaa teille niiden pohjalta muutamia vinkkejä onnistuneen keikka-elämyksen saamiseksi. Aiemmin olen blogannut keikkareissulle valmistautumisesta, joten nyt suoraan ns. "mestoille".

1. Ajoissa paikalle!
Varsinkin, jos havittelet eturiviä, on keikkapaikalle syytä suunnistaa vähintään paria tuntia ennen shown alkua. Todennäköisimmin pääset haluamaasi kohtaan, kun olet valmiina odottamassa ovien auetessa. Eturivissä voit kuluttaa aikaa esimerkiksi jutellen muiden fanien kanssa: saatat vahingossa saada kavereita! Tässä vaiheessa voit halutessasi myös jakaa somessa fiiliksiäsi, niin keikalla voit sitten keskittyä vain nauttimiseen.

2. Kunnioita kanssaeläjiäsi!
Kun ostaa lipun keikalle, on lähtökohtaisesti tullut katsomaan ja kuuntelemaan bändiä eikä jonkun yhden miehen tai naisen omaa performanssia. Innostustaan saa ja pitääkin näyttää, mutta esimerkiksi huutelullakin täytyy olla rajansa. Hallitsethan myös oman kroppasi, sillä kaljat tai kyynärpää niskassa ei ole kivaa kellekään. Mikäli pystyt, huolehdithan myös ettet blokkaa kenenkään näkyvyyttä lavalle kokonaan.

3. Kohtuullinen kännitaso!
Vaikken itse juo alkoholia ikinä keikoilla, ymmärrän hyvin niitä jotka tahtovat ottaa yhden tai pari siinä odotellessa h-hetkeä. Pari ei kuitenkaan tarkoita parikymmentä ja omat roskat olisi hyvä huolehtia muualle kuin eturivin syliin. Tämä kohta liittyy yleensä kiinteästi myös kanssaeläjien kunnioittamiseen. Kännissä olet ääliö, perskännissä paskiainen.

4. Bändi ei ole jukeboksi!
Kaikilla meillä on bändien ja artistien tuotannosta omat lempibiisimme, mutta niiden huutelu tuskin edistää niiden soittamista. Yleensä biisilistat on tehty etukäteen ja kiinnitetään lavaan ennen keikkaa. Ne voi siitä halutessaan kurkata ennen alkua, mutta itse pidän siitä, että setti on yllätys.

5. Korrekti kosketus!
Joillain keikoilla on esiintyjästä riippuen mahdollisuus eturivistä käsin päästä maltilliseen ihokontaktiin artistin kanssa. Yleensä aloite tulee häneltä itseltään: juoksu eturivin edestä ja läpsyt tai käden ojentaminen yleisöön lavalta käsin. Silloin siihen voi lyhyesti ja lempeästi tarttua, mutta jätetään ne mahdolliset halailut ja muut keikanjälkeiseen aikaan ja silloinkin ainoastaan luvan kanssa.

Yleensä keikoilta löytyy se yksi kiintiöidiootti, jolle nämä kaikki vinkit on vieraita. Se käy hermoille, mutta jos se ei ymmärrä lopettaa ensimmäisestä mulkaisusta, ei se tajua kymmenennestäkään. Silloin on parasta yrittää sulkea korvat siltä ja keskittyä omaan nautintoon. Nauttikaa turkulaiset tänään, minä nuolen haavojani Hyvien ja huonojen uutisten äärellä. Onneksi ihana Maija on paneelissa.

Fanityttö Heidi

Kollektiivi, elämänmuutos & Posse

Nyt fanitusrintamalla tapahtuu ilahduttavasti erittäin  paljon, joten tällä kertaa laajan raportin sijaan pieniä välähdyksiä kuluneen viikon varrelta. Viime perjantaina olin Lahdessa katsomassa Kerkko Koskinen Kollektiivia toistamiseen. Samat jatkuvasti paremmalta kuullostavat biisit ja arvokas taidetunnelma kuin Kulttuuritalonkin keikalla , mutta oli kiva harrastaa vähän kotiseutunostalgiaa lapsuuden maisemissa ja tietenkin moikata Maijaa konsertin jälkeen.

Äitini lohkaisi vuosisadan vitsin kysyessään, että näinkö jotain kaveri-Maijaa silloin. Olisi itkettänyt jos ei olisi naurattanut. Hän oli vain mielessään ihmetellyt, että miksi  menen into piukassa katsomaan jotain outoa bändiä. Toivottavasti pääsen katsomaan tätä "outoa bändiä" vielä lisääkin, sillä Maija kertoi myös klubikeikan olevan suunnitteilla.

Samaisena perjantaina tein myös päätöksen terveellisestä elämästä: tunnesyöjälle on kertynyt ylipainoa sen verran, että jos sama trendi jatkuu, kesän keikkareissut ovat vaarassa hankaloittua merkittävästi tai jopa peruuntua kokonaan. Aloitin ruokapäiväkirjan (kuvassa), jonka kanteen laitoin idolieni kuvat antamaan inspiraatiota ja tsemppiä vaikeisiin hetkiin. Tästä mä en selviä yksin. Matkaani voi seurata Twitterissä hashtagilla #keikkakuntoon2015.

Perjantai oli erittäin aktiivinen fanituspäivä, sillä silloin myös Mikko liittyi Instagramiin. Kivoja "behind the scenes"-kuvia muusikon arjesta, josta meillä tavallisilla tallaajilla ei ole aavistustakaan. Seuraan ja tykkäilen maanisesti, kuten Maijankin tilistä. Lahdessa Maija paljasti seuraavansa mun tägäyksiä hänestä. Ihanaa ja jännää, mutta julkaisukynnys nousi vain sekunniksi pilviin. Nyt taas kehtaan mitä vaan.

Mikko on mukana myös MTV:n Posse-ohjelmassa. Ensin oletin, että ohjelmassa tulisi olemaan housebändi ja Mikko soittaisi normaalisti kitaraa siinä, mutta Wikipedia paljasti Mikon olevan toinen Possen käsikirjoittajista. Hieno uusi aluevaltaus, josta mulla ei ollut hajuakaan. Pieni stalkkausoperaatio paljasti Mikon olevan Rabbit Filmsilla käsikirjoittajan  lisäksi myös musiikkituottajana.

Jään jännityksellä odottamaan, onko Posse Mikolle vain kertaluontoinen kurkistus käsikirjoittajan elämään vai vaihtuvatko kitara- ja ruokahommat kokonaan luovassa kammiossa näpyttelyyn. Fanitapaamisten järjestämisessä on siinä tapauksessa vähän lisäsäätöä..Keikkapaikkojen bäkkäreiden ulk-ovet vaihtuvat tv-studioiden taka-oviin.

Tv-ohjelmista muistakaa myös  Hyvät ja huonot uutiset Nelosella tänään klo 22! Maija mukana paneelissa eli liimaudun tv:n ääreen. Tehkää tekin samoin.

Kivaa loppuviikkoa!

Fanityttö Heidi

Samuli Putro Kouvolassa ja Korjaamolla

Kuva: Melissa Mäntylä

 

Elämäni voisi sanoa olevan melko mallillaan, kun mennyt viikonloppu oli fanitussellainen Samulin bändin mukana Kouvolassa ja Korjaamolla ja huominen Kerkko Koskinen Kollektiivin keikka Lahdessa jatkaa euforiaa vielä hetken. Sen jälkeen onkin tiedossa pieni tauko keikkareissaamisesta ennen Mururockia ja Samulin kiertueen päätöskeikkaaSeinäjoen Rytmikorjaamolla .  Mutta nyt vielä hetkeksi menneen viikonvaihteen tunnelmiin.

Kouvolan keikkareissu alkoi positiivisella yllätyksellä: House of Rock osoittautui sijainnistaan huolimatta pelättyä paremmaksi paikaksi ja erityisesti henkilökunnan asiakaspalveluasenne ansaitsee kiitokset. Saavuimme paikalle  juuri parahiksi kesken soundcheckin. Harvinaista herkkua ja aina yhtä mielenkiintoista päästä seuraamaan muusikoiden työtä varsinaisen shown ulkopuolella.

Varsinainen Fanitytön superhymy koettiin, kun äänitsekkailun jälkeen itse artisti Samuli ja kosketinvelho Tuukka kävivät moikkaamassa meidän pöydässä. Ihania miehiä, tuli heti tervetullut ja arvostettu olo.  "Yhdessä hetkessä lausuttu kiitos voi kaikua kuukausia" (Älkää unohtako toisianne)

Keikka oli jälleen (tietenkin) myös mainio ja setissä oli tasaisesti sekaisin uutta ja vanhempaa tuotantoa. Eniten hämmennystä aiheutti Kellot kappelin avausbiisinä. Parin keikan perusteella (Korjaamolla oli yhden biisin paikkaa lukuunottamatta sama setti) se ei oikein toiminut. Ensimmäisten tahtien pitäisi lyödä kuulijalle luun kurkkuun ja illan rokkibileet käyntiin. Hitaampien biisien luomia suvantopaikkoja tarvitaan setissä myös, mutta alussa se tuntui lähinnä himmailulta.

Hyviä vaihtoehtoja aloitukseen olisivat esimerkiksi kesän keikoilla avausbiisinä kuultu Milloin jätkät tulee, edellisen levyn kiertueen avannut Arktiseen limboon tai jokerikorttina ilahduttavasti settiin palannut Siri ja Kanttu. "En tiedä hevonvitunhelvetin vertaa, mut jaksan kelata ja huolissaan olla" on tahatonta elämänfilosofiaani melko usein.

 Korjaamon keikan jälkeen oli Kouvolan myrskyä paremmat saumat moikkailulle.. Halattiin keikkaseurani kanssa Samulia ja yritin saada Mikosta irti jotain ensi vuoden työkuvioistaan, mutta lopputulos oli vain kasa spekulaatioita: ehkä Maijan uuteen bändiin, ehkä joku tv-projekti tai jotain ihan muuta. Paljastusten sijaan Mikko sai yllytettyä mut lähtemään vielä joskus Ouluun keikkareissulle. Ei järjen hiventäkään, mutta fanitus.

Fanityttö Heidi