Pop'n' Rollia!

Maija ja Mikko keikalla ajalta, jolloin Mikollakin oli vielä hiukset. Kuva: Georg Mayer

Viime viikonloppu meni fanitusrintamalla tällä kertaa television ääressä: Suomessa tehdään nyt loistavaa musaviihdettä! Lauantaihin Kingin ja SuomiLOVEn jättämää aukkoa paikkaamaan on saatu Pop'n' Roll: Jenni Pääskysaaren luotsaama musiikkiaiheinen tieto- ja improvisaatiokilpailu, jossa vakiopanelisteina nähdään Mikko Kuustonen ja Jaakko Saariluoma.

Ensimmäisessä jaksossa oli ilokseni vieraana Mikko Von Hertzenin lisäksi ihana Maija Vilkkumaa. Sillä naisella on uskomaton kyky asetella sanansa niin hauskasti ja samalla kärkevästi, että olin monesti tukehtumiskuoleman partaalla. Ohjelmassa palattiin myös Maijan nuoruuden tyttöbändin Tarharyhmän aikoihin. Olin itse 90-luvun alkupuolella liian nuori ymmärtääkseni musiikista vielä mitään, mutta Maijan 10+10 -juhlakiertueen aikoihin ( vuonna 2009) ihastuin Tarharyhmän pirteään mimmienergiaan. Bändissä oli mukana Maijan lisäksi näyttelijänä sittemmin tunnettu Minna Haapkylä, nuortenohjelma Buusterin juontaja Isa-Erika Lehto ja Nöksy Niiniluoto.

Pop'n' Rollia katsoessa fanitytön korvaan häiritsevintä oli toisen joukkueen kokoonpano: Jenni Pääskysaaren suusta kuului jatkuvasti "Maija ja Mikko" (Vilkkumaa ja Kuustonen), vaikkei Kososta näkynyt mailla halmeilla. Siis ennen viimeistä varttia, sillä eihän tällä hetkellä ole suomalaista musiikkiohjelmaa, jossa kitarassa ei olisi Mikko Kosonen.

 Tälläkin kertaa Maijan tiimi (ja Jaakonkin lopulta) käytti avoimesti sukulaisuutta (Maija ja Mikko ovat naimisissa) biisi-improvisaatiotehtävässä hyväksi ja säestys oli priimaa. Lisäpisteet siitä, ettei parisuhdetta yritetty takavuosien tavoin enää pitää piilossa vaan asiasta laskettiin leikkiä avoimesti. Fanityttökommenttina lisättäköön, että onhan ne nyt ihan hillittömän söpöjä yhdessä, niin television välityksellä kuin livenäkin.

Suunnittelin ensin bloggaavani Tähdet tähdet -ohjelmasta tähän perään, mutta satuin voittamaan liput huomiseen livelähetykseen. Palatkaamme asiaan siis alkuviikosta, lupaan kertoa kaikki mehukkaimmat yksityiskohdat! Katsokaa tänään Pop'n'Roll ja huomenna Tähdet tähdet, ne on mahtavia!

Fanityttö Heidi

Hyväntekeväi...Fanitusta!

Maija Vilkkumaa Planin Wings to fly -kampanjan avajaisissa

Ihana viikonloppu takana! Ihana ja elämääni eriskummallisen täynnä hyväntekeväisyyttä. Suhtautumiseeni kaikkeen järjestötyöhön on periaatteessa positiivinen: moni heistä (kuten viikonlopun Plan ja Unicef) kannattaa sananvapauden ja tasa-arvon kaltaisia asioita, joiden pitäisi olla maailmassa itsestäänselvyyksiä. Niin ei kuitenkaan ole, joten lahjoittajia ja vapaaehtoisia tarvitaan lisää.

Kaikesta tästä huolimatta varsinainen syyni lähteä paikalle Planin Wings to fly -kampanjan avajaisiin ja osallistua Unicef-Kingin lippujen arvontaan oli ihanat idolini: oli aivan mahtavaa nähdä ensin perjantaina Maijaa ja heti seuraavana päivänä Mikkoa. He ovat innoittajiani ja ymmärtäjiäni, jopa silloin kun en edes itse kestä itseäni. He muistuttavat pelkällä läsnäolollaan, että ei ole syytä panikoida, kaikki on hyvin ja pitää muistaa hengittää.

Viikonloppu oli paitsi hyväntekeväisyyden myös nopeiden fanituskohtaamisten aikaa: perjantain Wings to fly -tapahtumassa Maija oli heti ovella vastassa ja moikattiin yhteiskuvien ja fanilahjan antamisen kera. Lehdistötilaisuus oli juuri loppunut, joten taisin etuilla törkeästi STT:n kuvaajaa Maijan huomiosta. Kukaan ei kuitenkaan tiettävästi pahastunut. Maija myös avasi tilaisuuden musiikkiesitykset. Biiseiksi oli valittu Ei ja Ingalsin Laura, angstisemman puoleni suuret suosikit. Maijaa tapittaessani tajusin, kuinka kaipaankaan keikoille. Kesä, tule jo!

Mikko ja basisti Mikko Määttä Unicef-Kingissä, joko ennen lähetystä tai mainostauolla

 Seuraavana päivänä pikaiset idolikohtaamiset saivat jatkoa: ehdin olla noin minuutin Filmihallin pihalla, ennen kuin huikattiin ensimmäiset moit Mikon kanssa. Enemmän juteltiin lähetyksen jälkeen, kun ystävällinen basisti Mikko Määttä haki toivotun Kososen roudauspuuhista paikalle. Fanilahjaseremonioiden (huomaa ironia!) ja yhteiskuvan jälkeen sain nokkani auki viimein asiasta, jota olen pyöritellyt mielessäni todella kauan ja on siitä multa ihmiset kysyneetkin: miten Mikko suhtautuu fanitukseeni?

Sooloartistien kohdalla fanitus on melkeinpä aina fakta, mutta bändin jäseniä harvoin fanitetaan kovin intensiivisesti. Siksi oon aina vähän epävarma, oonko Mikon mielestä pelkästään ihan helvetin rasittava. Jos täältä löytyy muita Mikon (tai vaikka Maijan tai Samulinkin) faneja, antakaa kuulua itsestänne joko kommentteihin tai sähköpostilla: fanitytonunelmia@gmail.com. Kaipaan vertaistukea! Sama meiliosoite palvelee myös palautekanavana tai vaikka postausideoita varten. Palatakseni alkuperäiseen ajatukseeni, fanitukseni ei hänen omien sanojensa mukaan häiritse Mikkoa. Saan siis mellastaa rauhassa.

Seuraava tavoitteeni onkin lähteä fanitusmellastamaan Sipooseen: MTV:n Tähdet tähdet -musiikiohjelma kuvataan siellä ja Mikko on bändissä. Saan taustatukea lippumetsästyksessä läheisimpien ystävieni lisäksi ihmiseltä, joka on yhtä intohimoinen Roope Salmisen fani kuin mitä mä olen Maijaa, Mikkoa ja Samuliakin kohtaan. Arvostan suuresti, meidän fanien on pidettävä yhtä.

Päättelen täältä tällä kertaa tähän ja palaan tuttuun tyyliini heti, kun jotain kerrottavaa ilmenee.

Aurinkoista kevättä, rakkaat lukijani!

Fanityttö Heidi

Ystävänpäivän Kingi

Bändin kamat kenraalin jälkeen

Lupasin palata blogin kanssa heti, kun tulee jotain sanottavaa ja tässä sitä taas ollaan. Pääsin nimittäin ystävänpäivänä seuraamaan Kingin kenraaliharjoituksia ja oli niin kiva kokemus fanituksellisesti ja muutenkin, että haluan jakaa sen myös teidän kanssanne.

Ennen paluuta ihanan lauantai-iltapäivään vähän Kingistä ohjelmana. Ensimmäinen kosketus siihen oli Twitterissä, kun juttelin hyvistä musaohjelmista Kingin Twitter-vastaavan kanssa. Noin lähtökohtaisesti hyviä musaohjelmia ei voi olla televisiossa koskaan liikaa ja vielä Mikon (Kosonen) paljastuttua bändin liideriksi, odotukset olivat erittäin korkealla.

Ensimmäinen jakso oli kuitenkin sekä seuraamissani some-keskusteluissa että henkilökohtaisesti pettymys. Ennakkomarkkinointi oli jättänyt formaatin niin epäselväksi, (musiikkikomedia voi tarkoittaa erittäin paljon eri asioita), että avausjakso meni hölmistyneeksi hämmästelyksi: jaksavatko Idols-parodia ja huonot coverbiisit todella naurattaa viikosta toiseen?

Tässä vaiheessa fanitukseni astui kuvioihin: jos joku idoleistani on lupautunut johonkin ohjelmaan keskeiseen rooliin mukaan, ei se voi olla aivan kamala. Tai toki voi, mutta ainakin Kingi ansaitsi uuden mahdollisuuden. Tiesin, että se olisi kaikille win-win, jos tykästyisin: ilmaista mainosta Mikon prokkikselle ja mun lauantai-illat pelastettu.

Madalsin siis odotuksiani selvästi ensikiimasta ja katsoin toisen jakson netistä jälkikäteen. Ilokseni aloin löytää ohjelmasta kiinnostavia juttuja: Hippu Kylberg, joka oli parasta ekassa jaksossa ja hahmoista paras edelleen, sekä Kingin kuvitteellisen laulukilpailun tuomariston osuvat julkkisparodiat.

Oma ihana lukunsa on tietenkin Mikon johtama Kingi-bändi: Tero Pennanen (koskettimet) Maijan entisestä bändistä ja Mikot Määttä (basso) ja Kaakkuriniemi (rummut) Samulin bändistä ja itse pääpiru Kosonen tuttu molemmista kokoonpanoista. Kivaa, että bändi saa jatkuvasti enemmän vastuuta myös komediallisesta puolesta, sillä kykyä näissä miehissä riittää. Nimimerkillä viettänyt aika suuren osan elämästäni katsellen heitä keikoilla.

Musiikillisesti hauskinta ovat olleet duettojakson Jani Pesosen ja Hipun esitykset. Mä haluun viihdyttää on slovarina hyvällä tavalla härski ja fanityttö-parodia (Me ei olla enää me) oli oivasti keksitty, nauroin katketakseni Heikki Paasosen fanilahjoille. Mullahan on tapana viedä idoleilleni lähes aina jotain pientä kun nähdään, mutta oma nilkka paras nilkka.

Sellainen fanituskohtaaminen koettiin viime lauantaina Kingin kenraalissa. Sisällöllisesti parasta ohjelmassa olivat Elastinen-musapotpuri, Juha Tapio poikabändin solistina sekä tietenkin Hipun esitys. Lisäksi oli Posse-reissun tavoin siistiä seurata television tekemistä ja porukan häröilyä. Eturivistä oli hyvät näkymät kaikkialle lavaa, ihan kuin rokkikeikalla olisi ollut.

Mulle isoin ja kivoin juttu oli kuitenkin nähdä Mikkoa: ensin vastasi kerrasta Twitterissä aikatauluja (hehkutin tätä fanitusystävälleni loppuviikon) ja vielä mahdutti pikaisen moikkailun kenraalin ja lähetyksen väliseen hetkeen. Objektiivisesti ajateltuna ehkä pieniä asioita, mutta subjektiivisesti ihan valtavan tärkeitä ja merkityksellisiä juttuja. Säännöllisesti multa joku kysyy, että miten idolini suhtautuvat jokseenkin intensiiviseen fanitukseeni. Haluaisin teleportata teidät näihin hetkiin näyttääkseni, että aivan ihanasti.

Loppuun vähän tulevia fanituskuvioita: Tähdet tähdet -yleisöön keinolla millä hyvänsä ja viivana Maijan ensimmäiselle keikalle (ja tietysti niille seuraavillekin), oli se sitten missä hyvänsä. Kesän festareita onkin mukavasti julkaistu Maijan osalta ja onnellisesti olen työharjoittelussa tapahtumamarkkinoinnissa. Vähän diplomatiaa, niin Maijan keikoille tie vie myös duuniviikonloppuina, jos samoihin tapahtumiin osutaan..

Hauskaa hiihtolomaa ja helmikuuta!

Fanityttö Heidi 

Ensimmäinen vuosi

Tämä blogi täyttää huomenna vuoden, joten ehkä paikallaan käydä läpi vähän mennyttä ja kurkata vähän myös tulevaan. Heti kärkeen on sanottava, että bloggaustahti on hiljentynyt viime aikoina aika rankasti. Osittain bloggaustahtia hillitsivät joulun ja uudenvuoden hässäkät, mutta takana on muutakin. Jotta ymmärtäisitte, tehdään paluu blogin juurille.

Perustin tämän blogin vuosi sitten, koska mulla oli tarve kertoa muille ihmisille fanittamisesta. Suomesta puuttui blogi, jossa fanittamisesta puhuttaisiin myös muulla kuin "Idoli X on ihana!" -tasolla. Samalla kun halusin valaista fanitusmaailmaa teille lukijoille, blogi toimi itselleni jonkinlaisena purkautumiskanavana. En millään voi kuormittaa läheisiäni jatkuvalla tunneryöpylläni: sillä, kuinka idolin ignooraaminen tuntuu joka kerta yhtä pahalta tai kuinka ylitsevuotavan ihanaa on aina nähdä näitä ihania idoleitani. Blogista tuli yksityinen temmellyskenttäni, johon saatoin purkaa sen kaiken ja enemmän.

Aloitin bloggaamisen tammikuussa ja lopputalvena tekstejä syntyikin tiheään tahtiin: yksinkertaisesti sanottavaa oli niin paljon. Keväällä kriiseilin fanituksen ulkopuolisessa elämässäni ja se vaikeutti bloggaamista, mutta heti kesäkuussa palasin hetkeksi bloggailun pariin. Heinäkuussa palkkasin ammattilaisen tekemään blogille tyylikkään ulkoasuun: Bloggerin omat pinkki ja vaaleansininen eivät olleet ikinä miellyttäneet silmää tyydyttävästi ja syntyi idea mustavalkoisesta layoutista. Erityisesti tykkään tuosta yläbannerista, tärkein tiivistettynä.

Kerkko Koskinen Kollektiivi Tavastialla Kuva: Melissa Mäntylä

Menneenä syksynä blogissa oli jälleen aktiivisempi kausi ja fanitukseni sai huomiota myös blogin ulkopuolella: höpisin lyhyen hetken fanittamisesta Auran Aalloilla ja Soundin Teppo Vapaus siteerasi fanijournalismia käsittelevää postaustani omassa kolumnissaan. Lisäksi juoksin Samuli Putron kiertueen viimeisillä keikoilla ja Kollektiivin parissa konsertissa sekä fiilistelin Possea ja SuomiLOVEa telkkarista. Joulukuussa kirjoitin muutaman tekstin musasta ja fanituksesta ylipäätään ja tammikuussa ehkä vain tämän.

Luitte oikein, aggressiivisen ahkera bloggailutahti ei ainakaan toistaiseksi ole saamassa jatkoa. En ole kuitenkaan lopettamassa tätä blogia, nyt vaan on sellainen fiilis, että pitää elää ja varsinkin fanittaa välillä. Huomasin jossain vaiheessa ajattelevani keikoilla liikaa sitä, että miten voisin kirjoittaa siitä blogiin ja unohdin tuntea täysillä.

Olin perjantaina Kollektiivin Tavastian keikalla Maijan perässä (kuva on sieltä) ja täysin ajattelematta sitä, miten voisin blogata siitä teille. Se oli yllättävän virkistävää ja taidan kaivata sitä vähän lisää. Siksi en lupaa blogitekstiä heti lauantain SuomiLOVE -konsertista (en edes tiedä, onko Mikko bändissä vai Kingissä silloin), mutta ehkäpä Kingin kenraaliharjoituksista ystävänpäivänä voisin raapustaa jotain. Aika näyttää. Jos jotain kirjoitettavaa ilmenee, lupaan palata heti linjoille. Muistakaa myös blogin Facebook ja Twitter, saatan laittaa niihin nopeita infoja tilanteiden etenemisestä.

Hyvää tätä vuotta, eläkää intohimolla!

Fanityttö Heidi

Viime hetken joululahjavinkki!

Onko osa joululahjoista vielä ostamatta? Ostoskeskusryysiksen (tai jos ovat jo kiinni) sijaan voit joko surffailla netissä tai vain kirjoittaa kortteja kaukana digistä ja datasta. Nimittäin paras joululahja musiikkidiggarille on keikka- tai festarilippu tai vaikka lempibändin levy tai t-paita. Tavalliseen joulukorttiin voi kirjoittaa vapaasti tyyliin "Lippu lempibändisi keikalle, kun ne julkaistaan" tai jotain muuta saajalle mieluista.

Erityisen kiva on, jos lahjakortin ulkonäkökin on tuunattu: viime joulun paras lahja oli siskolta saatu lahjakortti Samulin keikalle, johon hän oli tulostanut Googlesta Samulin ja Mikon kuvat. On vieläkin tallessa! Käytin sen huhtikuun Lahden keikkaan ja toiveissa on, että tänä vuonna saisin vastaavan Maijan keikalle.

Maijasta puheenollen, festarikeikka Tikkurila Festivaalille on varmistunut ja joulunpyhinä voi lukea Hesarin netistä Maijan mielipiteitä kirjallisuudesta. Jos lukeminen loppuu kesken, monessa musiikkiblogissa on viime päivinä listattu vuoden parhaita levyjä ja muita musiikkihetkiä. Itse sulattelen päätöstä vielä joulun yli:Samuli Putron Taitekohdassa vai Kerkko Koskinen Kollektiivin 2. Lisäksi yritän välipäivinä listata teille vuoden parhaita keikkoja ja fanituskohtaamisia.

Mikä on teidän vuoden suosikkilevy tai vuoden lempparikeikka?

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015!

Fanityttö Heidi

Kymmenen syytä päästä Posseen

Tunnelma edellisellä kerralla

Joo, tiedetään, olin Possen liveyleisössä jo kerran. Ajattelin silti kokeilla kepillä jäätä vielä kerran, koska sitä herkkua olisi saatava lisää. Lyhyestä virsi kaunis, joten tässä vetoomuslistani:

1. Fanitus!
Mikko on Possen tiimissä ja aina lähetyksissä ja olis superhyperkiva moikata vielä tänä vuonna. Ensi vuoden kuviot on vielä niiden osalta täysin auki ja sen ihmisen rauhallisuus pitää mut järjissäni.

2. Haluan fanityttöilemään!
Olen perusluonteeltani aika vakava ja tiukka tyyppi, mutta on kaksi tilannetta, joissa musta tulee kikatteleva tyttö: toinen on ihastuminen ja toinen tietenkin fanitus. Se kihelmöivä tunne on ihanan voimauttava ja fanituksesta sen saadessa en voi sössiä mitään kovin pahasti.

3. Älä tyri nyt!
Tosiaan, perjantai-illalle on myös varasuunnitelma ja siinä riskit on valtavat. Olis siistiä olla tyrimättä koko hommaa näin ennen joulua. Ens vuonna vois olla uusi alku ja uusi elämä. Pitäkää mut turvassa vielä hetken.

4. Duudsonit!
Nauroin katketakseni tänään H-P:n ja Jarpin sörsseleille Sokkokokissa ja Jukka ja Jarno on muuten vaan ihania tyyppejä. Kivuuden lisäksi kaikki neljä on ihan tolkuttoman kuumia ja komeita niin puvut päällä kuin ilman rihmankiertämääkin. Nää jätkät muistuttavat yhä uudestaan, kuinka rajoitteet on vain ja ainoastaan omassa päässä.

5. Jaska ja Aku!
Jaakko Saariluomahan on maan parhaita viihdeohjelmien juontajia (outoa nähdä hänet Kingissä alkuvuodesta muussa kuin juontajan roolissa) ja Aku nyt on muuten vaan tän maan vakioviihdyttäjiä. Kunniotan suuresti.

6. Nimmarivalikoimani vaatii täydennystä!
Viime kerta meni pitkälti sinkoillessa ympäriinsä, joten olisi kiva käydä kiittämässä kaikkia henkilökohtaisesti hienosta show'sta ja samalla pyytää puuttuvat nimmarit ja yhteiskuvat: H-P, Jarppi, Aku ja Jaska puuttuvat ainakin + kaikki muut tuotantotiimistä, joita kehtaan käydä häiritsemässä.

7. Markkinointi!
Sanomattakin selvää, että olen joka viikko osallistunut lippukisoihin ja mainostanut Possen ihanuutta jokaisessa keksimässäni kanavassa. Lisäksi läheiseni ovat saaneet yliannoksen siitä, miksi Posse on katsottava joka viikko ja sen aikana ei saa hölistä muita juttuja. Olen myös mahdollisuuksien mukaan aivopessyt porukkaa osallistumaan lippukilpailuihin: uhkailua, kiristystä, lahjontaa ja tämän postauksen kaltaista epätoivoista anelua.

8. Ammatillinen esikuva!
Kaiken tämän fanihörhöilyn ohella opiskelen yritysviestintää ja markkinointia ja erityisesti Possen tapa olla sosiaalisessa mediassa on ollut esimerkillistä. Olen oppinut, kuinka yleisö saadaan sitoutettua antamalla heille vaikutusmahdollisuuksia ja heittäytymistä vastalahjaksi. Tätä ei opeteta kirjoissa.

9.  Fanin joulu- ja synttärilahja!
Niin, joulu olisi tosiaan reilun viikon päästä ja satunpa täyttämään vuosiakin vielä ennen vuodenvaihdetta. Ikäkriisiä ja kaikkea mahdollista muuta stressiä pukkaa, joten parin tunnin nauruterapia ei olisi lainkaan pahitteeksi.

10. Vielä kerran, pojat: POSSE!
Finaalilähetys, jatkosta ei varmuutta ja erittäin ainutlaatuinen ohjelmakonsepti, jota ei takuulla nähdä Suomessa heti uudestaan. Paras tekijätiimi, mahtimeininki. Perjantai tunnetaan nykyään Possentaina!

Fanityttö Heidi

Tykkään susta niin että halkeet

Kuva: James Clayton

Ei, otsikko ei ole se Juha Tapion sinänsä hyvä biisi vaan kuvaus fanituksen pakahduttavasta intohimosta jota kansankielellä kutsutaan överiksi. Meinasin pompata bussissa kattoon kuullessani Maijan esiintyvän Tikkurila-festivaalilla ja seuraan idoleideni tekemisiä lähes hysteerisen intensiivisesti: ravaan kuukausittain keikoilla (onneksi he ovat aktiivisia!) ja somesormeni on aina valmiina tykkäämään.

Aktiivisuudestani huolimatta fanitukseeni on aina kuulunut vahva kunnioitus: en ymmärrä maailmalla esiintyvää fani-ilmiötä, jossa piiritetään supertähtien hotellit tai rynnätään halaamaan tai ottamaan kimppaselfietä ruokakaupassa. On ymmärrettävää, että idolin näkeminen missä tahansa ympäristössä kiinnittää fanin huomion, mutta ajatuksen voi antaa kulkeutua aivoihin asti ennen kuin antaa sen tulla ulos suusta tai käskyn lihaksille juosta.

Mä olen fanina se, joka useimmiten piipittää pienellä äänellä, että saisiko vähän Mikon, Maijan tai Samulin huomiota ja tuntee liian usein olevansa vain vaivaksi. Pyrin olemaan pitämättä itsestäänselvyytenä sitä, että idoleillani olisi aina aikaa jutella, ja jokainen kohtaaminen on aina yhtä erityinen kuin ensimmäisetkin olivat. Blogini satunnaiset negatiiviset kommentit heistä syntyvät usein vahvan tunnereaktion vallassa (ja herättävät ymmärrettävästi teissä halun kommentoida) ja täälläkin varmasti yli 80% sisällöstä on tätä kovaa kolmikkoa ylistävää.

Tämän blogin yksipuolinen ja intensiivinen fanituskulma on herättänyt vähemmän ylistäviä mielikuvia musta ihmisenä: fanityttö, pelottavan intohimoinen ellei pakkomielteinen, ja elämä pyörii vain fanituksen ympärillä. Liiketalouden opiskelijana nään tässä brändiongelman: oikeastihan olen kovin tavallinen 22-vuotias nuori nainen, joka käy koulussa, tapaa kavereita, ihastuu ja rypee sydänsuruissa mutta myös sattuu harrastamaan fanitusta. Tätä mielikuvaa itsestäni muuttaakseni olen perustamassa kotisivuja, jonne on tulossa toinen, täysin erilainen blogi: kolumnityyppistä materiaalia yhteiskunnallisista ja ammatillisista aiheista eikä yhtään fanityttöilyä.

Toinen kriittisempi, ja sekin aiheesta esitetty, kysymys on ollut idolieni suhtautuminen: miten he jaksavat olla näin intensiivisen huomion kohteena? Siihen voin vain vastata, että toivon sydämestäni, etteivät he koe sitä ahdistavana. Olen yrittänyt muokata toimintaani aina, kun heiltä on kuulunut pientäkään vihjailua rauhoittumisen suuntaan. Uskon ja luotan, että he fiksuina ihmisinä uskaltavat ja osaavat sanoa häiritsevistä asioista. Kuuntelen herkällä korvalla, sillä oma jääräpäisyyteni ei ole idolieni suututtamisen arvoista. Kokemuksesta, kolmen vuoden fanituskriisissä aiemmin riutuneena. Mikään ei vaan ole sen arvoista.

Seurasin pari päivää sitten Krista Siegfridsin Instagramia: fanit päätyivät haukkumaan toisiaan kuvan kommenteissa ja Krista päätti puuttua asiaan: lempeä henkinen tukistus käytöstapamuistutuksen muodossa ja meni varmasti perille. Idolin sana on useimmiten fanille laki ja jos ei viesti mene perille idolin suulla, ei se takuulla mene sen paremmin mitään muutakaan kautta. Tässäkin asiassa on jokaisen oppirahat maksettava. Kuunnelkaa kuitenkin edes vähän vanhaa ja viisasta, pääsette helpommalla.

Fanityttö Heidi