 |
| Kuva Helsingin Tavastia-klubilta lokakuussa 2012 |
Bändikeikka nro 20 on varmasti yhtä loistava kuin ne 19 edellistäkin, mutta varmasti edeltäjiään haikeampi. Yksi vaihe elämästä on selvästi päättymässä ja erittäin rakkaiksi tulleet Samuli, Mikot ja Tuukka tekevät ainakin hetken jotain muuta kuin kiertävät kimpassa rokkaamassa ympäri Suomea. Silloin faninkin on uudistuttava: löydettävä uusia siistejä juttuja, joista innostua ja joita lähteä seuraamaan. Jääkiekkotermein ilmaistuna pitkä päätyyn ja perään.
En kutsu tätä maailmanlopuksi, sillä olen kokenut samanlaisen muutoksen jo kerran aiemmin. Sehän olin siis minä, joka ei mennyt Maijan viimeisille keikoille, kun ajatteli ettei siitä vollottamisesta tulisi loppua ikinä. Tällä kertaa en ajatellut hajoilla ainakaan kovin pahasti, joten pientä kehitystä on havaittavissa.
Maijan "määrittelemättömän tauon" alussa mua vaivasi fanina ahdistuksen lisäksi näköalattomuus: ei ollut tietoa, että mitäs nyt sitten. Mikon kanssa asiat oli ihan solmussa ja muukin elämä jokseenkin levällään. Syksy ja talvi 2011-2012 menivätkin pitkälti sitä kriiseillessä, kunnes kolmannella Beatles-musikaalireissulla (Mikko oli George Harrisonina) sain vihdoin ystävän tuella fanitussotkut jotenkin järjestykseen. Silloin saatoin lähteä seuraamaan Mikkoa.
Syksyllä 2012 Mikko liittyi Samulin bändiin ja lähdettiin kaverin kanssa tsekkaamaan heitä Tavastialle. Sen piti olla vain yksi Samuli-keikka "koska Mikko on siinä", mutta sytyinkin niin paljon, että sitä herkkua oli pakko saada lisää. Jossain vaiheessa tajusin, että Samuli on ihan huipputyyppi ja tapasin myös muut kivat bändiläiset ja loppu on historiaa.
Tällä kertaa ainakin alkuasetelma näyttää helpommalta: ei sotkuja fanitus- kuin muussakaan elämässä ja on tieto siitä, että Maija palaa keväällä soolomusiikin pariin. Fanitytöllä on siis suunta, mihin juosta. Mikko ja Samuli mahtuvat hyvin mukaan myös, kun heidän suunnitelmansa selviävät. Lauantaina kuitenkin nautitaan vielä Putroilusta ikään kuin muuta ei ikinä olisikaan. Veikkaisin, että flunssainen ääneni kähenee entisestään huomenna. Aion huutaa ja kovaa. Me ei itketä lauantaina.
Hehkuvaa Halloweenia, rakkaat lukijat! Jos ei juhliminen kiinnosta, loistava Teppo Vapaus on jatkanut rock-journalismin ruotimista ja viitannut myös tämän blogin edelliseen postaukseen. Tepon asian ytimeen osuvan tekstn löydät täältä.
-Fanityttö Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti