Täällä ollaan taas! Kuten ehkä huomaatte, blogi on saanut uuden, kivan ulkoasun. Sen takana on ihana Hanna Voutilainen, joka omalla ammattitaidollaan toteutti mun sekavia visioita ja lopputulos on erittäin onnistunut. Pinkki on ihan kiva väri, mutta jotenkin mustavalkoinen maailma on tyylikkäämpi tässä yhteydessä. Ja toi banneri, rakastan! Jos jollain teistä on tarvetta oman blogin tai muun verkkosivun ulkoasun työstämiseen, voin suositella Hannaa lämpimästi. Hannan oman blogin löydätte
täältä.
Blogi on siis ollut uudistumassa ammattilaisen hellässä huomassa, mutta entäs minä sitten? Ehkä arvaattekin, ettei fanitukseni ole bloggailutauon ajaksi lainkaan hiljentynyt, päinvastoin. Kirjoitan tätä inhottavassa loppukesän flunssassa, mutta suunta on silti huomenna Samulin ilmaiskeikalle Saloon. Foreca lupasi juuri ukkosia ja rankkasateita keikan ajaksi, joten tauti tuskin tästä hellittää. Sää on kuitenkin vain asennekysymys ja loppuviikko on aikaa sairastaa.
Taisinpa vielä saada tämän taudin viime perjantain Järvenpään reissulta. Oltiin Blackpoolissa tuoreen Samuli-fanin kanssa rokkaamassa ja siinä keikan jälkeisessä euforiassa tuli hilluttua hihattomassa paidassa ulkona puolikolmelta yöllä. Järkevintä ikinä, mutta Mikon ja Samulin tapaaminen yhdistettynä ensimmäiseen reissuun tuoreen fanitusystäväni kanssa oli siinä vaiheessa aivoilleni liikaa. Ihania idoleitani tavatessa mikään tavara ei pysynyt käsissä ja tämän seurauksena uusinta fanitustekstiiliä, tyynyliinaa, koristaa Mikon nimmarin lisäksi tuntemattomaksi jääneen auton renkaan jälki.
Tosiaan, olen siinä onnellisessa asemassa, että olen vihdoin löytänyt lähipiiristäni ihmisen, joka on vähintään yhtä innoissaan Samulin musiikista ja Samulista tyyppinä kuin minä ja hänen kanssaan on suunnitelmissa lähteä huomisen Salon keikan lisäksi syksyllä ainakin Kouvolan House of Rockiin ja Helsingin Korjaamolle fanityttöilemään. Olen kaivannut jo pitkään avustajien ulkopuolista ihmistä, jonka kanssa jakaa tätä fanitusarkea ja olen erittäin iloinen, että nyt kyseessä on ihminen, joka tietää ystävyytemme kautta jo valmiiksi koko fanitushistoriani. Voin siis rauhassa olla oma apinamainen itseni. Mikkoa tämä uusi fanitusystäväni ei diggaile, mutta pidän hänet mielelläni kyllä vain itselläni. ;-)
Mikosta puheenollen, kriisi nimeltä Twitter-vastaamattomuus on ainakin tällä hetkellä ratkennut. Laittakaa heti ne idealistinne nukkumaan, hän ei ole saanut ahaa-elämystä vastaamisen tärkeydestä. Sen sijaan kokeilin ennen Järvenpään keikkaa laittaa Twitterissä "nähdään keikka-auton luona keikan jälkeen, jos ok" -idealla viestiä. Arvasin, että vastausta on turha odottaa, mutta keikan jälkeen meidän ryhmärämämme suuntasi valkoisen pakettiauton luo, jonka sijainnin olimme selvittäneet ennen keikkaa. Olimme toiveikkaita, että Mikko tulisi paikalle, vaikkei hänestä ollut kuulunutkaan mitään.
Hetken siinä odoteltuamme Mikko tulikin paikalle mukanaan lähes koko muu bändi, vain rumpali Mikko Kaakkuriniemi oli ehtinyt lähteä aiemmin. Siinä sitten ilmaisin helpotukseni, että Mikko tuli ja löysimme toisemme. Vastaus oli "Niinhän me sovittiin". Tarkkaanottaen mä ilmoitin, että tää menee nyt näin ja Mikko ei väittänyt vastaankaan.:-D Tässä tapauksessa tarkoitus ja varsinkin lopputulos pyhittävät keinot. Yritin kuitenkin ilmaista itseäni niin kohteliaasti kuin 140 merkissä suinkin on mahdollista. Tällä toimintasuunnitelmalla on tarkoitus edetä jatkossakin: Twitterissä viesti, että nähdään keikka-autolla ja keikan jälkeen sinne pojottamaan toivoen, että totta hitossa Mikko ilmoittaisi, jos ei ehtisikään tulla moikkaamaan. Toivotaan, että tämä suunnitelma nyt toimii.
Huh, että tästä postauksesta meinaa tulla pitkä, mutta se kertoo vaan siitä ihanuudesta, että fanituselämäni on ollut aktiivista. Edellisten lisäksi olin viime sunnuntaina Samulin ilmaiskeikalla Heinolassa. Kello 13 on ehkä oudoin keikan alkamisaika ikinä ja eturivissä vieressäni oli osan keikasta ehkä noin neljävuotias pikkupoika. Aika söötti, hetken jopa pidin taaperoista. Keikalla erikoisuutena oli
Elämä on juhla -kappaleen akustinen avausnumero Heinolan kesäteatterin portailta. Tunnelmallista, vaikka lavan edestä näköyhteys tähän avausbiisiin olikin vähän niin ja näin. Keikalla Samuli joutui myös sopeuttamaan välispiikkejä lasten korville sopiviksi. Jos biisin nimi on
Anna nyt, sitä on paha selitellä salonkikelpoiseksi.:-D
Keikan jälkeen pari Mikkelistä asti Heinolaan saapunutta fania kysyivät järkkäriltä, tulisiko Samuli jakamaan nimmareita. Pienen änkkäyksen jälkeen järkkäri suostui käymään kysymässä ja toki kiva Samuli tuli bäkkäriltä fanien luo. Mäkin asetuin nimmarijonoon, sillä Järvenpäässä unohdin kysyä koko Samulin nimmarin. Siinä jonossa lainasin tussia parillekin tyypille nimmaria varten. Erityisesti mieleen jäivät kaksi nuorta tyttöä, jotka ilmiselvästi halusivat Samulin nimmarit, mutta eivät olleet tajunneet ottaa tussia ja paperia mukaan. Lainasin heille omiani ja he olivat silminnähden kiitollisia, vaikka uskollinen nimmaritussini meinasikin loppua juuri ratkaisevalla hetkellä. Hommasin tänään uuden tussin huomista ja muita tulevia fanitusseikkailuja varten. Nyt voin lainailla nimmarivälineistöä myös jatkossa!
Tässä päällimmäiset fanituskokemukset kuukauden ajalta, näiden lisäksi olin kuuntelemassa loistavaa suomalaista musiikkia Tikkurila-festivaaleilla Vantaalla. Vaikka fanitus on rakkaus, suomalaisen musan taso on laajemminkin erittäin kova. Tämän blogitauon aiheuttamaa fanituksesta puhumisen tyhjiötä olen paikannut ainakin hölisemällä aiheesta Twitterissä hashtagilla #fanitus. Huomasittehan muuten myös blogin vasemmasta sivupalkista löytyvät linkit tämän blogin juuri avatuille Facebook- ja Twitter-tileille? Tervetuloa tykkäilemään ja seurailemaan!
Miten sun kesä on sujunut? Mikä oli kesän paras keikka vai onko se kenties vielä edessäpäin?
Fanityttö Heidi
