Ensinnäkin: Samuli Putro tänä kesänä Ruississa ja Hyvinkäällä piti olla tarpeeksi. Sit tuli
Kallio kukkii -keikka, tapasin herra artistin itsensä ja fanikollega puhui menevänsä Valtteri-festareille juhannuksena. Tässä vaiheessa se kuuluisa fanitusmopo lähti lapasesta ja sit mentiin: avustaja lempeästi pakottamalla töihin (Diplomatiani on fanitusasioissa kovin näennäistä), Twitterin ihanan yhteisöllisyyden avulla yöpaikka ja Tampere-opas (Kiitos!<3) ja kuljetus valtion rautateiden huoleksi (Ajoissa!). Maailman paras kaupunkijuhannus oli valmiina alkamaan.
Saavuttuamme Tampereelle kävimme ensin heittämässä tavarat yöpaikkaan ja möllötimme pari tuntia tylsän telkkarin sisustusohjelman ääressä, kunnes oli aika vetää keikkavaatteet niskaan ja lähteä suunnistamaan Miamiin syömään. Hyvä energiatankkaus on onnistuneen festarikokemuksen edellytys. Lähes yhtä tiukasti kuvioon kuuluu pieni aikataulupanikointi: ehditäänhän me nyt varmasti ajoissa eturiviin? Eturivillä tarkoitettiin tässä tapauksessa Pakkahuoneen eturiviä: sateinen sää ei haittaa sisäfestareilla. Myös Klubin puolella oli keikkoja, mutta eturivipaikka Samulin keikalla nimmarivenailuineen vaati uhrauksia. Ihan mieluinen vaihtokauppa.
Illan aloitti Jarkko Martikainen, josta tykkäsin yllättävän paljon. Meininki oli erittäin rock eikä musiikki vastoin ennakko-odotuksiani ollut vain taustadiggailua. Vaikka kyseessä olikin enemmän tai vähemmän hipsteri-festarit, meininki ei missään vaiheessa ollut ahdistavan outoa vaan erittäin viihdyttävää. Joko hipsteriydestä on tullut mainstreamia tai mä olen askeleen lähempänä sisäistä ituhippiäni. Todennäköisesti vähän molempia.
Nyt hipit hiiteen ja Samulin keikkaan: ihanaa, mahtavaa, rakastan. Festarisetin lyhyys (tunti) tietenkin aiheuttaa omat haasteensa sekä settilistaan että fiilikseen: tiettyjä hittejä ei nyt vaan voi jättää soittamatta. Omaksi onnekseni pidän niistä kaikista, vaikka harvinaisempia helmiä (lähinnä
Tavalliset hautajaiset -levyltä) vähän jääkin kaipaamaan.
Erikoisin festarisetin biisivalinta oli
Totutusta poiketen: uudelta levyltä ja sen soittaminen siksi sinänsä loogista, mutta uppoaako suureen yleisöön. Uuden levyn biiseistä sinkkubiisien lisäksi ehkä varmin valinta olisi
Synnyin tahtomaan sut, mutta olisiko sitten jo liian turvallinen, en tiedä.
Älkää unohtako toisianne on herkän suomalaisyleisön itkettäjä ja istuu settiin mainiosti. Kyllä pariskuntien pitää saada nojailla toisiinsa edes biisissä.
Keikan jälkeen alkoi parin fanin kanssa tuttu pohdiskelu: tuleekohan Samuli sisälle moikkaamaan vai pitääkö sitä rynnätä bäkkärin ulko-ovelle ja uhrata SMG:n keikka, koska lipulla pääsi vain kerran sisään? Järkkäreistä ei ollut tällä kertaa mitään apua, sillä tulkitsivat sääntökirjaa vähän turhan kirjaimellisesti: eivät voineet mennä bändiä häiritsemään bäkkärille pyytääkseen Samulia. Onnemme oli tällä festareilla töissä ollut yöpaikan emäntä. Hän oli nähnyt Tuukkaa (bändin kosketinsoittaja) ollessaan töissä ja ystävällisesti kertonut minun olevan tulossa keikalle.
Tunnin epätoivoisen bäkkärille kurkkimisen jälkeen ja SMG:n jo aloitettua keikkansa odotuksemme sai täyttymyksensä: Samuli tuli moikkaamaan ja metelin takia kommunikaatio oli pitkälti kirjallista. Mun nimmarivihossa lukeekin sen reissun jäljiltä: "Hauska nähdä taas sanoo Samuli Putro" Ihana mies, tuli tosi hyvä ja arvostettu olo. "Yhdessä hetkessä lausuttu kiitos voi kaikua kuukausia" (Älkää unohtako toisianne)
Seuraavana päivänä kävin vielä lounaalla vanhan tamperelaisen kaverin kanssa, joka myöskin ymmärtää fanituksesta. Siinä jaettiin nimmarinmetsästysvinkkejä oiva tovi, oli kiva nähdä! Tampereen reissulta oli haikeanihana palata kotiin odottelemaan parin viikon päästä koittanutta fanitusekstaasia pursuavaa Ruisrockia, mutta se onkin sitten toinen tarina.
Fanityttö Heidi
