Viime hetken joululahjavinkki!

Onko osa joululahjoista vielä ostamatta? Ostoskeskusryysiksen (tai jos ovat jo kiinni) sijaan voit joko surffailla netissä tai vain kirjoittaa kortteja kaukana digistä ja datasta. Nimittäin paras joululahja musiikkidiggarille on keikka- tai festarilippu tai vaikka lempibändin levy tai t-paita. Tavalliseen joulukorttiin voi kirjoittaa vapaasti tyyliin "Lippu lempibändisi keikalle, kun ne julkaistaan" tai jotain muuta saajalle mieluista.

Erityisen kiva on, jos lahjakortin ulkonäkökin on tuunattu: viime joulun paras lahja oli siskolta saatu lahjakortti Samulin keikalle, johon hän oli tulostanut Googlesta Samulin ja Mikon kuvat. On vieläkin tallessa! Käytin sen huhtikuun Lahden keikkaan ja toiveissa on, että tänä vuonna saisin vastaavan Maijan keikalle.

Maijasta puheenollen, festarikeikka Tikkurila Festivaalille on varmistunut ja joulunpyhinä voi lukea Hesarin netistä Maijan mielipiteitä kirjallisuudesta. Jos lukeminen loppuu kesken, monessa musiikkiblogissa on viime päivinä listattu vuoden parhaita levyjä ja muita musiikkihetkiä. Itse sulattelen päätöstä vielä joulun yli:Samuli Putron Taitekohdassa vai Kerkko Koskinen Kollektiivin 2. Lisäksi yritän välipäivinä listata teille vuoden parhaita keikkoja ja fanituskohtaamisia.

Mikä on teidän vuoden suosikkilevy tai vuoden lempparikeikka?

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015!

Fanityttö Heidi

Kymmenen syytä päästä Posseen

Tunnelma edellisellä kerralla

Joo, tiedetään, olin Possen liveyleisössä jo kerran. Ajattelin silti kokeilla kepillä jäätä vielä kerran, koska sitä herkkua olisi saatava lisää. Lyhyestä virsi kaunis, joten tässä vetoomuslistani:

1. Fanitus!
Mikko on Possen tiimissä ja aina lähetyksissä ja olis superhyperkiva moikata vielä tänä vuonna. Ensi vuoden kuviot on vielä niiden osalta täysin auki ja sen ihmisen rauhallisuus pitää mut järjissäni.

2. Haluan fanityttöilemään!
Olen perusluonteeltani aika vakava ja tiukka tyyppi, mutta on kaksi tilannetta, joissa musta tulee kikatteleva tyttö: toinen on ihastuminen ja toinen tietenkin fanitus. Se kihelmöivä tunne on ihanan voimauttava ja fanituksesta sen saadessa en voi sössiä mitään kovin pahasti.

3. Älä tyri nyt!
Tosiaan, perjantai-illalle on myös varasuunnitelma ja siinä riskit on valtavat. Olis siistiä olla tyrimättä koko hommaa näin ennen joulua. Ens vuonna vois olla uusi alku ja uusi elämä. Pitäkää mut turvassa vielä hetken.

4. Duudsonit!
Nauroin katketakseni tänään H-P:n ja Jarpin sörsseleille Sokkokokissa ja Jukka ja Jarno on muuten vaan ihania tyyppejä. Kivuuden lisäksi kaikki neljä on ihan tolkuttoman kuumia ja komeita niin puvut päällä kuin ilman rihmankiertämääkin. Nää jätkät muistuttavat yhä uudestaan, kuinka rajoitteet on vain ja ainoastaan omassa päässä.

5. Jaska ja Aku!
Jaakko Saariluomahan on maan parhaita viihdeohjelmien juontajia (outoa nähdä hänet Kingissä alkuvuodesta muussa kuin juontajan roolissa) ja Aku nyt on muuten vaan tän maan vakioviihdyttäjiä. Kunniotan suuresti.

6. Nimmarivalikoimani vaatii täydennystä!
Viime kerta meni pitkälti sinkoillessa ympäriinsä, joten olisi kiva käydä kiittämässä kaikkia henkilökohtaisesti hienosta show'sta ja samalla pyytää puuttuvat nimmarit ja yhteiskuvat: H-P, Jarppi, Aku ja Jaska puuttuvat ainakin + kaikki muut tuotantotiimistä, joita kehtaan käydä häiritsemässä.

7. Markkinointi!
Sanomattakin selvää, että olen joka viikko osallistunut lippukisoihin ja mainostanut Possen ihanuutta jokaisessa keksimässäni kanavassa. Lisäksi läheiseni ovat saaneet yliannoksen siitä, miksi Posse on katsottava joka viikko ja sen aikana ei saa hölistä muita juttuja. Olen myös mahdollisuuksien mukaan aivopessyt porukkaa osallistumaan lippukilpailuihin: uhkailua, kiristystä, lahjontaa ja tämän postauksen kaltaista epätoivoista anelua.

8. Ammatillinen esikuva!
Kaiken tämän fanihörhöilyn ohella opiskelen yritysviestintää ja markkinointia ja erityisesti Possen tapa olla sosiaalisessa mediassa on ollut esimerkillistä. Olen oppinut, kuinka yleisö saadaan sitoutettua antamalla heille vaikutusmahdollisuuksia ja heittäytymistä vastalahjaksi. Tätä ei opeteta kirjoissa.

9.  Fanin joulu- ja synttärilahja!
Niin, joulu olisi tosiaan reilun viikon päästä ja satunpa täyttämään vuosiakin vielä ennen vuodenvaihdetta. Ikäkriisiä ja kaikkea mahdollista muuta stressiä pukkaa, joten parin tunnin nauruterapia ei olisi lainkaan pahitteeksi.

10. Vielä kerran, pojat: POSSE!
Finaalilähetys, jatkosta ei varmuutta ja erittäin ainutlaatuinen ohjelmakonsepti, jota ei takuulla nähdä Suomessa heti uudestaan. Paras tekijätiimi, mahtimeininki. Perjantai tunnetaan nykyään Possentaina!

Fanityttö Heidi

Tykkään susta niin että halkeet

Kuva: James Clayton

Ei, otsikko ei ole se Juha Tapion sinänsä hyvä biisi vaan kuvaus fanituksen pakahduttavasta intohimosta jota kansankielellä kutsutaan överiksi. Meinasin pompata bussissa kattoon kuullessani Maijan esiintyvän Tikkurila-festivaalilla ja seuraan idoleideni tekemisiä lähes hysteerisen intensiivisesti: ravaan kuukausittain keikoilla (onneksi he ovat aktiivisia!) ja somesormeni on aina valmiina tykkäämään.

Aktiivisuudestani huolimatta fanitukseeni on aina kuulunut vahva kunnioitus: en ymmärrä maailmalla esiintyvää fani-ilmiötä, jossa piiritetään supertähtien hotellit tai rynnätään halaamaan tai ottamaan kimppaselfietä ruokakaupassa. On ymmärrettävää, että idolin näkeminen missä tahansa ympäristössä kiinnittää fanin huomion, mutta ajatuksen voi antaa kulkeutua aivoihin asti ennen kuin antaa sen tulla ulos suusta tai käskyn lihaksille juosta.

Mä olen fanina se, joka useimmiten piipittää pienellä äänellä, että saisiko vähän Mikon, Maijan tai Samulin huomiota ja tuntee liian usein olevansa vain vaivaksi. Pyrin olemaan pitämättä itsestäänselvyytenä sitä, että idoleillani olisi aina aikaa jutella, ja jokainen kohtaaminen on aina yhtä erityinen kuin ensimmäisetkin olivat. Blogini satunnaiset negatiiviset kommentit heistä syntyvät usein vahvan tunnereaktion vallassa (ja herättävät ymmärrettävästi teissä halun kommentoida) ja täälläkin varmasti yli 80% sisällöstä on tätä kovaa kolmikkoa ylistävää.

Tämän blogin yksipuolinen ja intensiivinen fanituskulma on herättänyt vähemmän ylistäviä mielikuvia musta ihmisenä: fanityttö, pelottavan intohimoinen ellei pakkomielteinen, ja elämä pyörii vain fanituksen ympärillä. Liiketalouden opiskelijana nään tässä brändiongelman: oikeastihan olen kovin tavallinen 22-vuotias nuori nainen, joka käy koulussa, tapaa kavereita, ihastuu ja rypee sydänsuruissa mutta myös sattuu harrastamaan fanitusta. Tätä mielikuvaa itsestäni muuttaakseni olen perustamassa kotisivuja, jonne on tulossa toinen, täysin erilainen blogi: kolumnityyppistä materiaalia yhteiskunnallisista ja ammatillisista aiheista eikä yhtään fanityttöilyä.

Toinen kriittisempi, ja sekin aiheesta esitetty, kysymys on ollut idolieni suhtautuminen: miten he jaksavat olla näin intensiivisen huomion kohteena? Siihen voin vain vastata, että toivon sydämestäni, etteivät he koe sitä ahdistavana. Olen yrittänyt muokata toimintaani aina, kun heiltä on kuulunut pientäkään vihjailua rauhoittumisen suuntaan. Uskon ja luotan, että he fiksuina ihmisinä uskaltavat ja osaavat sanoa häiritsevistä asioista. Kuuntelen herkällä korvalla, sillä oma jääräpäisyyteni ei ole idolieni suututtamisen arvoista. Kokemuksesta, kolmen vuoden fanituskriisissä aiemmin riutuneena. Mikään ei vaan ole sen arvoista.

Seurasin pari päivää sitten Krista Siegfridsin Instagramia: fanit päätyivät haukkumaan toisiaan kuvan kommenteissa ja Krista päätti puuttua asiaan: lempeä henkinen tukistus käytöstapamuistutuksen muodossa ja meni varmasti perille. Idolin sana on useimmiten fanille laki ja jos ei viesti mene perille idolin suulla, ei se takuulla mene sen paremmin mitään muutakaan kautta. Tässäkin asiassa on jokaisen oppirahat maksettava. Kuunnelkaa kuitenkin edes vähän vanhaa ja viisasta, pääsette helpommalla.

Fanityttö Heidi

Toivepostaus: Suomalainen musiikki sydämessä

Mulle rakasta suomalaista musiikkia: Maija Vilkkumaa Meidän Soitin -tapahtumassa helmikuussa 2014

Tänään vietetään suomalaisen musiikin päivää. Twiittasin tänään aiemmin, että mulle tää on juhlapäivä joka päivä: kuuntelen suomalaista musaa Spotifysta, käyn ahkerasti kotimaisten artistien keikoilla ja lisäksi kirjoitan tätä blogia. Usein teksteissäni seikkailevat kolme ihanaa suomalaista musiikkialan ammattilaista. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka osaa nimetä heidät kaikki kommenttikentässä.

Sen lisäksi että idolini ovat suomalaisia, arvostan kotimaista musiikkikenttää laajemminkin.Viime kesänä debyyttinsä tehneen Tikkurila-festivaalin pelkästään kotimaisuuteen luottava konsepti iski sydämeen. 12 keikkaa kahden päivän aikana, eikä edes idoleitani esiintymässä, on paljon. Äänestin Tiksiä tästä syystä myös Soundin vuosiäänestyksessä vuoden festariksi, vaikka mukana oli myös monta muuta hyvää vaihtoehtoa.

Äänestyksen jälkimmäinen puolisko olikin sitten hankalampi homma: ulkomaisen musiikin tietouteni on sanalla sanoen surkea. Tajusin, etten muista yhdenkään tänä vuonna ilmestyneen ulkomaisen levyn nimeä ja artisteja ja bändejä muistelin Spotify-listoista. Jos kotimaisen musiikin kohdalla hyviä vaihtoehtoja oli joka kohtaan useita (menin lopulta fanituskulmalla), ulkomaisista mikään ei sykähdyttänyt. Kivaa taustamusaa ja onhan esimerkiksi Madonnan ura itsessään vaikuttava, mutta palava into ulkomaiseen musaan on jäänyt syntymättä.

Olen pikkuhiljaa opetellut myös ulkomaisen musiikin klassikoita: Bon Jovit, Beatlesit ja uudemmista Rihannat ja Aviciit kuuluvat yleissivistykseen kuten kotimaiselta puolelta esimerkiksi Eppu Normaalin ja Kolmannen Naisen kaltaiset ikonit sekä stadionit täyttävä Cheek. Subjektiivisesta fanin näkökulmasta tietenkin yläbannerin tyyppien tekemiset ovat yleissivistyksen suurin ilmentymä, mutta en vaadi sitä teiltä.

En vaadi teiltä liikoja, mutta aika usein vaadin kotimaiselta biisiltä aika paljon. Yksi vaatimuksistani on suomenkielinen teksti. En väitä hahmottavani läheskään aina lyriikoiden kokonaissanomaa, mutta silti äidinkielellä kuultu teksti tulee paljon enemmän iholle. Englanninkielisissä biiseissä joudun usein etsimään sanat netistä ennen kuin saan kappaleesta juurikaan rytmiä ja sointuja enempää irti, mutta suomalaisesta biisistä jää mieleen usein heti joku terävä samaistumiskohta tai muu loistava lause. Tänään olen Maijan lisäksi  kuunnellut mm. edesmennyttä Tiktakia ja tein-idoli Robinia: yksinkertaisia tunteita ilman taiteellista häivytystä.

Sain Twitterissä Ainolta toiveen (saa toivoa aiheita kommenttikentässä!), että kirjoittaisin tässä blogissa joskus vähemmän fanituksestani ja enemmän yleisestä suhtautumisestani musiikkiin. Tämä voitaneen laskea sellaiseksi, sillä Smurffien jälkeen suunta on ollut selvä: suomalaista, suomalaista ja vielä lisää suomalaista. Ostakaa suomalaista musaa ja käykää keikoilla, toivokaa lippuja ja levyjä vaikka joululahjaksi.

Hyvää suomalaisen musiikin päivää!

-Fanityttö Heidi

P.S. Mikko johtaa Kingin livebändiä. Eräänlaista kotimaista musaa sekin!

Tulevaisuuden tärkeitä päivämääriä!

Kuva: Ville Miettinen

Moi! Tällä kertaa lyhyesti siitä, mitä fanitusrintamalla tapahtuu vielä joulukuussa ja vähän jo tammikuun juttujakin. Osittain haluan vinkata teille tulevia tapahtumia ja samalla tämä postaus saa toimia fanituskalenterinani: mitä, milloin ja mitä vielä puuttuu.

Jo huomenna tapahtuu. Itsenäisyyspäivän voi halutessaan aloittaa Yle Teeman ohjelmiston parissa ja siellä erityisesti klo 10 tallenne Samuli Putron Ruisrockin keikasta viime vuodelta. Oon nähnyt sen kerran livenä ja muistaakseni jo pari kertaa tv:nkin välityksellä, mutta pakkohan se on taas tsekata.

Symbolisesti Samulin keikat merkitsevät mulle itsenäisyyttä henkilökohtaisella tasolla: aikana jolloin olen fanittanut Samulia,  en ole ollut tilivelvollinen menemisistäni kenellekään. Toki keikkareissuilla on aina ollut avustaja ja/tai kavereita mukana, mutta samalla olen oppinut rohkeutta: pyörätuoli ei estä menemästä Saloon tai Seinäjoelle, jos siellä on jotain erittäin mieleistä. Lisää Samuli-fanitusfiiliksiä löytyy toisen Samuli-fanin Kissanmintuissa-blogista. Minervan sanoihin on helppo yhtyä.

Jos huomista juhlapäivää haluaa jatkaa vielä aamupäivällä vähemmän isänmaallisissa tunnelmissa, suosittelen Maijan kirjoittamaa Videoblogi-radiokuunnelmaa: muutaman minuutin mittaisia havaintoja maailmasta Pia Anderssonin lukemana. Pätkien päähenkilö on loistavasta Nainen katolla -kirjastakin tuttu Linda Perttu: angstinen nuori koomikko, jonka mielestä suunnilleen kaikki maailmassa on paskaa. Hänen jälkeensä oma maailmankuva vaikuttaa erittäin optimistiselta.

Kuten osa teistä on varmasti huomannut, huomenna ei itsenäisyyshulinoiden takia tule SuomiLOVEa, mutta viikon päästä taas normaalisti. Lisäksi tammikuussa räjähtää kunnolla: kuun viimeisenä päivänä Lahden Sibeliustalo täyttyy rakkaudesta suorana lähetettävässä SuomiLOVE-konsertissa. Mikko bändissä ja todennäköisesti Samulikin esiintymässä, joten hankin lipun viivana.

Reilua viikkoa ennen SuomiLOVE-konserttia kannattaa suunnata kulkunsa Helsingin Tavastiaklubille: Kerkko Koskinen Kollektiivi vetää siellä harvinaisen klubikeikan 23. tammikuuta. Tieto tuli tänään kahdeksan jälkeen aamulla ja olin ostanut lipun noin kello 9:05, kun myynti alkoi yhdeksältä. Ihana nähdä Kollektiivi vielä kolmannen kerran. (aiemmin Kulttuuritalo ja Lahti) ja varsinkin Maijaa ennen soolokeikkoja keväällä.

Niin, alkuvuoden listasta puuttuu tosiaan Maijan soolojutut, mahdollinen Kollektiivin Tampereen keikka ja lisäksi mahdolliset Mikon ja Samulin touhuilut. Spekulointi on aina kivaa, niin Mikko SAATTAA olla uuden huumorisarja Kingin tekijätiimissä. Jo epäilys on riittävä syy yrittää tunkea yleisöön. Ainakin ohjelman tuotantoyhtiö on Rabbit Films eli sama kuin Possenkin takana. Possesta puheenollen, kohta se alkaa taas, joten päätän täältä tähän.

Nautinnollista Possentaita!

Fanityttö Heidi