Söpö pari

Alkuun disclaimer: Tämä kirjoitus tulee sisältämään holtittoman määrän siirappia ja ihkutusta. Jos et ole juuri nyt hempeässä moodissa, palataan asiaan vähän myöhemmin. Disclaimer päättyy, mä varoitin.

Muusikkopariskunnat ovat söpöimpiä rakastavaisia, joita tiedän. Fanitytön mielestä yksi tälläinen musisoiva kaksikko on ehdottomasti paras ja ihanin kaikista. Näyttävä pari ja ihana katsoa kommunikaatiotaan, kun heitä joskus sattuu näkemään yhdessä jossain. Häveliäisyyssyistä ei nimiä, mutta ahkerimmat blogilukijat varmasti arvaavat keistä on kyse. Tämä on tarina heistä, Fanitytön lasien läpi tarkasteltuna.

Oma historiani heidän kanssaan alkaa vuodesta 2005, heillä keskenään lehtitietojen mukaan jo noin vuoden aiemmin. Fanityttö 12v oli silloisen ystävänsä ihan täpinöissään: keikalla jokainen heidän katseensa tai muu eleensä toisilleen ei voinut silmissämme merkitä muuta kuin suurta rakkaudenosoitusta. Olimme jopa näkevinämme parin miehellä huulipunaa poskella, mutta tätä havaintoa emme voi väittää varmaksi. Voi olla, että näimme juuri sen, mitä halusimmekin nähdä.

Samana vuonna sai alkunsa myös fanifiktioharrastus eli tuttavallisemmin tarinat. Tietoa heidän arjestaan oli harmillisen vähän saatavilla (yksityisyys jne, tiedetään), joten loimme oman maailman: muusikoiden arkea, vähän eripuraa mutta ennen kaikkea intohimoa ja suurta tosirakkautta. Niitä mestariteoksia tuli pari lähetettyä myöhemmin itse inspiraation lähteille, vaihtelevalla menestyksellä. Jos haluaisin joskus näytelmäkirjailijaksi tai käsikirjoittajaksi, pohja olisi jo kasassa. Nykyään treenailu tosin on erittäin satunnaista.

Palataan takaisin aikajanalle, nyt vuosiin 2006 ja 2007. Unelmapari kävi parin kuukauden reissulla Aasiassa ja palasivat sieltä kimpaleet kultaa (tai hopeaa, tästäkään ei ole varmuutta) sormissaan takaisin. Selvä lemmenloma siis, ja kuvazoomailu paljasti rengastamisen tapahtuneen joulu- tai tammikuussa. Sitä seurasivat reilun vuoden päästä häät ja kauniisti sirkuttavien lintusten pesänrakennus eli oma talo ja vuosien varrella perhe on kasvanut kahdella pienellä lintusella.

Sinä aikana kun idolipariskuntani rakensi täydellistä kotikoloa, kävin itse läpi epäonnistuneen ensirakkauden ja näihin päiviin asti he ovatkin toimineet minulle esimerkkinä siitä, että onnellinen parisuhde on mahdollinen, kun oikeat ihmiset kohtaavat toisensa. Lämmin ja kaunis kiitos heille siitä, ettei kyynisyys ole saanut koskaan minussa valtaa. Rakkaudessa aina on toivoa.

Esikuvallisuuden lisäksi on myös muita juttuja, joissa se, että fanitukseni kohteet ovat keskenään pariskunta, näkyy. Fanilahjani ovat viinipulloja toiselle ja toiselle kivoja värilaseja, sillä omistan lievän fiksaation heihin nauttimassa kahdestaan viiniä iltahämärässä. Toivottavasti jaamme tämän saman fiksaation.

Tiedonhaluisen ihmiseni eli itseni toinen fiksaatio on hankkia kaikki tieto, mitä heistä suinkin on saatavissa: jokainen heiltä (tai edes muuta kautta heistä) saatu tiedonmurunen on lottovoitto, eikä niitä kaikkia tulla jakamaan edes tässä blogissa. Tämänkin kirjoituksen julkaisu on syystä tänään, mutta sitä syytä ei Fanitytön kirjoittamattoman salassapitovelvollisuuden nimissä tulla paljastamaan julkisesti.

Pariskunnan fanittaminen on siis paitsi ihanaa, myös joskus hieman monimutkaista. Voinko luottaa tiedonkulkuun fanitusjutuissa, koska molemmat asuvat saman katon alla? Entä voinko valittaa toiselle toisen pöllöilyistä apua anoen? Miten vakuuttaa molemmat siitä, että arvostan heitä myös yksilöinä muusikkoina ja ihmisinä? Onko "Tehän ootte parisuhteessa" paras mahdollinen ja ei-yhtään-tulenarka avauslaini toiseen idoliin ekaa kertaa livenä tutustuessa? Ja sitä viimeistä pahinta skenaariota en edes kirjoita, sillä niin ei tapahdu.

Välillä siis monimutkaista, mutta ah niin ihanaa silti. Teen täällä sormillani sydänmerkkejä: cute <3. Tuliko kaikille nyt varmasti selväksi, että fanittamani pariskunta on ihana, herttainen ja söpö rakkauspakkaus? Hyvä, kunhan varmistin.

Rakkaudentäyteistä alkuviikkoa erityisesti teille kahdelle ja muillekin jotain mukavaa arkeen,

Fanityttö Heidi

Samuli Putro Lahden Finlandia-klubilla 4.4.2014 ja kiertueen päätöshöpinät

Täällä pitkästä aikaa! Räjäytin fanituksen ulkopuolisen elämäni hetkeksi (ja turvauduin Maijan tuttuihin ja turvallisiin biiseihin selvitäkseni) ja sairastin koko vuoden pöpökiintiön kerralla, joten kirjoittaminen tuntui viikkoja jopa vastenmieliseltä. Pakolliset koulujutut revin kasaan väkisin, mutta nämä intohimoon perustuvat bloggailut siirsin suoraan parempaan aikaan. Se aika on nyt ja bloggailu jatkuu tästä eteenpäin vähintään yhtä aggressiivisen usein kuin se alkoikin. Maanantaina julkaisen vihdoin sen vähän pelottavan "Saankohan kirjoittaa tästä?" -tekstin, johon olen pari kertaa aiemminkin viitannut, mutta sitä ennen palataan vielä hetkeksi Samuli Putron kevätkiertueen tunnelmiin.

Finlandia-klubin keikka huhtikuun alussa oli pitkälti samanlainen kuin Tavastiallakin (edellinen bloggaus), mutta lahtelainen yleisö oli hieman vaisumpaa. Lahdessa vittuilu on kunnioitusta ja herättikin yleisöä parhaiten, mutta bändi sen sijaan piti huolta loistavasta tasalaatuisuudesta tälläkin kertaa läpi koko spektaakkelin. Omalta osaltani huomasin muutaman uuden levyn biisin (Totutusta poiketen, Kellot kappelin ja Tämä on perhe) jäävän koko ajan paremmin mieleen: en tunnusta takellelleeni sanoissa muuten kuin euforian vaikutuksesta.

 Ja joo, paha tapani on hoilata keikoilla mukana aina niin kovaa, että sen jälkeen täytyy pinnistellä kovin saadakseen puhutuksi. Syvimmät pahoitteluni raakkumisesta, eturivin vierustoverit. Finlandia-klubilla oma vierustoverini oli pyylevä naishenkilö, jonka ohi näin Samulista vain vilauksia. Tilanne olisi vaatinut kyynärpäätaktiikkaa, mutta tyydyin kohtalooni ja tuijottelin sitten vain kitarointia koko keikan, ei lainkaan huono huono vaihtoehto sekään.

Keikan jälkeen Samuli tuli moikkaamaan fanejaan, mutta tämä toivoton torvelo oli unohtanut levyn ja nimmaritussin kotiin. Jos joskus voi sanoa #EpicFail, nyt on se hetki. Onneksi kuulin Mikolta (tapasimme jälleen, jee!), että keikkoja on kesäfestareiden jälkeen vielä joitain syksylläkin, joten uusi yritys silloin. Kuka käy saman artistin keikalla 11 kertaa hankkimatta nimmaria ja/tai yhteiskuvaa itse solistilta? Minä, kaikessa sekopäisyydessäni. Mikon kanssa niitä kuvia (ja nimmareita) on monta, joista muutama jopa ihan onnistunut. Kuvauksellisuudessani on pahoja puutteita, siksi noin viidestä kuvasta yksi onnistuu.

Kuvahöpinät sikseen ja kiertuepalautetta kehiin: yleisarvosana loistava, lisääkin olisi jaksanut eikä lainkaan kyllästytä. Uuden levyn biisit toimivat loistavasti livenä, suosikkeina Milloin jätkät tulee ja Synnyin tahtomaan sut sekä vanhasta biisistä tehty rokkiversio Hoidetaan kämppä Berliinistä. Balladeista pysäyttävimpiä olivat vanha tuttu Elämä on juhla ja uuden levyn Älkää unohtako toisianne. Ennen kuin huomaan luettelevani koko keikkasetin biisi kerrallaan, tyydyn toteamaan, että ainoa kohta, josta en oppinut pitämään, oli alkuintro. Tämä sama ongelma oli myös edellisen levyn keikoilla ja pätkä taisi jopa olla eri silloin, joten diagnosoin itseni intro-ongelmaiseksi. Ennen kesän ja syksyn keikkoja pelkkiä introja kuunteluun siis!

Kaiken kaikkiaan Samulin kevätkiertue oli osaltani onnistunut, elämyksellinen ja ihana. Sain kokea lyhyen ajan sisällä kolme erilaista (risteily, Tavastian hurmos ja Lahden jäyhyys) keikkaa, tavata idoliani Mikkoa ja höyrytä näillä keikoilla vapaasti loistavassa seurassa. Kiitos kun jaksoitte sähköjänistelyäni ja kiitos myös teille, jotka kestitte aikataulunatseiluani, loputtomia keikkahöpinöitäni ja sitä, etten aina ollut muille asioille ihan läsnä.

Seuraava fanitusreissu on näillä näkymin Mikon improvisoitu kitarakeikka toukokuussa ja sen jälkeen onkin pitkä aika Ruisrock-rymistelyihin. Keikkakalenteria odotellessa ja sen jälkeen kivoja ja edullisia majoitusratkaisuja kehitellessä. Tässä välissä blogi täyttyy yleisistä fanitusajatuksista ja muista teemaan liittyvistä höpinöistä. Tiedossa on ainakin yksi kirja-arvostelu, mahdollisesti levy-arvosteluja ja keikkareissun selviytymispaketin toinen ja kolmas osa. Maanantaina kuitenkin ajatuksia pariskunnan fanittamisesta. Julkaisu jännittää ja pelottaa jo nyt.

Aurinkoista viikonloppua!

Fanityttö Heidi

Samuli Putro Tavastia-klubilla 28.3.2014

Huomenna on keikkaputkeni kolmas keikka, Finlandia-klubilla Lahdessa, joten ehkä olisi syytä purkaa edellinen elämys ennen sitä. Sarja "Keikkareissun selviytymispaketti" jatkuu kakkos- ja kolmososilla keikkaraporttien jälkeen heti kun Fanityttö palautuu näistä "tiloista" takaisin sinne järjellisten keskuuteen. Huomaan tälläkin hetkellä miettiväni enemmän huomista keikkaa kuin koulutehtäviä tai kotini siisteyttä. Sunnuntai-iltana (moikkaan perhettä samalla reissulla) on siis tiedossa karu paluu kaatopaikkaa muistuttavaan kotiin rästitehtävien kimppuun.

Mutta siis Tavastiasta: keikkapaikkana aivan ihana! Mukava henkilökunta, kivasti esteetön ja lava niin matala, ettei istuenkaan tarvitse yrittää leikkiä kirahvia. Baarin ja salin erottaminen (sali aukeaa tuntia-puoltatuntia ennen keikkaa) säästää useamman tunnin eturivivenailulta, vaikka toki baarin puolelle kannattaakin suunnata heti ovien avauduttua. Tavastian sijainti Kampissa on myös kiitollinen suunnistaessa yöbussilla kotiin sairastuneen keikkaseuralaisen kanssa kahdelta yöllä.

Keikka itsessään oli huikea parituntinen tykitys uuden levyn biisejä ja vanhempaa tuotantoa ja hiki virtasi niin lavalla kuin yleisönkin puolella. Edellispäivän risteilykeikka oli hyvää lämmittelyä. Setti koostui pitkälti reippaista rokkibiiseistä, mikä miellytti henkilökohtaisesti varsin paljon: hitaammat biisit soveltuvat paremmin konserttisaliympäristöön tai fiilistelemiseen levyltä sunnuntaiaamuna villasukat jalassa. Jos muistan oikein, uudelta levyltä tuli kaikki biisit ja siinä jäi tehokkaasti itselleen kiinni, että mitkä biisit olivat jääneet vähemmälle kuuntelulle, jos sanat eivät vielä olleet hallussa. Niitä puutteita tässä nyt yritetty paikata huomista varten.

Keikan jälkeen sain melko harvinaisen mahdollisuuden jutella pitkään idolini kanssa. Toistan taas saman mantran fanituskohtaamisten elähdyttävyydestä kuin Käpylä-kirjoituksen yhteydessä: esikuvilla todella on merkitystä. He toimivat ikuisena inspiraation lähteenä ja saavat meidät uskomaan asioita, joita emme muilta uskoisi. Muutama ajatus jäi selvästi muhimaan päähän siitä keskustelusta pidemmäksikin aikaa, joten toivottavasti voin palata niihin, kun jotain konkreettista tapahtuu.

Nyt kuitenkin suunta kohti Höyhensaaria (kello on 1.15 ja herätys on vähemmän armollisesti 6.00) ja toivottavasti virkeänä keikkaputken viimeiselle etapille. Pieni haikeus hiipii mieleen jo nyt, mutta se on vain lisäsyy nauttia huomenna täysillä. Kesään on liian pitkä matka.

Fanityttö Heidi