 |
| Bändin kamat kenraalin jälkeen |
Lupasin palata blogin kanssa heti, kun tulee jotain sanottavaa ja tässä sitä taas ollaan. Pääsin nimittäin ystävänpäivänä seuraamaan Kingin kenraaliharjoituksia ja oli niin kiva kokemus fanituksellisesti ja muutenkin, että haluan jakaa sen myös teidän kanssanne.
Ennen paluuta ihanan lauantai-iltapäivään vähän Kingistä ohjelmana. Ensimmäinen kosketus siihen oli Twitterissä, kun juttelin hyvistä musaohjelmista Kingin Twitter-vastaavan kanssa. Noin lähtökohtaisesti hyviä musaohjelmia ei voi olla televisiossa koskaan liikaa ja vielä Mikon (Kosonen) paljastuttua bändin liideriksi, odotukset olivat erittäin korkealla.
Ensimmäinen jakso oli kuitenkin sekä seuraamissani some-keskusteluissa että henkilökohtaisesti pettymys. Ennakkomarkkinointi oli jättänyt formaatin niin epäselväksi, (musiikkikomedia voi tarkoittaa erittäin paljon eri asioita), että avausjakso meni hölmistyneeksi hämmästelyksi: jaksavatko Idols-parodia ja huonot coverbiisit todella naurattaa viikosta toiseen?
Tässä vaiheessa fanitukseni astui kuvioihin: jos joku idoleistani on lupautunut johonkin ohjelmaan keskeiseen rooliin mukaan, ei se voi olla aivan kamala. Tai toki voi, mutta ainakin Kingi ansaitsi uuden mahdollisuuden. Tiesin, että se olisi kaikille win-win, jos tykästyisin: ilmaista mainosta Mikon prokkikselle ja mun lauantai-illat pelastettu.
Madalsin siis odotuksiani selvästi ensikiimasta ja katsoin toisen jakson netistä jälkikäteen. Ilokseni aloin löytää ohjelmasta kiinnostavia juttuja: Hippu Kylberg, joka oli parasta ekassa jaksossa ja hahmoista paras edelleen, sekä Kingin kuvitteellisen laulukilpailun tuomariston osuvat julkkisparodiat.
Oma ihana lukunsa on tietenkin Mikon johtama Kingi-bändi: Tero Pennanen (koskettimet) Maijan entisestä bändistä ja Mikot Määttä (basso) ja Kaakkuriniemi (rummut) Samulin bändistä ja itse pääpiru Kosonen tuttu molemmista kokoonpanoista. Kivaa, että bändi saa jatkuvasti enemmän vastuuta myös komediallisesta puolesta, sillä kykyä näissä miehissä riittää. Nimimerkillä viettänyt aika suuren osan elämästäni katsellen heitä keikoilla.
Musiikillisesti hauskinta ovat olleet duettojakson Jani Pesosen ja Hipun esitykset. Mä haluun viihdyttää on slovarina hyvällä tavalla härski ja fanityttö-parodia (Me ei olla enää me) oli oivasti keksitty, nauroin katketakseni Heikki Paasosen fanilahjoille. Mullahan on tapana viedä idoleilleni lähes aina jotain pientä kun nähdään, mutta oma nilkka paras nilkka.
Sellainen fanituskohtaaminen koettiin viime lauantaina Kingin kenraalissa. Sisällöllisesti parasta ohjelmassa olivat Elastinen-musapotpuri, Juha Tapio poikabändin solistina sekä tietenkin Hipun esitys. Lisäksi oli Posse-reissun tavoin siistiä seurata television tekemistä ja porukan häröilyä. Eturivistä oli hyvät näkymät kaikkialle lavaa, ihan kuin rokkikeikalla olisi ollut.
Mulle isoin ja kivoin juttu oli kuitenkin nähdä Mikkoa: ensin vastasi kerrasta Twitterissä aikatauluja (hehkutin tätä fanitusystävälleni loppuviikon) ja vielä mahdutti pikaisen moikkailun kenraalin ja lähetyksen väliseen hetkeen. Objektiivisesti ajateltuna ehkä pieniä asioita, mutta subjektiivisesti ihan valtavan tärkeitä ja merkityksellisiä juttuja. Säännöllisesti multa joku kysyy, että miten idolini suhtautuvat jokseenkin intensiiviseen fanitukseeni. Haluaisin teleportata teidät näihin hetkiin näyttääkseni, että aivan ihanasti.
Loppuun vähän tulevia fanituskuvioita: Tähdet tähdet -yleisöön keinolla millä hyvänsä ja viivana Maijan ensimmäiselle keikalle (ja tietysti niille seuraavillekin), oli se sitten missä hyvänsä. Kesän festareita onkin mukavasti julkaistu Maijan osalta ja onnellisesti olen työharjoittelussa tapahtumamarkkinoinnissa. Vähän diplomatiaa, niin Maijan keikoille tie vie myös duuniviikonloppuina, jos samoihin tapahtumiin osutaan..
Hauskaa hiihtolomaa ja helmikuuta!
Fanityttö Heidi
