Rakas aikasyöppö

Fanittaminen vie aikaa. Ei, fanittaminen vie ihan törkeästi aikaa. Voisi jopa sanoa, että muu elämä mahdutetaan sinne mihin fanittamiselta jää aikaa, eikä toisinpäin. Kalenterini täyttyy idolieni mediesiintymisistä, keikoista ja niihin liittyvistä esivalmisteluista. Siinä vaiheessa kontrollifriikkiyteni pääsee irti ja muiden on parempi hiihtää kiltisti perässä tarkkaan suunnitellun mallin mukaisesti. Kiireestä selviää, kun opettelee hallitsemaan kaaosta ja pitää muut samassa ruodussa.

Eräänlainen fanituskaaos on myös sosiaalinen media. Ajankäyttökonsultit saisivat vatsahaavan kuullessaan, kuinka monta kertaa päivässä tarkistan Twitteriä ja Facebookia vain nähdäkseni, ovatko Rouva Vee tai Herra Koo päivittäneet jotain uutta tykkäiltävää ja kommentoitavaa. Tätäkin tehdessäni jo kahdesti! Ei tällä kertaa, nyyh.

Ja tosiaan lähes kaikkeen koen pakottavaa tarvetta kommentoida jotain. "Siistiä! Hieno juttu!" on varsin validi kommentti siinä vaiheessa. Niistä on varmasti työlästä seuloa vastausta vaativat kommentit yleislöpinästä eli ne vievät aikaa sekä täällä lähettäjäpäässä että vastaanottajapuolella.

Tuorein esimerkki ajankäytöstä ja priorisoinnistani on tältä aamulta. Aamuni ainut pakollinen tehtävä oli työoikeuden ensimmäinen tehtäväkokonaisuus. Heräsin erittäin poikkeuksellisesti jo kuudelta (illanvirkun unirytmi sekaisin) ja kasilta olin jo täysin valmis aloittamaan tehtävien tekemisen, periaatteessa. Sitten tulee se mutta: avasin Twitterin "taustalle". Virhe. Menin Herra Koon profiiliin. Iso virhe!

Tottakai löysin sieltä tärkeää kommentoitavaa, joka ei mukamas voinut odottaa siihen, että olisin ensin saanut tehtävät tehtyä. Sain kysymykseeni vastauksen, vastasin ja sain uuden vastauksen. Sen jälkeen toki oli vielä pakko raportoida käyty keskustelu eräälle ystävälleni eteenpäin. Lisää kiireetöntä länkyttämistä ja kello juoksee. Tässä vaiheessa huomautus, että aikaa olisi palanut yhtä paljon, vaikkei vastauksia olisi Twitterissä tullut. "Se ei vastannut!" on jopa pitkäkestoisempi puheenaihe.

Sen jälkeen Facebookissa ilmoitus: Meidän Soitin -projektin kampanjavideo on julkaistu. Tehtävät saavat taas odottaa, video katseluun ja jakoon. Sen jälkeen vielä musatarjonta sopivaksi Spotifysta (Samuli Putro ja Maija Vilkkumaa) ja vasta sitten tehtävien kimppuun. Kello on jo auttamatta liikaa. Loput tehtävät koulun kirjastossa ja myöhässä oppitunnille. Olisi varmaan pitänyt osata edes hävetä. Mutta omatuntoni on puhdas, aamuni oli erittäin kiva.

Samankaltaisia esimerkkejä siitä, kuinka fanitus lopulta ajaa kaiken edelle, on muitakin. Maalis-huhtikuun vaihteessa olen melko epäsosiaalinen kaikille heille, jotka eivät ole keikkajaksollani mukana. Maaliskuun lopussa laivalle, siitä suoraan satamasta Tavastialle ja siitä viikon päästä Lahden keikalle. Ensimmäisessä välissä mietitään jopa syömisen ja nukkumisen sijoittamista aikatauluun, jälkimmäisessä välissä ehtii jopa käydä koululla kääntymässä ja pestä keikkavaatteet uutta käyttöä varten. Jos en vastaa silloin puhelimeen, en ole kuollut tai ryöstetty, ajatukseni ovat vain muualla.

Kivaa viikonloppua, rakkaat lukijani!

Fanityttö Heidi