Tämä alkukevät on fanituksessani muutoksen aikaa. Maija Vilkkumaa on liittynyt Kerkko Koskinen Kollektiiviin ja Samuli Putro (kitaristinaan Mikko Kosonen) julkaisee uuden levyn perjantaina. Fiilis on samalla innostunut ja pelokas. Innostunut siksi, että fanitusrintamalla alkaa taas tapahtua tiheämmin: mediaesiintymiset, levyt ja keikat. Kalenterini on siis buukattu ja kaikki vähemmän tärkeä on raivattu pois tieltä. Helmi-huhtikuussa en ansaitse vuoden opiskelijan titteliä tai häiriinny siivoamaan kevään kunniaksi. Nyt fokus on olennaisessa.
Se olennainen on kuitenkin samalla pelottavaa: entä jos en tykkääkään niistä levyistä, jotka Samulilta ja Kollektiivilta ilmestyvät? Entä jos keikat jäävät omasta fiiliksestäni laimeiksi? Fanin pahin painajainen on huomata kasvaneensa erilleen idolinsa kanssa: että joutuisi toteamaan levyn tai keikan huonoksi. Siinä vaiheessa ei auttaisi muu kuin joko siirtyä hetkeksi sivuun ja odottaa uusia projekteja tai opetella tykkäämään siitä, mille ensin nyrpisti nenäänsä.
Tarkempi tutustuminen saattaa osoittaa ensivaikutelman vääräksi. Fanitus voikin parhaimmillaan avartaa tajuntaa: oppii arvostamaan uusia taidemuotoja tai -tyylisuuntia unohtamatta kuitenkaan mukavuusaluettaan eli itseni tapauksessa rocklevyjä ja -keikkoja. Taiteellisempi tai tanssillisempi musiikki saattaa olla kuitenkin myös ihan ok ja hyvässä lykyssä jopa enemmän kuin ok. Sormet ja melkein varpaatkin ovat pystyssä, että näin tapahtuu. Rakkaat idolini, levyistänne vain yksi kysymys kummallekin erikseen: onhan se hyvä? On, kiitos varmistuksesta. Tiesin tiesin, kunhan kysyin.
Pahinta on odottaminen ja erityisen kamalaa se on silloin, jos kärsivällisyystaso on kutakuinkin nolla. Perjantaihin on aivan tuskallisen kauan ja Kollektiivin ensimmäisiin esiintymisiin Emma-Gaalassa ja Savoyssa vielä yli viikko, voi itku ja hammastenkiristys. Erittäin tutunoloinen fanityttö kuiskailee äänettömästi, että hyvin se meni viimeksikin, kun muutos oli käsillä: Nainen katolla -kirjan hahmo Linda on aivan mahtava ja Samuli Putron kahdeksan nähtyä keikkaa kertovat kaiken olennaisen. Silti muutos on aina epämukavan ja odottavan kihelmöivää, joten perjantai ja maaliskuun ensimmäinen viikonloppu saisivat jo tulla. Skipataan nämä turhat arkipäivät tästä välistä.
Odottavissa tunnelmissa,
Fanityttö Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti