Luin MeNaisista Miina Supisen kolumnin Älä koskaan tapaa idoliasi - petyt varmasti ja tuli pakottava tarve blogata aiheesta. Ensinnäkin on hienoa, että fanituksesta puhutaan julkisesti, mutta keskustelun negatiivinen sävy fanituksen ongelmista ei anna läheskään realistista kuvaa tästä hienosta harrastuksesta ja elämäntavasta. Fanituksesta kirjoittavat mediassa usein ihmiset, joilla omia fanituskokemuksia joko ei ole tai niistä on kymmeniä vuosia. He katsovat ilmiötä ylevänä ulkopuolelta. Tekstien sävy on usein faneja väheksyvä: että fanitus olisi mielen heikkoutta ja kehittymättömien ihmisten puuhaa.
10 vuoden intensiivisellä fanituskokemuksella voin kertoa, että fanittamisesta yli 90 prosenttia on hyviä, elämänlaatua parantavia asioita. Jäljelle jäävä 10 prosenttia tekee siitä ainoastaan inhimillistä ja todistaa, että fani-idoli-suhteen osapuolina on kaksi verta ja lihaa olevaa ihmistä. Ihmisillä on perustava ominaisuus, että he tekevät virheitä ja siksi on luonnollista, että myös fanittaessa välillä harmittaa.
Idolinsa tavatessa mielikuva hänestä voi muuttua täysin. Lavalla keekoileva rokkikukko voi paljastua keikan jälkeen ujoksi ja hiljaiseksi ja päinvastoin. Sama väärä tulkinta voi kuitenkin tulla missä ihmissuhteessa tahansa: harva meistä osaa lukea ajatuksia ja pelkästä moikkauksesta tehdä syväanalyysia ihmisen persoonallisuudesta. Niin idoleiden kuin muidenkin ihmisten kohdalla prosessi on jatkuvaa oman mielikuvan muokkaamista sen perusteella mitä silmät näkevät, korvat kuulevat ja sydän tuntee.
Sitten meistä faneista: harva on niin typerä, että luulisi idolinsa olevan oikeasti yli-ihminen, jossa ei ole vikoja tai edes mitään inhimillisiä piirteitä kuten huonoja päiviä tai tarvetta käydä kakalla. Yleensä fanit arvostavaat idoleitaan nimenomaan ihmisinä niin paljon ja nauttivat heidän seurastaan, joten se on oletettavasti win-win-tilanne molemmille. Kaikissa meissähän on luontainen tarve kokea itsemme arvostetuiksi ja fanitus on ihana keino tämän tarpeen tyydyttämiseen. Idoli on fanille suuri inspiraation lähde: hän seuraa idolinsa tekemisiä ja ottaa siitä itselleen sopivat teot ja ajatukset rikastamaan omaa elämäänsä.
Supisen kolumni päättyy: "Ministerit, päiväkodin opettajat, huippu-urheilijat, psykologit, taitelijat, taksikuskit, kaupan kassat – kaikki ovat ihan tavallisia ihmisiä ja juuri sellaisina rakastettavia ja mielenkiintoisia." Näin ajattelevat myös fanit. Idolit ovat tavallisia ihmisiä ja ihania juuri sellaisina, kaikkine vikoineen ja epätäydellisyyksineen.
Nyt lähden tästä tapaamaan omia idoleitani, Mikko Kososta ja Samuli Putroa Kouvolan House of Rockiin ja Helsingin Korjaamolle. Raportteja sieltä tulossa ensi viikolla! Sen jälkeen onkin vuorossa Kerkko Koskinen Kollektiivi eli ihana Maija Vilkkumaa Lahden Sibeliustalolla. Fanin elämä on ihanaa, kun sulkee silmänsä ja korvansa ulkopuolisten arvostelulta.
Kommentissa tuli kyselyä Keikkareissun selviytymispaketin seuraavasta osasta ja asia onkin ollut monesti mielessä. Teen sen teille mahdollisimman pian! Ajattomia blogiaiheita on turhan helppo siirtää aikaan "sitten joskus", kun tulee muuta sanottavaa.
Hyvää viikonloppua ja nauttikaa fanituksesta!
Fanityttö Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti