Toivepostaus: Suomalainen musiikki sydämessä

Mulle rakasta suomalaista musiikkia: Maija Vilkkumaa Meidän Soitin -tapahtumassa helmikuussa 2014

Tänään vietetään suomalaisen musiikin päivää. Twiittasin tänään aiemmin, että mulle tää on juhlapäivä joka päivä: kuuntelen suomalaista musaa Spotifysta, käyn ahkerasti kotimaisten artistien keikoilla ja lisäksi kirjoitan tätä blogia. Usein teksteissäni seikkailevat kolme ihanaa suomalaista musiikkialan ammattilaista. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka osaa nimetä heidät kaikki kommenttikentässä.

Sen lisäksi että idolini ovat suomalaisia, arvostan kotimaista musiikkikenttää laajemminkin.Viime kesänä debyyttinsä tehneen Tikkurila-festivaalin pelkästään kotimaisuuteen luottava konsepti iski sydämeen. 12 keikkaa kahden päivän aikana, eikä edes idoleitani esiintymässä, on paljon. Äänestin Tiksiä tästä syystä myös Soundin vuosiäänestyksessä vuoden festariksi, vaikka mukana oli myös monta muuta hyvää vaihtoehtoa.

Äänestyksen jälkimmäinen puolisko olikin sitten hankalampi homma: ulkomaisen musiikin tietouteni on sanalla sanoen surkea. Tajusin, etten muista yhdenkään tänä vuonna ilmestyneen ulkomaisen levyn nimeä ja artisteja ja bändejä muistelin Spotify-listoista. Jos kotimaisen musiikin kohdalla hyviä vaihtoehtoja oli joka kohtaan useita (menin lopulta fanituskulmalla), ulkomaisista mikään ei sykähdyttänyt. Kivaa taustamusaa ja onhan esimerkiksi Madonnan ura itsessään vaikuttava, mutta palava into ulkomaiseen musaan on jäänyt syntymättä.

Olen pikkuhiljaa opetellut myös ulkomaisen musiikin klassikoita: Bon Jovit, Beatlesit ja uudemmista Rihannat ja Aviciit kuuluvat yleissivistykseen kuten kotimaiselta puolelta esimerkiksi Eppu Normaalin ja Kolmannen Naisen kaltaiset ikonit sekä stadionit täyttävä Cheek. Subjektiivisesta fanin näkökulmasta tietenkin yläbannerin tyyppien tekemiset ovat yleissivistyksen suurin ilmentymä, mutta en vaadi sitä teiltä.

En vaadi teiltä liikoja, mutta aika usein vaadin kotimaiselta biisiltä aika paljon. Yksi vaatimuksistani on suomenkielinen teksti. En väitä hahmottavani läheskään aina lyriikoiden kokonaissanomaa, mutta silti äidinkielellä kuultu teksti tulee paljon enemmän iholle. Englanninkielisissä biiseissä joudun usein etsimään sanat netistä ennen kuin saan kappaleesta juurikaan rytmiä ja sointuja enempää irti, mutta suomalaisesta biisistä jää mieleen usein heti joku terävä samaistumiskohta tai muu loistava lause. Tänään olen Maijan lisäksi  kuunnellut mm. edesmennyttä Tiktakia ja tein-idoli Robinia: yksinkertaisia tunteita ilman taiteellista häivytystä.

Sain Twitterissä Ainolta toiveen (saa toivoa aiheita kommenttikentässä!), että kirjoittaisin tässä blogissa joskus vähemmän fanituksestani ja enemmän yleisestä suhtautumisestani musiikkiin. Tämä voitaneen laskea sellaiseksi, sillä Smurffien jälkeen suunta on ollut selvä: suomalaista, suomalaista ja vielä lisää suomalaista. Ostakaa suomalaista musaa ja käykää keikoilla, toivokaa lippuja ja levyjä vaikka joululahjaksi.

Hyvää suomalaisen musiikin päivää!

-Fanityttö Heidi

P.S. Mikko johtaa Kingin livebändiä. Eräänlaista kotimaista musaa sekin!