Olen tiistaina menossa Tavastialle Mikko Kososen kitaradogmakeikalle , siistiä ja samalla jännittävää. Olen tarjonnut siitä juttua pariin pienempään lehteen (ja kolmas idea tuli juuri) ja niiden kohtalo ratkeaa myöhemmin. Tyylilleni uskollisena olen kuitenkin tälläkin kertaa kehittänyt tilanteeseen myös fanitusdilemman: kysyisinkö, ehtisikö idolini moikata keikan jälkeen?
Lähtökohtaisesti: totta hitossa kysyisin. Todennäköisesti improvisoitu kitarakeikka on suhteellisen "once in a lifetime" -tilaisuus ja siitä olisi kiva päästä antamaan palautetta (eli kehuja) tuoreeltaan. Toinen syy on lähestyvät kesäfestarit ja syksyn auki oleva tilanne keikkarintamalla. Festareilla fanitapaamisten järjestäminen on miljoona kertaa vaikeampaa ja olisi ikävää siirtää mahdollista seuraavaa kohtaamista seuraavalle Samuli Putron levyn kiertueelle. Pikainen moikkailu olisi siis tiistaina erittäin kiva.
Sitten ne mutta-asiat: miksi olisi korrektimpaa jättää kysymättä. Ensinnäkin edellisestä kohtaamisesta on vain reilu kuukausi, joten tyrkyn ja huomionkipeän friikin maine on todellinen riski. Intohimoinen fanittaminen on fine, mutta raja pakkomielteisyyteen on häilyvä eikä sitä saa ylittää, edes muiden silmissä. Intohimoisuus ei saa myöskään edes muiden silmissä kääntyä ihastumiseksi: fanittamisessa ja parisuhteessa on munille eri korit ja se raja on itselleni loukkaamaton.
Toinen "älä tee sitä"-peruste oman maineriepuni lisäksi on, että oletan paikalle tulevan paljon Mikon läheisiä. Tuntuisi erittäin väärältä varastaa heiltä Mikon huomiota niin ainutlaatuisella hetkellä. Se toimii myös toisinpäin: hän saattaa haluta viettää aikaa läheistensä kanssa ja sitä oikeutta en tohtisi kyseenalaistaa. Mihin kohtaan tässä paletissa asettuu yksi hänen uskollisimmista faneistaan? Olenko fanilahjoineni ja kehuineni keikan jälkeen ilo vai siinä tilanteessa lähinnä tiellä?
Monia syitä siis puolesta ja vastaan, joten turvauduin yhden uskollisista neuvonantajistani näkemyksiin. Fanituksessani muutama luottotyttö kääntää rattia siinä vaiheessa, kun olen ajamassa ojaan. Välillä käännyn heidän ohjaamaansa kulmaan, välillä riuhdon holtittomasti päinvastaiseen suuntaan. Tämänkertaiset neuvot olivat, että älä tilitä julkisesti ja totta hitossa kysyt. Ensimmäinen neuvo kaikui kuuroille korville (kuten huomaatte), mutta toista aion noudattaa (siitäkin huolimatta, että saattoi olla vain keino paeta tiistaihin kestävää jossittelua).
Fanitytön tehtävä on olla aidon innostunut ja siihen idoli asettaa tarvittaessa rajat, jos fanilla lähtee keulimaan. Toisaalta en voi myöskään mitenkään tietää, haluaako Mikko mieluummin olla rauhassa läheistensä kanssa vai saada mahdollisimman paljon palautetta keikastaan. Mun homma on selvittää asian laita ja kunnioittaa päätöstään. Ehtimättömyys on todellakin OK, juuri em. syistä. Tiedän joidenkin pitävän sitä rahanahneiden paskiaisten touhuna, mutta mä en voisi olla enempää eri mieltä. Jokaisen fanitapaamisen on perustuttava ehdottomasti vapaaehtoisuuteen molempien puolelta ja molempien tarpeita täytyy kunnioittaa. Tätä en omassa fanituksessani onneksi joudu kyseenalaistamaan.
Kyselevää viikkoa!
Fanityttö Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti