Samuli Putro Suomipop-risteilyllä 27.3.2014

Ihana keikkaputki on takana, ja viimeiset pari päivää onkin mennyt fiilistellessä mennyttä ja palautuessa pikkuhiljaa arkeen. Viikko on ollut erittäin tunteikas ja voimaannuttava, joten en edes yritä tunkea kaikkea hehkutusta samaan tekstiin. Suosiolla kummastakin keikasta omansa, sillä jo ensimmäisestä kappaleesta on huomattavissa, että tämä haluaa paisua.

Paisua halusi myös "erilaiset keikkakokemukset" -kokoelmani, sillä aiemmin olen käynyt risteilyillä vain viinanhakureissulla ja kaverin seurana. Keikat ovat jääneet merellä väliin, sillä kranttuna en ole löytänyt keikkatarjonnasta täysi-ikäisyyteni aikana mitään tarpeeksi houkuttelevaa. Kulutan keikkoihin ihan tolkuttomasti rahaa, mutta samalla laatukriteerini ovat erittäin tiukat.

Samuli Putron kiinnittäminen Suomipop-risteilylle poisti tämän tekosyyn: 120 euroa ei ollut yhtäkkiä yhtään kohtuuton summa 22 tunnin reissusta, jossa luvassa oli huippumusiikin lisäksi pikapyrähdys Tallinnassa. Puolet hinnasta tosin pyysin synttärilahjaksi jo kuukausia sitten, sillä en keksinyt yhtään tavaraa, jonka olisin halunnut yhtä kovasti kuin tämän risteilyn hyttikortin. Ohje "anna lahjaksi elämys" toteutui tällä kertaa todella.

Laiva osoittautui pelättyä paremmaksi keikkapaikaksi: ei yhtäkään känniläistä niskassa ja eturiviin pääsykin sujui hyvässä solidaarisuuden hengessä. Melko aikainen soittoaika, klo 20.30, mahdollisti sen, että saatoimme matkaseurani kanssa mennä aikaisin nukkumaan ja näin selviytyä helpommin seuraavana päivänä Tallinnaan ja Tavastialle toiselle keikalle.

Kahden keikan putkessa on pakko priorisoida, että haluaa olla huomennakin skarppina. JVG ja Kaija Koo jäi tällä kertaa näkemättä, mutta se oli ainoa järkevä ratkaisu. Jätimme myös Herra Alkoholin rauhaan, mikä oli toinen loistava päätös näin jälkikäteen ajatellen. Krapulassa ja väsyneenä olisi ollut vaikea saada sataprosenttista keikkafiilistä päälle enää seuraavana päivänä.

Niin, se keikka: mainio sekoitus Putron uutta ja vanhaa tuotantoa (en harrasta settilistojen keräämistä), ja ainoa huono puoli oli lyhyt,  noin tunnin soittoaika. Kyltymätön fanityttö olisi kovin mielellään kuullut vielä monta loistavaa livetykitystä lisää, mutta roudaukselle ja muillekin artisteille oli toki annettava oma aikansa loistaa.

Sen sijaan aikaa parrasvaloissa en olisi suonut keikan kiintiöidiootille: Känninen keski-ikäistyvä nainen, jonka puheet vaikuttivat ennen keikkaa viattoman innokkaan fanin höpinöiltä. Keikan aikana naisen humalataso kävi kiusallisen selväksi: jatkuvaa huutelua ja lähentely-yrityksiä Putroa kohti ( istuvan kannalta ärsyttävän korkea metalliaita näytti siinä vaiheessa erittäin tarpeelliselta) eikä reppana edes tajunnut hänelle vittuiltavan. Myötähäpeän määrä oli valtava.

Bändin ryhdikäs esiintyminen sen sijaan ei aiheuttanut lainkaan myötähäpeää: keikkakunto oli viritetty huippuunsa. Vanhemmat biisit rokkasivat yhtä vakuuttavasti kuin aiemminkin ja uuden levyn kappaleet saivat aivan uutta puhtia livenä. Aiemmat veikkaukseni siitä, että Milloin jätkät tulee ja Synnyin tahtomaan sut tulevat toimimaan livenä osuivat täysin oikeaan ja Kuka tahansa kelpaa nousi myös (epäilyksistäni huolimatta) uudelle tasolle.

Putron keikka Suomipop-risteilyllä tyydytti pahimman livemusiikin puutostilan, mutta jätti vielä valtavan rocknälän seuraavan päivän Tavastialle. Eihän hyvästä livemusiikista saa ikinä tarpeekseen, mutta Tavastian spektaakkeli oli täynnä euforiaa ja onnen tunteita. Niistä lisää ensi kerralla ja tähän loppuun vielä muutama kuva risteilykeikalta:

Fanityttö Heidi

Maija Vilkkumaa Käpylän kirjastossa 25.3.2014

Tavallinen, jokseenkin surkea, tiistai muuttui ihanaksi fanituskohtaamiseksi yhden Facebook-ilmoituksen avulla: Maija Vilkkumaa tänään Käpylän kirjastossa klo 18! Mulla sattui olemaan juuri sopivasti vapaailta kaikesta muusta, joten taksi alle ja matkaan. Vähän ensin emmin, että kuinka monta fanitusjuttua voi tunkea samalle viikolle. Näköjään vähintään kolme, ja lisää mahtuu kyllä!

Arkailin ensin myös yksin lähtemistä, mutta saapuessani viimeminuutilla paikalle ja nähdessäni Maijan iloisen tervehdyksen tajusin tulleeni juuri siihen paikkaan, jossa haluan tiistai-iltani viettää. Siihen hetkeen ei tarvittu avustajia tai edes ystäviä. Fanitytön täytyi ainoastaan ottaa mukava asento tuolissa ja avata korvansa. Idolinsa kivoja höpinöitä kuunnellessa on ihnmisen hyvä olla.

"Höpinöillä" tarkoitetaan tässä tapauksessa puhetta Maijan Nainen katolla -romaanista sekä kirjallisuudesta ja ihmisistä yleensä. Tottakai tämä Maijan esikoiskirja on moneen kertaan luettu ja teemat siltä osin ns. "tuttua kauraa" ja tällä kertaa olisikin ollut mahdollisuus syventyä tarkemmin itselleni vieraisiin scifi-kirjallisuuden ja kvanttifysiikan maailmoihin, mutta sen sijaan keskityin imemään idolini energiasta kaiken positiivisuuden itseeni.

En todennäköisesti muista puoliakaan, mistä kirjailijatapaamisessa puhuttiin, mutta muistan sen fiiliksen, joka Maijan olemuksesta välittyi: on olemassa erilaisia elämänkohtaloita ja -valintoja ja ne kaikki on ihan ok. Ihmissuhdesotkujen keskellä tuskailevalle fanitytölle tuo muistutus oli erittäin osuva ja aiheellinen. Joskus sitä on ihmisille, eikä vähiten itselleen, vähän turhankin armoton.

Varsinaisen esiintymisosuuden jälkeen Maijalla oli ilokseni aikaa jäädä vaihtamaan muutama ajatus kanssani. Voin taata, että se muutaman minuutin keskustelu oli mulle tehokkaampaa terapiaa kuin kymmenen käyntiä ammattiauttajalla. Oli ihanaa tuntea itsensä arvostetuksi ja kaivatuksi huolimatta siitä, kuinka vaikea ja joskus jopa aivan mahdoton osaan olla.

Puhuttiin muunmuassa tästä blogista ja sain myös vastauksen pari tekstiä sitten mieltäni jäytäneeseen "Voinko kirjoittaa aiheesta x?" -ongelmaan. Lupa tuli, joten nyt voin paljastaa aiheen x olleen pariskunnan fanittamisen erityispiirteet. Palaan siihen, kunhan keikkareissuiltani kotiudun ja saan päällimmäiset fiilikset niistä purettua.

Jos Maija satut lukemaan tätä: Kiitos.<3 Ja Tallinnan-lautta on ihana!

Fanityttö Heidi

Keikkareissun selviytymispaketti osa 1: Matkalle mukaan

Hartaasti, siis erittäin hartaasti, odottamani keikkaputki on viimein alkamassa! Ohjelmassa on Samuli Putroa kolmesti: tällä viikolla Suomipop-risteilyllä ja Helsingissä Tavastialla ja ensi viikolla Lahdessa Finlandia-klubilla. Joku on tällä hetkellä lievästi sanottuna täpinöissään..

Omaa muistiani virkistääkseni ja muiden keikkadiggareiden keikkareissuja parantaakseni aloitan muutaman kirjoituksen sarjan aiheesta "Miten ennen keikkaa, keikalla ja sen jälkeen on mahdollisimman kivaa?".  Ensimmäisessä osassa ollaan lähtötäpinöissä: kerätään kamppeita kasaan ja fiilistellään tulevaa.

Seuraavassa lista asioista, jotka ainakin kannattaa ottaa mukaan:

Keikkaliput ja passi/muu henkilöllisyystodistus
Ehkä itsestäänselvyyksiä, mutta joiden unohtaminen on katastrofi varsinkin silloin, jos keikka on kauempana. Kukaan ei halua jäädä oven taakse vain oman hajamielisyytensä takia, joten pidetäänhän myös kaverin muistamisesta huolta ja tarkistetaan tarpeeksi monta kertaa lompakosta, että ainakin oma lippu on mukana.
Lippua ei muuten kannata säilyttää pyörimässä laukussa kovin kauaa ilman taskua tms., menee nopeasti huonoon kuntoon. Sarjassamme "Älä tee niin kuin minä teen vaan tee niin kuin minä sanon" -asioita, sillä omat lippuni näyttävät aina rotansyömiltä. Aina niillä on silti sisään päästy.

Tarpeeksi rahaa, myös käteistä
Vaikka keikalle voi ennakkolipun omistaessaan lähteä suht persaukisena (ne tuopit ja shotit voi jättää ostamatta), kannattaa rahaa varata ainakin narikkaan ja kulkemisiin. Narikkaa varten riittää muutama euro käteistä, mutta jos suunnitelmissa on ostaa fanituotteita tai niitä juomia, taskuun on syytä varata ainakin seteli tai pari.
Katteellinen Visa Electron on myös paras ystävä siinä vaiheessa, jos olet sattunut myöhästymään viimeisestä junasta Järvenpäästä Helsinkiin. Siinä vaiheessa kohtalotoverit kasaan, soittamaan taksia, kulut tasan ja omaan sänkyyn nukkumaan. Paluumatkaa suunnitellessa kannattaa myös ottaa huomioon, että keikat alkavat yleensä 15-30min myöhässä. Jos tarkoitus on vielä haalia nimikirjoituksia tai yhteiskuvia esiintyjien kanssa, aikaa saa varata lisää tunnista kahteen.

Kamera
Keikkamuisto on kiva tallentaa myös kuvien muodossa, joten kamera, jossa on akku ladattuna, on ihan hyvä idea. Jos tarkoitus on ottaa vain pari räpsyä, kännykän kamera riittänee, mutta pidempään kuvattaessa voi puhelimen akun kanssa tehdä tiukkaa. Keikkapaikasta riippuen järjestelmäkamerat saattavat olla kiellettyjä.

Fanitustavarat
Tämä osio on varsin henkilökohtainen: toisilla (kuten itselläni), näille varataan oma reppu ja joku toinen ei välttämättä ota mitään. Jos haluaa nimikirjoituksia niille kannattaa kauppakuittien sijaan varata oma vihko (kovakantinen ei rähjäänny reissussa niin nopeasti) ja tinneritussi tai kuulakärkikynä on myös hyvä varuste, jos ei ole varma idolinsa kantavan nimmaritussia mukanaan. Lisäksi mukaan voi ottaa fanilahjoja tai jotain muuta omalle fanitukselleen ominaista.

Avaimet ja kännykkä
Elämää on myös keikan jälkeen, joten kotiavaimet on aina ihan hyvä ratkaisu ja kännykkä keikkaseuran saavuttamiseen, jos kadotatte toisenne tungoksessa. Vaikka tunnustaudunkin melko pahaksi some-addiktiksi, keikka on ehkä ainut paikka, jossa en twiittaa tai facebookkaa.

Muut
Jos alan luetella jokaisen ripsivärin ja vaatekappaleen erikseen, tää kirjoitus paisuu ihan holtittomasti, joten tyydyn toteamaan: ota mukaan kaikki, mitä luulet tarvitsevasi ja varaudu yllätyksiin. Esimerkiksi vaihtovaatteet voi yön yli kestävällä reissulla (tai muutenkin) olla ihan mukava asia, jos joku sattuu kaatamaan kaljat niskaan tai taivaalta tulee jotain kastelevaa asiaa vaakatasossa. Maalais- tai kaupunkilaisjärki käyttöön tässä vaiheessa.

+
Salliva ja positiivinen asenne
Fanittamisen on tarkoitus olla hauskaa ja useimmiten asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. Kaiva siis itsestäsi kaikki positiivisuuden ja joustavuuden rippeetkin, niin kaikilla on parempi olla. Keikalla on vähintään yksi ääliö satavarmasti, mutta älä anna sen tai kenenkään muun pilata iltaasi. Yleensä asioilla on tapana järjestyä jotenkin lopulta. Ethän ole maksanut siitä, että saat vittuuntua huolella?

Pakkaillessa (ja tätä kirjoittaessa) on kiva fiilistellä sitä musiikkia, jota on keikalle menossa diggailemaan. Spotifysta tällä hetkellä levyversioita ja aiemmin tänään Youtubesta livevetoja. Keikalle mennessä on kiva tuntea esitettävät biisit, mutta tässä tapauksessa tarvetta tutustua ei ole ollut enää aikoihin. Nyt kyse on vain tunnelman nostattamisesta: torstai, tule jo!

Tässä ensimmäinen osa keikkareissun selviytymispaketista, toinen osa tulee toivottavasti vielä ennen torstaita ja kolmas varmaan viikonloppuna keikkaraportin kanssa.

Mukavaa viikkoa!

Fanityttö Heidi

Miellyttäminen - uhka vai mahdollisuus?

Fanittamiseen kuuluu, että haluaa olla idolilleen kiva. Heitä arvostaa niin valtavasti, että heidän loukkaamisensa on fanin pahin painajainen. Suurimman osan ajasta fanin onkin helppo toimia myötäkarvaisesti: keikoilla on automaattisesti huippufiilis ja muistakin idoleidensa touhuista on pääsääntöisesti vaivaton innostua käskemättä.

Koska fani ei ole kuitenkaan idolinsa klooni, erilaisia näkemyksiä on väistämättä. Ongelmia ei synny, jos eri mielipiteet kohdistuvat politiikkaan tai lempiruokiin (kärjistetysti), mutta jos esimerkiksi sopivista fanitustavoista on suuria erimielisyyksiä , fani joutuu ikävän valintatilanteen eteen: miellyttääkö idoliaan vaikkei niin huvittaisi vai pitääkö oma linjansa ja hyväksyä ettei ole välttämättä idolinsa silmissä pelkästään kiva?

Tässäkin tilanteessa asioilla on kaksi puolta: miellyttämisellä säästyy todennäköisemmin konflikteilta (jos ei sitten onnistu synnyttämään konflikteja liialla miellyttämisellä) ja aivan kamalalta morkkikselta. Krapula ei ole mitään siihen verrattuna, en suosittele kokeilemaan. Toisaalta jos oma toiminta on suuresti ristiriidassa ajatusten kanssa, saa siitäkin aikamoista ahdistusta sisälleen rakennettua. Itsensä toteuttamiselle ja toisten miellyttämiselle pitäisi löytää tasapaino ja toimintatapa, joka lopulta on molemmille ok.

Jotain tasapainon kaltaista luulen itse löytäneeni, vaikka oikeasti taidan olla täydellisen rähmälläni molempiin suuntiin. Tämä jäärä ei suostu luopumaan tietyistä fanitusasioista ja yrittää sitten korvata muulla toiminnallaan näitä "puutteita". Vilpitön tarkoitukseni on vain, että fanitus voisi olla molempiin suuntiin edes jotenkin jees erilaisista näkemyksistä huolimatta. Tiedostan oman rasittavuuteni ja yritän varmistua siitä, etteivät idolieni hermot pala lopullisesti. Muiden ihmisten tulkinnat fanittamisestani vaihtelevat ihastumisesta tai muusta mielistelystä täydelliseen kusipäisyyteen riippuen siitä, kumman puolen fanittamisesta kukin sattuu milloinkin näkemään.

Kaiken tämän pohdinnan miellyttämisestä fanittamisessa voi tiivistää pätkään ihanan Maija Vilkkumaan ( @maijavilkkumaa) twiitistä: " Siis: onko miellyttämisenhalu uhka, mahdollisuus vai vain elämää?" Omassa fanituksessani kallistuisin viimeisen kannalle. Tämänkin tekstin aihe piti olla jotain aivan muuta, mutta koska en ole varma, onko aiheesta kirjoittaminen idoleilleni ok, jätän sen toistaiseksi tekemättä. Selvitän heidän kantansa ja tuskailen sitten mahdollista miellyttämisen dilemmaa, jos sellaiseen on tarvetta.

Kivaa loppuviikkoa! Oma loppuviikkoni menee perheen parissa. Alkuviikosta toivottavasti innostunutta fiilistelyä, kun hartaasti odottamani keikkaputki alkaa noin viikon kuluttua. Siihen asti nauttikaa elämästä ja pitäkää huolta toisistanne!

Fanityttö Heidi

Naistenpäivä Savoy-teatterissa 8.3.2014

 Olin lauantaina viettämässä naistenpäivää UN Womenin järjestämässä hyväntekeväisyyskonsertissa Savoy-teatterissa. Illan tuotto ohjattiin naisten aseman parantamiseen ja heidän osallistamiseensa maailmassa. Pelkästään hyvällä asialla oleminen olisi ollut jo hyvä syy Fanitytölle saapua paikalle, mutta varsinainen syy oli halu nähdä Maija Vilkkumaa livenä Kerkko Koskinen Kollektiivissa. Kollektiivin uutta biisiä Tallinnan-lautta (Maijan loistava teksti!) on tullut kuunneltua perjantaista asti repeatilla Spotifysta. Myös Emma-gaalan veto oli hyvä. Siistiä nähdä Maija pitkästä aikaa musiikin parissa, sillä musiikki on aina ollut itselleni se rakkain ja elämyksellisin kulttuurimuoto.

Musiikki on parasta livenä (harva esiintyjä tai biisi on livenä kirjaimellisesti huono) ja kansanedustaja Silvia Modigin juontamassa naistenpäivän konsertissa esiintyikin monta huippunimeä housebändin säestyksellä. Itse keskityin konsertissa pelkästään nauttimiseen, joten kuvia en ottanut (paitsi pari pikselimössöä kännykkäkameralla itselleni muistoksi) ja artistien esiintymisjärjestyskin saattoi olla eri. Toivottavasti en unohda kommentoida kenenkään esitystä, olitte kaikki ihania! Seuraavassa siis lyhyet kommentit illan esityksistä oman muistini varassa:

Kuningasidea
Kuningasideasta mukana olivat laulajat sekä saksofonisti ja bändi esitti hittinsä Enemmän duoo ku sooloo sekä hitaamman Tiikerililja, jossa saksofonisti vaihtoi soittimensa poikkihuiluun. Ensimmäisen biisin sanoma yhteistyön tärkeydestä sopi loistavasti illan teemaan ja toinen biisi toimi rauhallisuudessaan hyvin konserttisaliympäristössä. Letkeää meininkiä, hyvän fiiliksen musiikkia.

Vuokko Hovatta
Letkeästä fiilistelystä siirryttiin herkkään tunnelmointiin, kun Vuokko Hovatta esitti kaksi biisiä, joiden teksteinä toimivat Aulikki Oksasen runot. Vuokon heleänkaunis ääni pakotti kuulijan keskittymään ja olemaan läsnä.

Tästä alkaa porukka, joiden esiintymisjärjestyksestä en ole satavarma:

Hanna Pakarinen
Hanna esiintyi bändin sijaan pelkän pianistin kanssa ja esitti koskettavan kappaleen Nyt on mun vuoro ja rempseän biisin Menen kaljalle. Ennen ensimmäistä biisiä Hanna puhui rohkaisevia ajatuksia itsearvostuksesta: ehkä maailman toimivin ympäristö psyyken parantamiseen. Toinen biisi toi iltaan menoa ja meininkiä: ei olusia vaan rehellisesti kaljaa. Hannan energinen esiintyminen miellytti selvästi myös muuta yleisöä.

Paula Vesala
Paula Vesalan astuessa lavalle odotin salaa jotain PMMP-klassikkoa. Sitä ei tullut vaan sen sijaan Paulan oma käännösbiisi musikaalista sekä englanninkielinen coveri artistilta, jota Paula sanoi ihailevansa suuresti. Valitettavasti ehdin unohtaa hänen nimensä, vaikka tästä jälkimmäisestä vedosta enemmän pidinkin.

 Kerkko Koskinen Kollektiivi
Kerkko Koskinen Kollektiivin tullessa lavalle odotin automaattisesti heidän vetävän uuden biisin, kuten Emma-gaalassakin. Maestro Kerkko Koskinen, Maija, Vuokko, Paula ja bändi esittivät kuitenkin Kollektiivin vanhempaa tuotantoa, biisin nimeltä Laura Palmer. Versio toimi, vaikka jäin silti vähän kaipaamaan uutta sinkkua. Niin hyvältä se on kuullostanut kotona kuunnellessa, että olisi ollut kiva kuulla se myös livenä.

Maija Vilkkumaa
Fanitytön sydäntä lämmitti erityisesti, kun Maija nousi lavalle myös soolona. Hän esitti pari vanhempaa tyttöteemaista kappaletta ( Ei saa surettaa ja Ingalsin Laura ) ja kertoi välissä vanhemman tyttärensä kanssa käymästään keskustelusta naistenpäivän merkityksestä. Maijalla on poikkeuksellinen kyky kertoa arkipäivän sattumuksista hauskasti, hihittelin hiljaa. Hänen viimeisimmän soolobändinsä kitaristi Mikko Kosonen oli Samuli Putron mukana Rukalla keikalla ja väitän kuulleeni eron varsinkin Ingalsissa. Todennäköisesti kyse on kuitenkin vain Fanitytön tottumuksesta.

Toni-Marie Iommi
Konsertin kansainvälinen vahvistus oli kaunis laulajatar Toni- Marie Iommi. Omaan korvaani hänen äänensä kuullosti hämmentävän paljon aiemmin esiintyneeltä Hanna Pakariselta. Kaksi kaunista biisiä ja herttainen nuori nainen.

Erin
Erin esitti omasta soolotuotannostaan neljä biisiä, jotka kukin kertoivat naisista, jotka eivät sovi kiltin ja herttaisen tyttösen muottiin. Erin puhui aiheesta myös välispiikeissä ja samaistuin hänen lievään kapinahenkeensä. Auktoriteettien tahdon vastustaminen ei aina ole tyhmyyttä tai ilkeyttä vaan joskus se osoittaa kykyä ajatella itse. Erin sytytti minut ja muun yleisön vahvasti.

Koko porukka
Viimeisenä koko esiintyjäporukka esitti version Ultra Bran hitistä Minä suojelen sinua kaikelta. Naiset, joiden puolesta lauantaina konsertoitiin tarvitsevat kaiken mahdollisen suojelun ja tuen kotimaissaan vääryyksien kitkemiseksi.

Konsertin jälkeen jäimme toisen Maija-fanin kanssa odottelemaan narikkaan, josko Maija ehtisi moikkaamaan. Lopulta päädyimme kuitenkin ulos bäkkärin oven eteen odottelemaan ja seuraamaan muutaman esiintyjän röökitaukoa. Lopulta onneksi Maija tuli halaamaan ja moikkaamaan pikaisesti. Sain annettua fanilahjan ja otettiin yhteiskuva, josta tuli yksi onnistuneimmista vuosien varrella otetuista. Kiitos tuhannesti vielä, toivottavasti et myöhästynyt mistään! Tapaamisen jälkeen suuntasin kotiin odottamaan innolla uusia kohtaamisia.

Fanityttö Heidi

Painajaisia

Näin viime yönä unta, että myöhästyin Samuli Putron keikalta tämän vuoden Ruisrockissa. Mysteeriksi jäi, että miten voi myöhästyä keikalta, johon on vielä neljä kuukautta aikaa, mutta se tunne, johon heräsin jäi elävästi mieleen. Se tunne oli ahdistus ja toive siitä, että ei kai painajainen ole vaan totta. Voin kertoa, että tiedän mukavampiakin tapoja herätä klo 05.38, vaikka en aamu-unisena siitä nautikaan.

Jäin miettimään, mistä uneni kumpusi. Tällä hetkellä elämässäni on ihmissuhdehuolia ja huolia omasta ja muiden terveydestä, mutta myös fanitushuolia. Fanitustani leimaa tällä hetkellä epävarmuus ja epäilys, vaikka keikkaputkeni pian alkaessa tilalla pitäisi olla ilo ja innostus. Tästä fiiliksestä ei uskoisi, että pääsen näkemään toisen idolini esiintymistä jo lauantaina Savoy-teatterissa. Mun ei pitäisi miettiä tässä vaiheessa, olenko yksinkertainen, riittämätön vai ainoastaan äärimmäisen rasittava fani.

Hyvä puoli tässä tunteessa on, että olen kokenut sen muutaman kerran aikaisemminkin. Epätoivon alhoon suistuminen ja vainoharhaiset itsesyytökset ovat tuttua kauraa, vaikka niiden käsitteleminen ei tunnukaan kokemusten myötä yhtään helpottuvan. Hyvä uutinen on myös se, että tämä tunne (ja siis myös ongelma) on aina ennen poistunut jossain vaiheessa ja asiat on selvitetty. Erittäin todennäköistä on, että niin tapahtuu tälläkin kertaa.

Huono puoli tässä on se, että ongelmien ratkeamiselle ei ole aikarajaa. Kokemusta löytyy niin muutaman päivän kriiseistä kuin vuosia kestävästä episodistakin. Jälkimmäisen kohdalla "Kaikki ok?" "Kaikki ok." oli täysin riittävä keskustelu tilanteen selvittämiseksi. Toivon todella, että tästä ei ole tulossa samanlaista kärsimysnäytelmää. Oli nimittäin yksi Fanitytön elämän raskaimpia kokemuksia.

Loppukaneettina vielä todettakoon, että en aio avata ongelmaa julkisesti tämän enempää. Ne joiden kuuluukin tietää, tietävät jo. Olen oppinut, että ongelmista keskusteleminen netissä ja julkisesti on varma tapa saada ne vain pahemmin solmuun. Tämäkin piti tietysti opetella kantapään kautta. Lopuille rakkaille lukijoilleni tämä olkoot osoituksena siitä, että fanitus ei aina ole herkkua tai pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta tämä on todellakin sen arvoista.

Fanitusta voisi verrata pitkään avioliittoon: olisi ihme, jos sukset eivät menisi ristiin kymmenessä vuodessa, mutta sitten ne täytyy vaan asettaa takaisin omille laduilleen ja jatkaa hiihtämistä. Suksia ei pidä ruveta sahaamaan poikki, sillä ne purut ovat silloin muidenkin silmissä eikä ilman suksia voi enää jatkaa yhdessä hiihtämistä.

Keväistä loppuviikkoa!

Fanityttö Heidi

Samuli Putro: Taitekohdassa

Oma suhteeni Samuli Putroon alkoi kunnolla syksyllä 2012 Tavalliset hautajaiset -levyn julkaisun aikoihin. Sitä ennen omistin miehen ensimmäisen soololevyn ja olin kuunnellut Zen Cafetakin satunnaisesti. Tämä on yksi niistä kohtaamisista, joista saan kiittää fanitustani. Kahdeksan keikan jälkeen sen voi todella todeta kannattaneen. Pari kertaa olen hänet nopeasti tavannut, erittäin fiksu kaveri ja hauska myös haastatteluissa. Ihan kenen tahansa röökitaukoa ei voisi mennä häiritsemään ja harvalla on pokkaa puhua radiossa omista sänkytaidoistaan. Kaksi kriteeriä, joiden jälkeen ihminen ei voi olla perseestä.

Edellisestä levystä tykkäsin erittäin paljon ja nälkä kasvaa syödessä, joten uutukaista kohtaan odotukset olivat erittäin kovat. Eka sinkkubiisi Kuka tahansa kelpaa aiheutti pienimuotoisen hätääntymisen: "Tanssibiisi?! Nouuu, te olette rokkibändi!" Sain ilokseni eilen todeta, että epätoivon parkaisuni oli pahasti ennenaikainen: Samuli Putro on edelleen rock. Seuraavassa muutamia ajatuksiani levyn biiseistä. Kursivoidut kohdat ovat sensuroimattomia fiiliksiäni ensimmäiseltä kuuntelukerralta.

1. Taitekohdassa
tarina
Levyn avaavan nimikkoraidan keskiössä on omissa korvissani pariskunta, joista nainen tuskailee lapsettomuuttaan ja mies urapaineitaan. Molemmat kriiseilevät omaa ikääntymistään ja yrittävät samalla jaksaa toisiaan.Henkilöhahmot ovat niin tunnistettavia, että nään silmissäni biisiin pohjautuvan elokuvan täynnä arkirealismia. Biisissä ei ärsytä mikään, todennäköistä sinkkubiisimateriaalia.

2. Kuka tahansa kelpaa
Kalle Ahola-soundit
Seuraavaksi se pelottava ensimmäinen sinkku, joka usean kuuntelukerran jälkeen on jo ihan ok. Tykkään sanoituksesta, mutta sovitus tuntuu olevan jotenkin tukossa. Ehkä siinä tapahtuu liikaa omaan makuuni. Myönnän avoimesti olevani kranttu. Biisin paras kohta on riisutumpi C-osa, jossa sanat pääsevät kunnolla esille.

3. Milloin jätkät tulee
kitarakulku vaatii totuttelua, lähtee pikkuhiljaa
A-osien kitarakulku herätti ensin hämennystä: mikä tämä on? Kuullostaa riitasontuiselta (en tiedä onko oikeasti) ja vaatii muutaman kuuntelukerran, kunnes alkaa kuullostaa täysin luonnolliselta. Toisaalta kitara pakottaa kuuntelemaan sanoja, joiden pohdintaa leimaantumisen pelosta ei kannata päästää korviensa ohi. Yksi levyn parhaita biisejä ja toimii varmasti myös livenä loistavasti.

4. Kellot kappelin
iltaan tai sunnuntaiaamuun
Biisi, joka tuntuu avautuvan jokaisella kuuntelukerralla paremmin ja paremmin. Tässä biisissä on potentiaalia ns. Kehon voimaa -ilmiöön`(biisi edelliseltä levyltä) eli "skippausbiisi" nousee suosikkien joukkoon. Kuunteleminen vaatii keskittymistä ja tyyntä oloa, joten hätähousuisessa mielentilassa skippaaminen on ainakin vielä tällä hetkellä houkuttelevaa. Ei välttämättä parhaita keikkabiisejä, mutta maatessa sängyllä X-asennossa toimii kyllä.

5. Totutusta poiketen
 helppoa kuunneltavaa
Biisi kasvaa loppua kohden ja päähenkilön tuska tulee näkyvämmäksi. Voimabiisi, jossa tullaan livenä todennäköisesti näkemään fyysisyyttä ja bändin välistä kemiaa. Spektaakkelibiisi, jossa tapahtuu paljon.

6. Tämä on perhe
sirkus, ”vaikka äiti puuttuu”
Biisissä äidittömyys nousee vahvaksi teemaksi ja herää kysymys, mitä äidille on tapahtunut. Onko hän kuollut vai muuten vaan poissa Esmeraldan elämästä? Biisin tarina näkyy silmissä yksittäisinä kuvina. Tunnelma on hyväksyvä ja onnellinen: äitikriisistä on selvitty yhteisön tuella.

7. Haverisen tyttöjä
mantra
Rauhallisempien biisien jälkeen rytmi on ilahduttavan iskevä ja sanoituksessa näkyy Putron uskomaton kyky pukea suuret tunteet muutamaksi sanaksi. Tuttuja fiiliksiä: pidättelen itkunpuuskaa/se ei saa tulla ja tällä kertaa pidän suuni kiinni/pidän suuni kiinni . Paljastin juuri fiksaationi yksittäisiin kohtiin biisien lyriikoissa: kokonaisuudet ja suuret teemat ovat usein liian vaikeaselkoisia, mutta parin lauseen pätkät pysyvät epärunollisenkin möllin käsityskyvyn rajoissa.

8. Synnyin tahtomaan sut
livebiisi! Zen Cafe
Biisi, joka kolahti heti ensikuulemalta ja toimii edelleen. Yksinkertainen rokkibiisi on vahvasti tämän fanitytön mukavuusalueella. A-osan rumpukomppi (tai joku muu rumpuasia) on kuin luotu taputusrytmiksi. Hyppisin varmasti jos voisin, mutta keskityn näyttämään kiilusilmäiseltä hölmöltä. Joskus yksinkertainen on niin helvetin kaunista.

9. Taximiesten unelmia
 piirros,  Helismaa-soolo
Biisin ensimmäinen kohtaus on tarkka kuva, kunnes keskittyminen herpaantuu taksikuskien näkökulmaan: kuinka he kuulevat valtavasti elämäntarinoita ja heillä on silti myös omia unelmia. Biisin loppu muistuttaa vahvasti Helismaa-biisin livesooloa. Jos takkia haluaa pyörittää ja heittää lavalla tällä kiertueella, tässä voisi olla hyvä kohta.

10. Älkää unohtako toisianne
puolisoni nyt 2, Putron parisuhdeopas
Herkkä rakkauslaulu, jonka neuvot ovat edellytys sille, että olit puolisoni silloin/olet puolisoni nyt. Jos näitä kaikkia neuvoja muistaisi ja kykenisi noudattamaan, lähentelisi puolisona täydellisyyttä. Romantisoidussa mielikuvassani yksi pariskunta kykenee tähän.

Kohokohdat: Milloin jätkät tulee ja Synnyin tahtomaan sut

Vaatii vielä lisäkuuntelua: Kellot kappelin ja Kuka tahansa kelpaa

Siinä se olisi, arvioni ja fiilikseni levystä. Julkaiseminen tuntuu samalla innostavalta ja pelottavalta. Innostavalta siksi, että näkeekö joku muukin biiseistä samalla tavalla ja pelottavalta siksi, että onnistuinko ilmaisemaan yhden asian tarpeeksi selkeästi. Varmuudeksi siis vielä kerran: levy on erittäin hyvä. Voin suositella erittäin lämpimästi sitä muille ja nautin siitä valtavasti itse. Toivottavasti ette jätä minua risteilyltä rannalle ruikuttamaan tai anna porttikieltoa Tavastialle. Ja nyt Putron neuvoa noudattaen: Riennä jo rimakauhu helvettiin . Aloitteleva bloggari-fanityttö saa kuullostaa juuri siltä. Toivottavasti.

Fanityttö Heidi